Havaijinkoira | |
---|---|
Avaintiedot | |
Alkuperämaa | Havaiji |
Määrä | kuollut sukupuuttoon |
Alkuperäinen käyttö | liharuoka, henkien karkottaja, lapsen suojelija |
Muita nimityksiä | Ilio, Hawaiian Poi Dog |
FCI-luokitus | ei FCI-rotu |
Ulkonäkö | |
Väritys | mikä tahansa |
Havaijinkoira (ʻīlio) on sukupuuttoon kuollut havaijilainen koirarotu.
Rotu kuului paariakoiriin. Eurooppalaiset tutkimusmatkailijat, muun muassa James Cook, kuvailivat sitä pömppömahaiseksi ja lyhytraajaiseksi[1]. Lisäksi sitä kasvatettiin lihavaksi, lyllertäväksi siankaltaiseksi lihakarjaksi.[1] Sillä oli erityisen litteä kallo, minkä usein uskotaan johtuneen sen ruokavaliosta: koska sen ei tarvinnut pureskella syömiään vihanneksia, se oli mahdollisesti menettänyt tarpeen kookkaille ohimolihaksille. Surkastunut ohimoydin aiheuttaa litteän pään muodon.[2] Havaijinkoiralla oli erittäin lyhyt karvapeite joka saattoi olla minkä värinen tahansa. Ruskeaa pidettiin tarpeeksi erityyppisinä joten se luokiteltiin oman nimen ʻīlio mākuʻe alle.lähde?
Rotu oli vahvatahtoinen eikä helposti käskettävissä. Kapteeni James Cook kirjoitti vuonna 1779 sen haukkuvan vain harvoin.[2] Sitä pidettiin kuitenkin hidasälyisenä ja laiskana; mikään hyvä metsästyskoira jolla oli terävät vaistot ei olisi ollut erityisen käytännöllinen saarilla. Populaatio eli vapaana kylissä sikojen keskellä, mutta ei kuitenkaan koskaan villiintynyt, kenties osittain siksi että oli helpompaa saada ruoka suoraan ihmisiltä kuin metsästää sitä vapaasti.[2]
Polynesialaiset uudisasukkaat toivat ensimmäiset paariakoirat Havaijille jo ennen 1000-lukua. Paikalliset naiset ja lapset alkoivat ajan myötä huolehtia niistä ja kasvattaa niitä. Samat koirat, joiden kanssa lapset usein ensin leikkivät, päätyivät kuitenkin usein vain hetkeä myöhemmin ruokalistalle. Koska lihominen ja syödyksi tuleminen oli niiden pääasiallinen käyttötarkoitus, niistä jalostui aikojen kuluessa pieniä, lyhytraajaisia, pulleavatsaisia ja laiskoja eläimiä, jotka liikkuivat hitaasti ja vaivalloisesti.[2]
Havaijinkoira sai nimensä poi-ruoasta joka valmistettiin kalo- tai taaro-juurista. Poita käytettiin sen lihottamiseen lihakarjaksi, sillä liha oli liian arvokasta koiranruuaksi. Koska Havaijilla ei ollut kookkaita maanisäkkäitä villisikoja lukuun ottamatta, sitä ei tarvittu avuksi metsästykseen. Sitä ei koskaan jalostettu tiettyjen piirteiden mukaiseksi, mutta sekä luonnonvalinnalla että ihmisen jalostuksella oli silti tärkeä rooli.lähde?
Havaijinkoiran lihaa pidettiin suurena herkkuna, ja sitä tarjottiin juhlien aikaan gourmet-ateriana tärkeille vieraille.[1]
Alkuperäisasukkaat käyttivät rotua paitsi ruoaksi, myös onnenkaluna suojelemaan lapsia hengellisesti. Tällöin pentu annettiin lahjaksi vastasyntyneelle, jonka äidin rintamaidolla sitä ruokittiin. Tämän uskottiin vahvistavan koiran suojeluviettiä lasta kohtaan. Koiran kuoltua sen hampaista tehtiin lapselle kaulakoru, jonka uskottiin jatkavan lapsen suojelemista. Mikäli lapsi kuoli ennen koiraa, tämä uhrattiin ja haudattiin yhdessä lapsen kanssa.[2]
Koska havaijinkoira ei sopinut juuri mihinkään muuhun, se kuoli sukupuuttoon kun alkuperäisuskonto kiellettiin ja koiranlihan syönnistä tuli epämuodikasta. Eurooppalaisten uudisasukkaiden villiintyneet koirat risteytyivät sen kanssa ja viimeistään 1900-luvun alussa se katosi kokonaan. Useita vuosia myöhemmin Honolulun eläintarhassa yritettiin rodun elvyttämistä, mutta 12 vuoden kuluttua projektin todettiin epäonnistuneen.[2] Havaijin kuningatar Liliʻuokalanin lemmikkikoiran Ponin väitetään olleen havaijinkoira.[3]