James Anderson | |
---|---|
Andersonin Constitutions, 1723 |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | n. 1680 Aberdeen, Skotlanti |
Kuollut | 25. toukokuuta 1739 Lontoo |
James Anderson (n. 1680 Aberdeen, Skotlanti – 25. toukokuuta 1739 Lontoo) oli skotlantilainen Skotlannin kirkon pappi ja kirjailija. Andersonin laatima "vapaamuurarien perussäännöstö" (The Constitutions of the Free Masons, 1723) loi pohjan nykyaikaiselle vapaamuurariudelle.[1][2][3]
Anderson kävi koulua Aberdeenissa ja suoritti luultavasti maisterin ja tohtorin tutkinnot. Vuonna 1710 hänet nimitettiin Lontoossa Swallow Streetin presbyteerisen kirkon papiksi, josta hänet siirrettiin vuonna 1734 vastaavaan tehtävään Lisle Streetille, Leicester Fieldsiin. Hänen sanotaan olleen "hyvin tunnettu Lontoossa asuvien kyseisen vakaumuksen edustajien keskuudessa", ja häntä kuvataan "oppineeksi mutta varomattomaksi mieheksi, joka menetti huomattavan osan omaisuudestaan vuonna 1720". Useita hänen saarnojaan painettiin.[2]
Vuonna 1721, vapaamuurariuden elvyttyä Englannissa, Englannin suurloosi päätti laatia yhteenvedon veljeskunnan "perussäännöistä", ja suurmestari John Theophilus Desaguliers antoi tehtävän Andersonille. Työnsä suoritettuaan hän esitteli loosille teoksensa The Constitutions of the Free Masons; containing the History, Charges, Regulations, &c. of that Most Ancient and Right Worshipful Fraternity. vuonna 1723. Valtavirran eli Englannin suurloosin tunnustamat vapaamuurarit pitävät tätä teosta edelleen standardisäännöstönä ja toiminnan ohjensääntönä, ja se on käännetty useille eri kielille. Anderson kirjoittaa säännöstön johdannossa ilmeisesti vakavissaan, että Mooses, Salomo ja Nebukadressar II olivat vapaamuurarien suurmestareita. Vuonna 1738 säännöstöstä julkaistiin toinen painos, joka oli omistettu Walesin prinssille ("mestarimuurari ja loosimestari"). Tässä painoksessa Anderson väittää, että myös Serubbabel ja Kaarle Martel olivat järjestön suurmestareita.[1][2][3]
Anderson julkaisi myös vapaamuurariutta puolustaneen A Defence of Masonry -teoksen (1738?) ja aatelissukujen sukutauluja esittelevän suurteoksen Royal Genealogies; or, the Genealogical Tables of Emperors, Kings, and Princes, from Adam to these times (1732).[1][2]