Howard Unruh (21. tammikuuta 1921 − 19. lokakuuta 2009[1]) oli yhdysvaltalainen rikollinen. Hän lähti 6. syyskuuta 1949 kävelylle kotoaan Camdenissa, New Jerseyssä ja ammuskeli kohti satunnaisia ihmisiä aiheuttaen kolmentoista ihmisen kuoleman.
Vaikka Unruhin joukkomurhan motiivia ei tiedetä, usein on korostettu sitä tosiasiaa, että hän oli toisen maailmansodan veteraani. Hänellä oli ollut ongelmia naapuriensa kanssa ja hänestä oli tullut varsin vainoharhainen heidän suhteensa. Hänet todettiinkin lopulta syyntakeettomaksi ja suljettiin psykiatriseen hoitolaan. Hänellä todettiin paranoidinen skitsofrenia.[2]
Unruh eli elämänsä loppuun Trentonin mielisairaalassa New Jerseyssä.
Ammuskelun aikana Unruh tappoi kolmetoista ihmistä ja lisäksi haavoitti kolmea muuta henkilöä.