Guillaume Faye
Guillaume Faye (7. marraskuuta 1949 Angoulême – 6. maaliskuuta 2019) oli ranskalainen äärioikeistolainen kirjailija, joka edusti identitaarista liikettä. Alun perin hän nousi Ranskassa julkisuuteen Nouvelle Droite -liikkeen johtaja Alain de Benoistin yhteistyökumppanina. Sittemmin hänet tunnettiin tämän lähestymistapojen kriitikkona.[1][2]
Faye opiskeli Institut d’études politiques de Parisissa.[3] Metapoliittisen vaikuttamisen lisäksi hän toimi radiopersoonana ja pornonäyttelijänä.[2][3]
Faye oli voimakas väestönvaihtoteorian edistäjä. Hän hahmotti maailman etnisten ryhmien ja sivilisaatioiden selviytymis- ja valtataisteluna. Hänen mukaansa eurooppalaista kulttuuria ja identiteettiä uhkasi tuhoutuminen, koska hänen mielestään eliitti oli sallinut Euroopan kolonisaation erityisesti muslimien taholta.[4]
Ajatukset ja vaikutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kirjastaan Pourquoi nous combattons, manifeste de la résistance européenne (2001) alkaneessa sarjassa Faye kritisoi Alain de Benoistin ajatuksia. Fayen mukaan Nouvelle Droite -liike edusti haitallista metapoliittista strategiaa, jolla liike yritti pienten lehtien ja ajatuspajojen kautta saada ajatuksensa vähitellen edustetuiksi vallanpitäjien parissa. Faye näki virheenä myös sen, että Nouvelle Droite oli kehystänyt Ranskaan kohdistuvaksi keskeiseksi uhaksi Yhdysvaltain kulttuurisen vaikutuksen. Faye piti islamia eksistentiaalisena uhkana.[2] Kirjassaan L'Archéofuturisme Faye kuvaili metapolitiikkaa käytännön politiikkaa täydentävänä, ei kuitenkaan poliittisen toiminnan korvaajana. Hän piti valitettavana sitä, ettei Nouvelle Droite ollut luonut yhteyttä Jean-Marie Le Penin Kansalliseen rintamaan.[4]
Faye ei pitänyt islamia ensisijaisesti uskontona vaan biologisena ja sosiaalisena rotuna, joka haastoi eurooppalaisten valta-aseman. Hän kuvaili itseään rasistiksi ja kannatti järjestäytyneen eturintaman muodostamista kokemaansa kehitystä vastaan. Fayen mukaan oli jatkuvasti meneillään matalan intensiteetin rotusota; hänen mukaansa ranskalaisten rotuajattelijoiden tulisi aloittaa sota omilla ehdoillaan tulevien vuosikymmenten aikana, sillä muuten hänen mukaansa olisi liian myöhäistä, minkä hän uskoi johtavan "muslimien voittoon". Kirjassaan Guerre civile raciale (2019) Faye arvosteli voimakkaasti konservatiivista katolista ajattelija Pierre Manentia, jonka mukaan muslimeja ei tulisi pyrkiä assimiloimaan. Manentin mukaan islamilainen elämäntapa tulisi sen sijaan hyväksyä pysyvänä osana Ranskan monikulttuurista ja postsekulaaria yhteiskuntaa. Faye vastasi tähän toteamalla, että jos Ranska on liian heikko assimiloidakseen muslimimaahanmuuttajia, se on myös liian heikko neuvotellakseen näiden kanssa.[2] Faye korosti median ja mediahuomion merkitystä vaikuttamisen kannalta.[4]
Fayen rasismi pohjautui paneurooppalaiseen valkoiseen identiteettiin. Hän näki islamilaisen terrorismin osana samaa ilmiötä kuin esimerkiksi varkaudet, mikäli ne olivat muslimien tekemiä. Hänen näkökulmastaan molemmat edustivat valkoisiin kohdistuvaa rodullista aggressiota.[2]
Laajempi vaikutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Unite the Right Rallyn jälkeen Thomas Chatterton Williams ja muut yhdysvaltalaiset kommentaattorit arvioivat Fayen vaikuttaneen vahvasti valkoisen ylivallan kannattajiin Yhdysvalloissa. Chatterton Williamsin mukaan Unite the Right Rallyn osallistujien retoriikka oli Ranskan äärioikeistopiireistä omaksuttua.[2]
Monet äärioikeistovaikuttajat viittasivat Fayeen ylistävillä ilmauksilla, joihin kuuluivat "todellisen oikeiston kärkiälykkö" ja "visionääri". Häntä ovat arvostaneet muiden muassa Jean-Marie Le Pen, Dan Roodt, Daniel Friberg, Greg Johnson, Jared Taylor, Martin Lichtmesz, Richard B. Spencer, Martin Sellner ja Alankomaiden Erkenbrand-liike. Ruotsalainen Marcus Follin viittasi usein Fayen kirjoituksiin innoituksensa lähteinä.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Guillaume Faye Bibliothèque nationale de France, viitattu 24.7.2024 (ranskaksi)
- ↑ a b c d e f Blake Smith, Guillaume Faye, France’s prophet of civil war Washington Examiner 1.1.2021, viitattu 24.7.2024 (englanniksi)
- ↑ a b A. James McAdams, Alejandro Castrillon, Contemporary Far-Right Thinkers and the Future of Liberal Democracy Google Books, viitattu 24.7.2024 (englanniksi)
- ↑ a b c d Guillaume Faye, The Golden One and the Metapolitical Legion Diggit Magazine 16.2.2021, viitattu 24.7.2024 (englanniksi)
