Hawkwind (albumi)

Hawkwind
Hawkwind
Studioalbumin Hawkwind kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Äänitetty  Trident Studios, Lontoo
maaliskuu-huhtikuu 1970
 Julkaistu elokuu 1970
 Tuottaja(t) Dick Taylor & Hawkwind
 Tyylilaji progressiivinen rock
folk rock
space rock
 Kesto 39:35
57.41 (remasteroitu painos)
 Levy-yhtiö Liberty Records
EMI
Listasijoitukset

Yhdistynyt kuningaskunta 75. (vuonna 1984)

Hawkwindin muut julkaisut
-
- 		Hawkwind
1970 		In Search of Space
1971

Hawkwind on samannimisen space rock-yhtyeen esikoisalbumi vuodelta 1970. Albumi on ensimmäisiä ns. space rock-genren albumeja. Ilmestyessään se ei ollut suuri kaupallinen menestys, mutta se myi hyvin underground-piireissä ja sai myös positiivisia arvosteluja musiikkilehdistössä.[1]

Taustaa, albumin nauhoitus ja materiaali

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtyeen perusti alkuvuodesta 1969 kitaristi-laulaja Dave Brock. Blues- ja katumuusikkona aiemmin toiminut Brock oli kiinnostunut mm. Pink Floydin tyylisen elektronisen ja psykedeelisen musiikin tuomista mahdollisuuksista. Muita mukaan tulleita muusikoita olivat basisti John A. Harrison, rumpali Terry Ollis, kitaristi Mick Slattery, ääniefektejä tuottanut Dik Mik sekä alkuvaiheessa roudarina toiminut saksofonisti Nik Turner. Yhtyeen jäsenet viettivät aikaa Lontoon Notting Hillin taiteilija- ja hippialueilla, jossa ns. "vapaa" elämäntyyli ja eri huumausaineiden käyttö oli yleistä. Yhtye toimi ensin Group X-nimisenä ja sittemmin nimi muuttui Hawkwind Zoon kautta Hawkwindiksi. Manageriksi tuli Clearwater-nimisen managerointi-firman perustajiin kuulunut Doug Smith ja levytyssopimuksen yhtye sai Liberty/UA:lta joka toimi yhteistyössä Clearwaterin kanssa.[1] Ennen ensilevyn nauhoituksia kitaristi Slattery lähti yhtyeestä ja tilalle tuli Huw Lloyd Langton.

Albumin tuottajaksi tuli Pretty Things -yhtyeen entinen kitaristi Dick Taylor, jonka Liberty/UA oli palkannut tuottajakseen. Hän oli myös soittanut kitaraa joissain yhtyeen konserteissa Slatteryn lähdettyä. Taylorin mukaan paras tulos saatiin, kun yhtyeen PA-kamat pystytettiin studioon ja yhtyeen annettiin soittaa livenä. Albumin nauhoitukset kestivät noin viikon ajan.[2]

Suurin osa albumista perustuu "Sunshine Special"-nimiseen vapaamuotoiseen psykedeelis-vaikutteiseen instrumentaali-jamiin, joka leikattiin erinimisiksi kappaleiksi ("The Reason Is?", "Be Yourself", "Paranoia", "Seeing It as You Really Are").[3] Albumin aloittava, singlenäkin julkaistu "Hurry on Sundown" ja sen päättävä "Mirror of Illusion" poikkeavat kaavasta olemalla akustisia ja folk-vaikutteisia, pohjautuen tunnelmiltaan kitaristi-laulaja Dave Brockin katusoittaja-aikoihin.

Elektronisista äänistä albumilla vastaa alkeellista audiogeneraattori-nimellä tunnettua äänenmuodostuslaitetta soittava Dik Mik ja Nik Turnerin saksofoni tuo omanlaisensa leiman kappaleisiin. Yhtyeen konserteissa edustamaa jammailua sisältävät pitkät "Be Yourself", jossa Turnerin saksofonin soitto tulee hyvin esille sekä nopeatempoinen "Seeing It as You Really Are", joka sisältää perinteisempää kitarasooloilua. "Hämärätunnelmaisempaa" puolta edustavat äänikollaasi "The Reason Is?" ja "aavemaisen" melodian omaava "Paranoia" (osat I ja II), josta tuli vakionumero yhtyeen keikkasettiin.

Kansitaide

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumi julkaistiin alun perin avattavilla, eli ns. gatefold-kansilla. Sini-vihreä-oranssisävytteiset kannet suunnitteli Arthur Rhodes. Etukannen kuvassa on useampi vihreä, ihmiskädet omaava lohikäärme, joka nousee lehtikasasta. Lehden muodostavat myös yhtyeen nimen. Sisäkannessa on kuva yhtyeestä lavalla.[4]

Alkuperäisessä painoksessa kaikki kappaleet on kreditoitu pelkäästään Dave Brockin nimiin, mutta uudemmat painokset kreditoivat kappaleet koko yhtyeelle.

Vastaanotto mediassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumi sai hyvän vastaanoton underground-piireissä ja mm. brittiläinen Melody Maker-lehti kehui albumia "jännittäväksi ja mielenkiintoiseksi jota jokaisen elektronisesta musiikista kiinnostuneen yhtyeen tulisi kuunnella".[5] Albumin julkaisun myötä yhtye sai enemmän näkyvyyttä ja keikat lisääntyivät. Albumi ei julkaisunsa aikoihin noussut listoille, mutta vuoden 1984 uusintapainos nousi Britanniassa sijalle 75.

Nykyajan kriitikoista mm. Allmusic-sivuston kriitikko kehuu albumia "hienoksi avaukseksi yhtyeen uralla" ja vertaa sitä varhaiseen Pink Floydiin.[6] Hawkwind-aiheisen Starfarer-sivuston ylläpitäjä puolestaan kuvaa albumin sisältöä "alkukantaisien elektronisien äänien ja yhden riffin akustisten jamien yhdistelmäksi".[7]

Myös yhtyeen jäsenet ovat olleet tyytyväisiä albumiin ja johtohahmo Dave Brock pitää albumia yhtenä suosikeistaan yhtyeen katalogissa.[8] Albumi julkaistiin remasteroituna bonus-kappalein varustettuna 1990-luvun puolivälissä.

Kappaleet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

A-puoli

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. "Hurry On Sundown" - 4:50
  2. "The Reason Is?" - 3:30
  3. "Be Yourself" - 8:09
  4. "Paranoia (Part I)" - 1:04

B-puoli

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  2. Paranoia (Part II) - 4:11
  3. Seeing It As You Really Are - 10:43
  4. Mirror Of Illusion - 7:08
  • kaikki kappaleet: Brock/Hawkwind

Remasteroidun version bonuskappaleet:

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  2. Bring It On Home (Willie Dixon) - 3:18
  3. Hurry On Sundown (Brock/Hawkwind) - 5:06
  4. Kiss Of The Velvet Whip (aka. Sweet Mistress Of Pain) (Brock/Hawkwind) - 5:28
  5. Cymbaline (Roger Waters) - 4:04
  • "Bring It On Home" on Dave Brockin soolonumero ajalta ennen Hawkwindia. Loput kolme bonus-kappaletta on nauhoitettu vuonna 1969 Hawkwind Zoo-nimellä Abbey Road Studios-studioilla. "Cymbaline" on alun perin Pink Floydin kappale.

Singlejulkaisu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

"Hurry On Sundown" / "Mirror of Illusion" (edit) (Liberty, LBF 15382, 7"-single)

Muusikot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Mick Slattery - kitara (kpl. 9-11)

Tuotanto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Dick Taylor - tuottaja
  • Barry Ainsworth - nauhoitus
  • Arthur Rhodes - kansitaide
  • Don Poole - tuottaja (kpl. 9-11)

Arvosteluja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Julkaisuhistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • elokuu 1970: Liberty Records, LBS83348, UK (alkuperäinen vinyylipainos, avattavat kannet)
  • 1971: United Artists Records, UAS-5519, USA (vinyyli)
  • syyskuu 1975: Sunset Records, SLS50374, UK (vinyyli)
  • helmikuu 1980: UA Rockfile, LBR1012, UK (vinyyli)
  • helmikuu 1984: Liberty Records, SLS1972921 UK (vinyyli) SLSP1972921 UK (kuvavinyyli)
  • syyskuu 1992: One Way Records, S2157658, USA (CD)
  • maaliskuu 1996: EMI Remasters, HAWKS1, UK (CD, ensimmäinen painos digipak-kannella, bonus-kappaleita)
  • lokakuu 2010: Rock Classics, RCV010LP, UK (2x12" sininen vinyyli 1000 kpl. painos)

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b http://www.saunalahti.fi/freak5/walluetusivu.htm Soundi-lehden Hawkwind-artikkeli vuodelta 1983, osa 1, Waldemar Wallenius
  2. ↑ http://www.starfarer.net/gallerym/tylrmade.jpg (Arkistoitu – Internet Archive) Dick Taylorin haastattelu
  3. ↑ http://www.headheritage.co.uk/unsung/thebookofseth/hawkwind Albumin arvostelu Julian Cope presents Head Heritage-sivustolla
  4. ↑ http://www.collectable-records.ru/groups/hawkwind/first.htm alkuperäinen kansitaide
  5. ↑ Melody Maker, 29. elokuuta 1970
  6. ↑ http://www.allmusic.com/album/hawkwind-mw0000095362 arvostelu Allmusic-sivustolla
  7. ↑ http://www.starfarer.net/hwalbums.html (Arkistoitu – Internet Archive) arvostelu Starfarer-sivustolla
  8. ↑ http://www.starfarer.net/anyway.html (Arkistoitu – Internet Archive) Record Collector, toukokuu 2002