HIFK Hockey

HIFK
Perustettu 15. lokakuuta 1897
1897 Idrottsföreningen Kamraterna, Helsingfors
1928 Jäähockeyn kilpailutoiminta alkaa
1929 Ensimmäinen SM-tason ottelu
1945 Jääkiekkojaosto perustetaan
1975 Ligaföreningen HIFK r.f.
2000 Oy HIFK-Hockey Ab
Kaupunki Helsinki
Kotiareena Helsingin jäähalli
– kapasiteetti 8 200
Sarja SM-liiga
Värit punainen, sininen, valkoinen
              
Toimitusjohtaja Suomi Markus Lindström
Puheenjohtaja Suomi Jaakko Eskola
Päävalmentaja Suomi Ville Peltonen
Kapteeni Suomi Ilari Melart
Yhteistyöseurat Suomi Rovaniemen Kiekko (Mestis)
Suomi Joensuun Kiekko-Pojat (Mestis)
Suomi Grankulla IFK (II-divisioona)[1]
Suomi Helsinki Red Wings[2]
Media Hufvudstadsbladet
Helsingin Sanomat
Radio City
SM-mitalit
Kultaa 7 (1969, 1970, 1974, 1980, 1983, 1998, 2011)
Hopeaa 5 (1973, 1975, 1986, 1999, 2016)
Pronssia 11 (1955, 1959, 1971, 1972, 1982, 1987, 1988, 1992, 2004, 2018, 2021)
Helsingin IFK:n jaostot
FutsalGolfJääpalloJalkapallo
KeilailuKäsipalloSalibandyJääkiekko
VoimisteluYleisurheilu

HIFK Hockey (Idrottsföreningen Kamraterna, Helsingfors) on helsinkiläisen urheiluseura HIFK:n jääkiekkojaosto, jonka edustusjoukkue pelaa jääkiekon SM-liigassa. HIFK on SM-liigan seuroista vanhin. Sen kotihalli on Nordenskiöldinkadun varrella sijaitseva Helsingin jäähalli. HIFK oli mukana ensimmäisessä SM-sarjassa vuonna 1928 ja on yksi neljästä SM-liigajoukkueesta, joka on ollut tauotta mukana Liigan ensimmäisestä kaudesta 1975–1976 asti. Muut kolme joukkuetta ovat Ilves, Tappara ja TPS. HIFK on seitsemällä Suomen mestaruudellaan SM-liigan menestyneimpiä joukkueita, ja se on maratontaulukon ensimmäisellä sijalla kokonaispisteissä ja -maaleissa.[3]

Seuran jääkiekkojaoston toimintaa ylläpitää yritys Oy HIFK-Hockey Ab.

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

HIFK:n historian ensimmäinen jääkiekko-ottelu pelattiin 21. helmikuuta 1928 Helsingin Palloseuraa vastaan.

»H.P.S. ja I.F.K. pelaavat Pallokentällä tänään klo ½7 illalla

Tänään pelaavat H.P.S. ja I.F.K. H:gin sarjamestaruudesta jäähockeyssa. Molemmat seurat ovat pelanneet ja harjoitelleet jäähockeyta jo pidemmän ajan, joten ottelusta tulee sangen mielenkiintoinen ja vilkas. Joukkueet pelaavat seuraavissa kokoonpanoissa:
H.P.S. Lilja, Viinioksa, Koskinen, Stordell, Koponen, Wickström, N:o 7 Mantila, N:o 8 Korkeamäki
I.F.K. Westin, Nyström, Salmi, Sundqvist, Åström, Lönnberg, N:o 7 Vinter, N:o 8 Lagerblom
Erotuomarina toimii hra M. Aalto.»
(Helsingin Sanomat 21. helmikuuta 1928)

»Palloseura ja I.F.K. pelasivat jääkiekko ottelunsa tasan.

Eilen illalla pelattiin täällä jääkiekko-ottelu Palloseuran ja I.F.K:n kesken. Ottelu koski Helsingin sarjamestaruutta ja koska kumpikin joukkue teki vain yhden maalin jaettiin pisteet tasan.

Oikeastaan ei meikäläistä jääkiekkoilua vielä seuraa mielenkiinnolla sillä siksi alkuperäisellä asteella se toistaiseksi on. Peli on laimeahkoa ja yksitoikkoista sekä keskittyy pääasiallisesti henkilökohtaiseen yritteliäisyyteen. Mutta ilmeisesti meikäläisistä vielä kehittyy korkeamman luokan jääkiekkoilijoita. Monella pelaajalla on jo aika varma olo ja silloin tällöin nähdään hyviäkin yhdistelmiä. Eiliset joukkueet ovat tällä haavaa parhaiten perehtyneet jääkiekkoiluun. Palloseura pelaa jonkinmoisella taktiikalla, mutta I.F.K:lla on pidemmälle kehittyneitä pelaajia.

Eilinen ottelu ei ollut hauska. Pelattiin aivan liiaksi voimalla ja tämän tähden esim. erotuomari tuon tuostakin poisti jonkin pelaajan kentältä määräajaksi. Ensi erän voitti I.F.K tekemällä maalin, toisen Palloseura kuittaamalla I.F.K:n etumatkan ja kolmas päättyi maalitta. Ottelun lopputulos oli siis 1–1 ja tähän tulokseen saanevat kumpikin joukkue olla tyytyväisiä.»
(Helsingin Sanomat 22. helmikuuta 1928)

HIFK:n takaisin mestaruussarjaan nostanut joukkue helmikuussa 1967.

Vuotta myöhemmin HIFK lopetti jääkiekkoilun siltä erää.[4][5] HIFK:n varsinainen jääkiekkojaosto perustettiin 1945[6] ja ensimmäinen ottelu Suomensarjassa pelattiin tammikuussa 1947. Nousu mestaruussarjaan tapahtui ensimmäisen kerran vuonna 1949.[4] Historian ensimmäisen jääkiekon SM-maalin seuralle teki Kurt Orre.[7] Seuraavat vuosikymmenet HIFK pelasi vaihtelevasti Suomensarjan ja SM-sarjan välillä. Joukkue nousi takaisin mestaruussarjaan historialliseksi kutsutussa ottelussa, missä se kohtasi Töölön Vesan helmikuussa 1967. Kyseinen ottelu keräsi sen aikaisen katsojaennätyksen. (10 814). Ensimmäisen mitalinsa HIFK oli voittanut vuonna 1955, kun joukkue saavutti pronssia.[8][9]

Carl Brewer (oik.), keskeinen hahmo HIFK:n omaleimaisen pelitavan ja imagon luomisessa. (1968).

HIFK:hon liitetty niin sanottu brändikiekko sai alkunsa kaudella 1968–1969, kun jääkiekkojaoston puheenjohtaja Göran Stubb palkkasi pelaajavalmentajaksi NHL-puolustaja Carl Brewerin. Tämä toi tuliaisina kanadalaisen pelityylin juuri oikea-aikaisesti, kun koko kentän taklauspeli sallittiin Suomessa. Kahden kultakauden jälkeen kontakteja suosivasta pelistä tuli HIFK:n päävalmentajien suoranainen pääsyvaatimus.[10]

Seppo Liitsolan valmennuksessa HIFK voitti mestaruuden SM-sarjan kauden 1973–1974 päätteeksi. Liitsolan taktinen osaaminen oli Suomessa aikaansa edellä. Mestaruuden takuumiehet olivat maalivahti Stig Wetzell, puolustajat Juha Rantasila, Lalli Partinen ja Heikki Riihiranta sekä hyökkääjät Matti Hagman, Matti Murto, Juhani Tamminen, Esa Peltonen ja Harri Linnonmaa.

Kaudella 1979–1980 HIFK vei kultaa paljolti Matti Hagmanin johtaman ykköskentän ansiosta. Laitahyökkääjinä pelasivat Esa Peltonen ja Tommi Salmelainen ja puolustajina Frank Neal ja Heikki Riihiranta. Finaalissa Porin Ässät joutui nöyrtymään suoraan kolmessa ottelussa.

NHL-vaiheen jälkeen kotimaahan palannut Hagman oli arkkitehtina myös seuran seuraavassa mestaruudessa kaudella 1982–1983. Tukea hän sai etenkin NHL:ssäkin menestyneeltä puolustaja Pekka Rautakalliolta. Pudotuspeleissä suureen rooliin nousi toinenkin puolustaja, Pertti Lehtonen. Loppuottelussa vastassa oli paikalliskilpailija Jokerit ja täyteen viiteen otteluun venynyt sarja kuuluu monien mielestä Jääkiekon SM-liigan historian dramaattisimpiin; Jokerit johti ottelusarjaa voitoin 2–0, mutta HIFK kuitenkin voitti kolmannen ja neljännen loppuottelun. Viimeistä loppuotteluakin Jokerit johti maalein 2–0, mutta HIFK nousi rinnalle ja ohi voittaen ottelun ja finaalisarjankin lukemin 3–2. Ratkaiseva viides ottelu muistetaan Pertti Lehtosen voittomaalista; siniviivalta rystyltä ammuttu löysä laukaus painui pelaajamassan läpi maaliin.

IFK-vaikuttaja Frank Moberg pitää kevään 1998 mestarijoukkuetta kaikkein vahvimpana, hän uskoi 13 vuotta myöhemmin, että se olisi voittanut myös tuon samaisen kevään HIFK-mestarit. Kevään 1998 mestarijoukkue on mainittu monesti kaikkien aikojen parhaaksi SM-liiga-joukkueeksi. Mobergin mukaan kultakokoonpanossa nousi esiin kolme johtajaa: sittemmin NHL:n parhaisiin maalivahteihin luettu Tim Thomas, puolustaja Kimmo Timonen ja mestaruuden ratkaisseen maalin ampunut nuori hyökkääjä Olli Jokinen.[11] Pertti Lehtonen päätti uransa tähän kauteen. Joukkueessa pelasivat myös muun muassa Mika Kortelainen, Jan Čaloun, Christian Ruuttu, Sakari Lindfors, Brian Rafalski, Johan Davidsson, Marko Tuomainen, Jere Karalahti sekä Jarkko Ruutu. Seuraavalla kaudella HIFK pelasi finaaleissa häviten Turun Palloseuralle.

Helsinkiläisjoukkueen menestys oli resursseihin nähden vaatimatonta koko 2000-luvun ensikymmenen. Ainoa mitali tuolta ajalta on pronssi kaudelta 2003–2004. Tuolloin joukkueen ykkösketjun muodostivat Kimmo Kuhta, Brett Harkins ja Timo Pärssinen. Kyseinen kolmikko oli runkosarjan päätyttyä koko liigan pistepörssin kärjessä.

Kausilla 2005-2008 HIFK käytti ulkomaalaisia päävalmentajia, mikä on SM-liigassa harvinaista. Joukkuetta valmensivat Doug Shedden 2005–2006, Bob Francis syksyllä 2006 ja Paul Baxter 2006–2008. Doug Sheddenin kaudella HIFK oli yksi mestarisuosikeista. Tony Salmelainen voitti runkosarjan pistepörssin ja valittiin runkosarjan parhaaksi pelaajaksi. Kausi päättyi tappioon pronssiottelussa Kärppiä vastaan.

Kari Jalonen aloitti kolmivuotisen projektinsa päävalmentajana kesällä 2008. HIFK lähti tavoittelemaan mestaruutta kuten aina ennenkin, mutta odotuksia nostatti erityisesti se tosiasia, että Jalonen oli luotsannut Oulun Kärppiä erittäin menestyksekkäästi edelliset neljä kautta. Kausi 2008–2009 päättyi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella ja kausi 2009–2010 puolivälieriin.

Kaudella 2010–2011 HIFK otti helmikuussa yhteen Jokereiden kanssa ensimmäisessä Talviklassikko-tapahtumassa, joka oli SM-liigan virallinen ottelu. Jokereiden isännöimä ottelu päättyi HIFK:n voittoon lukemin 3–4. Toinen Talviklassikko pelattiin Kaudella 2011-2012: isäntäjoukkueena HIFK voitti uudelleen Jokerit voittomaalikilpailun jälkeen 3–2. Talviklassikon takana oli ajatus tuoda liigaan myös ulkoilmaotteluita. Keväällä 2011 HIFK voitti 13 vuoden tauon jälkeen kultaa kaadettuaan Espoon Bluesin otteluvoitoin 4–0. Mestaruusjoukkueessa pelasivat mm. Mikael Granlund, Kimmo Kuhta, Ville Peltonen, Juha-Pekka Haataja, Lennart Petrell, Mikko Kousa, Siim Liivik, Petteri Wirtanen, Juuso Riksman, Markus Kankaanperä, Martti Järventie, Turo Järvinen ja Toni Söderholm. Ville Peltonen valittiin sekä pelaajien, että urheilutoimittajien äänestyksessä kautta aikojen ylivoimaisimmallalähde? erolla liigakauden parhaaksi pelaajaksi. Hän oli juuri palannut NHL:stä HIFK:n kapteeniksi. Toni Söderholm palkittiin pudotuspelien arvokkaimpana pelaajana Jari Kurri -palkinnolla.

Kaudella 2011–2012 HIFK lähti puolustamaan mestaruutta Petri Matikaisen valmentamalla nimekkäällä ryhmällä. Monet mestaruusjoukkueen runkopelaajat jatkoivat HIFK:ssa ja joukkueeseen hankittiin muun muassa Janne Pesonen, Eero Somervuori, Daniel Fernholm sekä Saksan maajoukkueen ykkösmaalivahti Dennis Endras. Joukkue esiintyi runkosarjassa vahvasti ja sijoitus oli kolmas. Kausi päättyi suureen pettymykseen, kun Jokerit pudotti HIFK:n puolivälierissä voitoin 4–0.

Seuraavalla kaudella Matikaisen piti jatkaa päävalmentajana, mutta hän siirtyi Avangard Omskiin sopimuksestaan huolimatta. Alkoi sekava vaihe HIFK:n organisaatiossa, joka kesti seuraavat kaksi kautta. Joukkuetta valmensivat ensin Pasi Sormunen, sitten Raimo Summanen ja keväällä 2014 Harri Rindell. HIFK-ikoni Kimmo Kuhta päätti uransa keväällä 2013 joukkueen hävittyä puolivälierissä Tapparalle, monivuotinen kapteeni Ville Peltonen puolestaan seuraavana keväänä HIFK:n hävittyä Pelicansille pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella.

2014–2015 oli ensimmäinen kausi Antti Törmäsen kolmen vuoden pestistä. Kausi sujui vaihtelevasti ja pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella HIFK kohtasi Tampereen Ilveksen. 15. maaliskuuta Hakametsässä pelattiin Suomen kaikkien aikojen pisin jääkiekko-ottelu, jonka Mika Partanen ratkaisi HIFK:lle ajassa 134.14 ja näin HIFK meni jatkoon voitoin 2–0. Puolivälierissä Tappara oli parempi voitoin 4–2.

HIFK:ssa pitkään pelannut Toni Söderholm jätti seuran ja Arttu Luttinen valittiin kapteeniksi. Kausi 2015–2016 sujui päävalmentaja Antti Törmäsen johdolla erinomaisesti. HIFK voitti ensimmäistä kertaa historiassaan SM-liigan runkosarjan. [12] HIFK saalisti 60 ottelussa 127 pistettä, tehden myös SM-liigan ennätyksen yhden kauden varsinaisen peliajan vierasvoitoissa (18).[13] Seura pelasi kauden päättävissä loppuotteluissa kukistettuaan välierässä JYP:in otteluvoitoin 4–2.[14] HIFK kuitenkin hävisi finaalisarjan Tapparalle otteluvoitoin 4–2, vaikka voitti kotonaan 4–0 ja 6–0.

Kauteen 2016–2017 HIFK lähti kovin odotuksin. Nimekkäin hankinta oli koko liigan kallein pelaaja Juhamatti Aaltonen. Kaudesta muodostui pettymys ja Törmäsen valmennusmetodeja kritisoitiin voimakkaasti runkosarjan aikana. Pudotuspeleissä joukkue onnistui pudottamaan Kärpät ja Turun Palloseuran ja hävittyään pronssiottelussa JYPille oli HIFK:n sijoitus lopulta neljäs.

Antti Törmänen erotettiin ja päävalmentajaksi palkattiin Ari-Pekka Selin. Kapteeni Luttinen oli lähtenyt muihin maisemiin ja Lennart Petrellistä tuli seuraava kapteeni. Kausi 2017–2018 alkoi huonosti, mutta oli nousujohteinen ja HIFK sijoittui runkosarjassa viidenneksi. Puolivälierissä HIFK voitti pari kuukautta aikaisemmin Jääkiekon mestarien liigan voittaneen JYP:in voitoin 4–2. Välieräsarja runkosarjan voittajaa Oulun Kärppiä vastaan oli erittäin tasainen ja viihdyttävä, josta Kärpät eteni finaaliin voitettuaan seitsemännen pelin 2–1. Kauden päätteeksi HIFK voitti pronssia kukistettuaan Turun Palloseuran pronssiottelussa Turussa. Joukkueen sisäisen pistepörssin voitti Erik Thorell. Kesken kauden uudeksi urheilutoimenjohtajaksi nimitettiin Tobias Salmelainen Tom Nybondaksen siirryttyä muihin tehtäviin. Kauden aikana paljon julkisuutta sai HIFK:n maalivahtisekoilu, kun joukkueella oli palkkalistalla kolme huippumaalivahtia: Kevin Lankinen, Atte Engren ja Niklas Bäckström. Seuran osaomistaja Bäckström joutui taka-alalle, mutta pääsi vielä pelaavaan kokoonpanoon pronssiotteluun ennen kuin jätti seuran.

26.10.2018 ennen ottelua Tapparaa vastaan HIFK jäädytti pitkäaikaisen pelaajansa Kimmo Kuhdan pelinumeron 9. Tilaisuudessa puheita pitivät Kuhdan lisäksi hallituksen puheenjohtaja Timo Everi sekä entiset pelikaverit Mika Kortelainen, Turo Järvinen ja Toni Söderholm. Videoterveiset muualta maailmasta tuli Ville Peltoselta, Mikael Granlundilta ja Siim Liivikiltä. HIFK voitti loppuunmyydyn ottelun 4–0.

13. marraskuuta 2012 HIFK ilmoitti aikovansa rakentaa monitoimiareenan Mäntymäen kentälle Töölönlahden rannalle. Tavoitteena oli siirtyä pelaamaan uuteen halliin vuonna 2016, mutta hanke viivästyy selvästi.

HIFK lähti kauteen 2023-2024 yhtenä suurimpana mestarisuosikkina sen lukuisien tähtihankintojen myötä. Kausi päättyi kuitenkin ennenaikaisesti kun joukkue sijoittui runkosarjassa kuudenneksi ja hävisi puolivälieräsarjan Lahden Pelicansille otteluvoitoin 4-3. Puolivälierä tappion jälkeen urheilutoimenjohtaja Tobias Salmelainen sekä toimitusjohtaja Markus Lindström irtisanoutuivat. Salmelaisen korvaajaksi palkattiin Janne Pesonen, ja Lindströmin paikan toimitusjohtajana otti Alexander Sneen.

Tunnukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peliasu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
HIFK:n kapteenina vuosina 2010–2014 toimi Ville Peltonen.

HIFK pelaa kotiottelunsa puna-sini-valkoisella paidalla, jossa päävärinä on punainen. Yleensä vierasotteluissa käytettävässä paidassa väreistä punainen ja valkoinen ovat toisin päin, valkoisen ollessa paidan pääväri. Peliasun housut ja hanskat ovat siniset, kypärä punainen ja sukat samanväriset kuin käytettävä paita. HIFK pelaa punaisessa kotiasussa usein Lappeenrannassa ja Kuopiossa sekä joskus Raumalla, riippuen SaiPan, KalPan ja Lukon kotiasujen värityksistä.

Logot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin IFK:n vaakuna poikkeaa muiden IFK-seurojen kilvistä värityksellään. Fontti ja malli ovat samat kuin ruotsalaisen keskusyhdistyksen, mutta kehyksen sisäreunan valkoinen väri on korvattu kultaisella, samoin IFK-kirjaimien sininen väri. Jääkiekossa HIFK on aina käyttänyt seuran muista lajeista poikkeavaa vaakunaa, sillä siinä kultainen väri on alusta asti ollut hopeinen, jo kaudella 1960–1961, jolloin vaakuna tuli HIFK:n jääkiekkojoukkueen ensisijaiseksi tunnukseksi. Syy poikkeavaan, näihin aikoihin asti kantaneeseen väriin oli HIFK:n keskushallituksen liikuntaneuvos Ingmar Björkmanin mukaan se että aikoinaan uudet paidat tilattiin Ruotsista ja ne olivat kalliita, jolloin hopeiset vaakunat olivat halvempia kuin kullanväriset.

Kun HIFK oli menestynyt heikosti koko 1990-luvun, vaatimukset Frank Mobergin erottamisesta olivat äityneet mielenilmaisuiksi hallissa. HIFK palkkasi urheilutoimenjohtajaksi entisen NHL-pelaajan Jarmo Kekäläisen, jonka vastuulle tuli joukkueen kokoaminen. Samalla seuraa uudistettiin "modernimpaan suuntaan". Tuloksena oli Big Reds Cats. Uuden petologon suunnitteli Sakari Järvenpää, joka oli jo sitä ennen suunnitellut lukuisia logo- ja nimiehdotuksia.[15]

  • Nelisakarainen tähti on IFK-seurojen varhaisimpia tunnuksia. Tähden neljä sakaraa kuvaavat sinnikkyyttä, taitavuutta, voimakkuutta ja toveruutta.[16]
    Nelisakarainen tähti on IFK-seurojen varhaisimpia tunnuksia. Tähden neljä sakaraa kuvaavat sinnikkyyttä, taitavuutta, voimakkuutta ja toveruutta.[16]
  • Helsingin IFK:n vaakuna. Käytössä ensisijaisena logona 1928–1993 sekä 2008 alkaen.
    Helsingin IFK:n vaakuna. Käytössä ensisijaisena logona 1928–1993 sekä 2008 alkaen.
  • HIFK:n 1993–1996 käyttämä Sakari Järvenpään suunnittelema logo. Fanien kielteisen suhtautumisen vuoksi logo sai lempinimen "ryssäntähti".
    HIFK:n 1993–1996 käyttämä Sakari Järvenpään suunnittelema logo. Fanien kielteisen suhtautumisen vuoksi logo sai lempinimen "ryssäntähti".
  • IFK:n vuodesta 1996 käyttämä "petologo", joka oli ensisijaisena logona 1996–2008. Logon suunnitteli Sakari Järvenpää.
    IFK:n vuodesta 1996 käyttämä "petologo", joka oli ensisijaisena logona 1996–2008. Logon suunnitteli Sakari Järvenpää.

Musiikki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HIFK on perinteisesti soittanut otteluissaan 1980-luvun rock-kappaleita. Joukkue on käyttänyt mestaruuskaudesta 1997–1998 lähtien maalilaulunaan J. Geils Band – Flamethroweria.

Nykyinen joukkue

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
HIFK kaudella 2024–2025
Kokoonpano Valmentajat

Maalivahdit

Puolustajat

Hyökkääjät

Päävalmentaja

Apulaisvalmentajat

Selitykset
  • (C) Kapteeni
  • (A) Varakapteeni

Lähde: Eliteprospects Eliteprospects.
Päivitetty: 11. joulukuuta 2024

Jäädytetyt pelinumerot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fanit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

HIFK on kaksikielinen seura, ja niinpä myös HIFK:n jääkiekkojoukkueella on paljon sekä suomen- että ruotsinkielisiä kannattajia. HIFK:hon liittyvää suomenruotsalaisuutta ovat kuitenkin jonkin verran stigmatisoineet ulkopaikkakuntalaiset ja naapuriseura Jokerien kannattajat, vaikka todellisuudessa suurin osa seuran kannattajista, kuten Helsingin asukkaistakin, on suomenkielisiä.

HIFK:n virallinen faniklubi on HIFK Fan Club, joka aiemmin tunnettiin nimellä B2 Reds. Nimi juonsi juurensa ajoilta, jolloin faniklubi kannusti joukkuetta Helsingin jäähallin katsomosta B2. 2000-luvulla faniklubin jäsenet olivat otteluissa uudessa seisomakatsomo D6:ssa sekä sen yläpuolisissa katsomoissa, mutta fanit muuttivat toiseen päätyyn ja yläkatsomo F1:een, joka on seisomakatsomo. Muut fanit siirtyivät seisomakatsomon alapuolelle hyökkäyspäädyn kulmaukseen katsomoihin B5–C1 kaudesta 2009–2010 lähtien. Vuonna 2016 fanit laajensivat seisomakatsomoja B5:een ja B4:een. Toinen, epävirallinen fanijärjestö on Stadin Kingit, joka kannattaa seuraa aktiivisesti lähes joka lajissa.

Naistoiminta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espoo Bluesin toiminta oli päättynyt seuran konkurssin myötä vuonna 2016 Suomen liigatasoilla. Halukkuutta HIFK:n aloittamalle naiskiekkoilun osastolle selviteltiin. Lopuksi liikemies Jussi Salonojan perustama Espoo United otti myöskin naisten liigajoukkueen (NSML) toiminnan hoitaakseen. Kahta vuotta myöhempänä tuokin seura ajautui selvitystilaan. Naistoimintaa HIFK:lla on kuitenkin ollut jo vuodesta 2015 alkaen ja Stadin Gimmat -brändin alaisuudessa.[17]

Yle Urheilu uutisoi huhtikuun lopulla 2018 siitä, että HIFK perustaa oman naisjaoston. Joukkue aloittaa pelaamisensa Naisten Mestis-tasolta. Naisten Mestistä pelasivat kevääseen 2018 saakka SM-liigaan nostetut Vaasan Sport sekä TPS. Päävalmentajana aloitti Saara Niemi.[18] Kaudeksi 2019–2020 HIFK nousi liigatasolle, eli korkeimmalle sarjatasolle.[19][20] Kautena 2022-2023 HIFK voitti historiansa ensimmäisen naisten Suomen mestaruuden.[21] Kaudella 2023-2024 HIFK uusi mestaruutensa ja varmisti seuran toisen mestaruuden.[22]

Luettelot ja tilastot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saavutukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
HIFK SM-sarjan vuoden 1970 mestari

SM-sarja

SM-liiga

Muut

SM-liigan tunnustuspalkinnot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kimmo Kuhta: Raimo Kilpiö -palkinnon voittaja 2004.
Mikael Granlund: Jarmo Wasama -palkinnon voittaja 2010.
Juuso Riksman: Urpo Ylönen -palkinnon voittaja 2011.
Kausi Palkinto Voittaja
1970–1971 Raimo Kilpiö -palkinto Suomi Matti Murto
1973–1974 Jarmo Wasaman muistopalkinto Suomi Matti Hagman
1979–1980 Kalevi Numminen -palkinto Suomi Jorma Rikala
1979–1980 Aarne Honkavaara -palkinto Suomi Matti Hagman
1979–1980 Veli-Pekka Ketola -palkinto Suomi Matti Hagman
1981–1982 Pekka Rautakallio -palkinto Suomi Pertti Lehtonen
1982–1983 Matti Keinonen -palkinto Kanada Carey Wilson
1982–1983 Veli-Pekka Ketola -palkinto Suomi Matti Hagman
1983–1984 Jarmo Wasaman muistopalkinto Suomi Joel Paunio
1983–1984 Veli-Pekka Ketola -palkinto Suomi Matti Hagman
1984–1985 Matti Keinonen -palkinto Suomi Esa Tikkanen
1984–1985 Veli-Pekka Ketola -palkinto Suomi Matti Hagman
1985–1986 Aaro Kivilinnan muistopalkinto Helsingin IFK
1986–1987 Aaro Kivilinnan muistopalkinto Helsingin IFK
1987–1988 Kalevi Numminen -palkinto Suomi Pentti Matikainen
1987–1988 Aaro Kivilinnan muistopalkinto Helsingin IFK
1988–1989 Aaro Kivilinnan muistopalkinto Helsingin IFK
1992–1993 Jarmo Wasaman muistopalkinto Suomi Ville Peltonen
1996–1997 Jarmo Wasaman muistopalkinto Suomi Olli Jokinen
1997–1998 Kalevi Numminen -palkinto Suomi Erkka Westerlund
1997–1998 Urpo Ylönen -palkinto Yhdysvallat Tim Thomas
1997–1998 Jari Kurri -palkinto Suomi Olli Jokinen
1997–1998 Matti Keinonen -palkinto Suomi Olli Jokinen
1998–1999 Pekka Rautakallio -palkinto Yhdysvallat Brian Rafalski
1998–1999 Matti Keinonen -palkinto Yhdysvallat Brian Rafalski
1998–1999 Veli-Pekka Ketola -palkinto Tšekki Jan Čaloun
1998–1999 Lasse Oksanen -palkinto Tšekki Jan Čaloun
1999–2000 Pekka Rautakallio -palkinto Suomi Toni Lydman
2000–2001 Aarne Honkavaara -palkinto Tšekki Jaroslav Bednář
2001–2002 Jarmo Wasaman muistopalkinto Suomi Joonas Vihko
2002–2003 Jarmo Wasaman muistopalkinto Suomi Toni Söderholm
2003–2004 Raimo Kilpiö -palkinto Suomi Kimmo Kuhta
2003–2004 Pekka Rautakallio -palkinto Suomi Toni Söderholm
2003–2004 Aarne Honkavaara -palkinto Suomi Timo Pärssinen
2003–2004 Veli-Pekka Ketola -palkinto Suomi Timo Pärssinen
2003–2004 Lasse Oksanen -palkinto Suomi Timo Pärssinen
2005–2006 Aarne Honkavaara -palkinto Suomi Tony Salmelainen
2005–2006 Veli-Pekka Ketola -palkinto Suomi Tony Salmelainen
2005–2006 Lasse Oksanen -palkinto Suomi Tony Salmelainen
2006–2007 Pekka Rautakallio -palkinto Kanada Cory Murphy
2006–2007 Lasse Oksanen -palkinto Kanada Cory Murphy
2008–2009 Veli-Pekka Ketola -palkinto Suomi Kim Hirschovits
2009–2010 Jarmo Wasaman muistopalkinto Suomi Mikael Granlund
2009–2010 Raimo Kilpiö -palkinto Suomi Mikael Granlund
2010–2011 Jari Kurri -palkinto Suomi Toni Söderholm
2010–2011 Lasse Oksanen -palkinto Suomi Ville Peltonen
2010–2011 Urpo Ylönen -palkinto Suomi Juuso Riksman
2010–2011 Raimo Kilpiö -palkinto Ville Peltonen
2011–2012 Matti Keinonen -palkinto Suomi Toni Söderholm
2015–2016 Pekka Rautakallio -palkinto Ranska Yohann Auvitu
2015–2016 Urpo Ylönen -palkinto Suomi Ville Husso
2016–2017 SM-liigan viihdyttävin pelaaja Yhdysvallat Joe Finley[23]
2017–2018 Pekka Rautakallio -palkinto Suomi Miro Heiskanen

Kapteenit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[24]

SM-sarja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SM-liiga

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päävalmentajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[24]

SM-sarja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SM-liiga

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toimitusjohtajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sijoitukset SM-liigassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ tiedotteet, Grifk.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. ↑ Redwings
  3. ↑ Tiesitkö Liigan maratontaulukon kärkijoukkueet? 28.9.2022. liiga.fi. Viitattu 29.9.2022.
  4. ↑ a b Oy HIFK Hockey Ab: Seurahistoria hifk.fi.
  5. ↑ Rantala, Risto; Siukkonen Markku; & Tukiainen, Seppo (toim.): Urheilumme kasvot 3, s. 332. Oy Scandia Kirjat Ab, 1978.
  6. ↑ Rantala, Risto; Siukonen, Markku; & Tukiainen, Seppo (toim.): Urheilumme kasvot 3, s. 94. Oy Scandia Kirjat Ab, 1978.
  7. ↑ [Kurt Orre Kurt Orre HIFK] Viitattu 17.8.2023.
  8. ↑ Seurahistoria - HIFK hifk.fi.
  9. ↑ Tässä ovat legendaarisen IFK-Vesa-ottelun kokoonpanot hifk.fi.
  10. ↑ Riku Korkki: Jäätävä polte. Iltalehti Urheilu, 20.4.2011, s. 8.
  11. ↑ Riku Korkki: Huikea joukkue poltti kannun. Iltalehti Urheilu, 2011, nro 20.4., s. 9.
  12. ↑ HIFK:lle historiallinen runkosarjan voitto – murskasi Ässät www.iltalehti.fi. Viitattu 9.3.2016.
  13. ↑ Joukkue-ennätyksiä rikki – lue muhkea tilastokatsaus www.liiga.fi. Viitattu 13.3.2016.
  14. ↑ JYP-kapteeni myönsi HIFK:n paremmuuden – "Ei kahta sanaa kumpi oli parempi" Yle Urheilu. Viitattu 11.4.2016.
  15. ↑ Ånäs, Markus: HIFK – Ikuisesti sinun, Johnny Kniga, 2015. ISBN 9789510409398
  16. ↑ Grankulla IFK 2013–2014 pelikirja GrIFK.fi. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 31.7.2015.
  17. ↑ is.fi, Viitattu 27.4.2018.
  18. ↑ https://www.suomikiekko.com/2018/04/hifk-perusti-naisten-kiekkojoukkueen-paavalmentajakin-on-jo-selvilla/ Viitattu 27.4.2018.
  19. ↑ https://www.hs.fi/urheilu/art-2000006029237.html Viitattu 30.4.2019.
  20. ↑ https://hifk.fi/liiga/2019/stadin-gimmat-nousevat-naisten-liigaan-kaudelle-2019-2020/ Viitattu 4.8.2019.
  21. ↑ Jääkiekko | HIFK on mestari – riemu lähti valloilleen Sanni Vanhasen maalista: ”Kyllä siinä jalat tärisivät” Helsingin Sanomat. 21.3.2023. Viitattu 6.4.2023.
  22. ↑ Johanna Sandqvist: Stadin Gimmat toistamiseen Naisten Suomen mestari! Stadin Gimmat. 22.3.2024. Viitattu 16.5.2024.
  23. ↑ Yle.fi, urheilu
  24. ↑ a b Kapteenit ja valmentajat hifk.fi. Oy HIFK Hockey AB. Viitattu 14.11.2019.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]