Hernández | |
---|---|
Kotipaikka | Espanja (Kastilia ja Toledo) |
Alkukoti | Kastilia |
Aktiivisena | 1200-luku– |
Ala | aatelissuku (paronin arvossa, kreivillinen) |
Hernández on vanha espanjalainen kreivillinen aatelissuku, jonka Kastilian kuningas Ferdinand III perusti noin vuosien 1200–1252 aikana.[1][2][3]
Hernándezin sukunimen aateluudessa eläviä jälkipolvia on kaikkiaan kaksikymmentäviisi perhettä. Jälkeläiset asuvat Euroopassa (lähinnä Espanjassa), Etelä- ja Pohjois-Amerikkassa, sekä Länsi-Intiassa. Perheiden aatelisvaakunat ovat esillä ritaritalossa Espanjan pääkaupungissa Madridissa. Perheen alkuperäinen nimi juontaa visigooteilta, joiden kerrotaan asuttaneen nykypäivien Espanjan ja Portugalin välistä Pyreneiden niemimaata, silloista Rooman valtakunnan Hispania Tarraconensista 400-luvulla.
Suvun nimestä tuli erittäin suosittu Kastilian ja Leónin kuninkaan Ferdinand III:n kuoleman jälkeen, joka valloitti Espanjan 300 vuotta maata sitä asuttaneilta maureilta. Kuolemansa jälkeen hänet kanonisoitiin, ja ihmiset alkoivat nimetä poikiaan Fernandoiksi tai Hernandoiksi kuninkaan kunniaksi. Jotkut uskovat, että syy siihen miksi Espanjasta peräisin olevat Hernández-suvut käyttävät muunnelmia Ranskan kuninkaallisista johtuu siitä, että he polveutuvat Ranskan kuninkaallisen Valois’n dynastian jälkeläisistä. Yksi tämän sukunimen ensimmäisistä esiintymisistä kuuluu sen suosituimpaan muunnelmaan Fernandez. Tämä juontuu Asur Fernandezista (k. 950), Monzónin kreivillisestä sotilasjohtajasta (perhe tunnettiin nimillä Banu Ansur, Banu Anshur tai Ansúrez (Assuriz).[1][2][4]
Hernández-sukunimen suuresta suosiosta huolimatta sen kantajien saapumisesta Euroopasta Amerikkaan ei ole paljon tietoja sen jälkeen, kun Kristoffer Kolumbus löysi uuden mantereen vuonna 1492. Esimerkkejä on vain muutamia, kuten Cayetano Hernández, joka saapui Puerto Ricoon vuonna 1803, Joaquín Hernández, joka saapui myös Puerto Ricoon samana vuonna, sekä Catalina Hernández, Diego Hernández ja Isabel Hernández, jotka saapuivat vuonna 1811.[2][4]
Yksi Hernándezin haaroista on Pinzón-sukuun liittyvä haara. Tämän suvun veljekset matkustivat Kolumbuksen kanssa Amerikkaan. Tästä linjasta on syntynyt Diego Hernández Colmenero -suku.[2][4]