James Gray

James Gray
Henkilötiedot
Syntynyt14. huhtikuuta 1969 (ikä 55)
Kansalaisuus Yhdysvallat
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Tämä artikkeli käsittelee elokuvaohjaajaa. Tietojenkäsittelytieteilijää käsitellään artikkelissa Jim Gray.

James Gray (s. 14. huhtikuuta 1969, New York, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja, -käsikirjoittaja ja -tuottaja.

Useat Grayn ohjaamat elokuvat ovat saaneet myönteisen vastaanoton kriitikoilta. Rotten Tomatoes -sivuston mukaan Two Lovers, Maahanmuuttaja, Z: Amazonin kadonnut kaupunki ja Ad Astra ovat kaikki saaneet positiivisen arvostelun yli 80 prosentilta ne arvioineista kriitikoista.[1] Monet Grayn elokuvista ovat kuitenkin epäonnistuneet kaupallisesti.[2]

Kalle Kinnusen kirjoittaman henkilökuvan mukaan Gray on "eurooppalaishenkinen humanisti, jota vetävät puoleensa ihmisen sisäinen kamppailu ja riittämättömyys". Hänen kaikki elokuvansa ovat lisäksi "kertomuksia perheistä". Gray puolustaa klassista tarinankerrontaa.[2]

Gray on ohjannut elokuvissaan useita tunnettuja näyttelijöitä. Näihin kuuluvat James Caan, Anne Hathaway, Anthony Hopkins, Tom Holland, Tommy Lee Jones, Gwyneth Paltrow, Robert Pattinson, Joaquin Phoenix, Brad Pitt, Charlize Theron ja Mark Wahlberg.

Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli
1994 Pikku Odessa Little Odessa ohjaaja, käsikirjoittaja
2000 The Yards The Yards ohjaaja, käsikirjoittaja
2007 Yö kuuluu meille We Own the Night ohjaaja, käsikirjoittaja
2008 Two Lovers Two Lovers ohjaaja, käsikirjoittaja, tuottaja
2013 Maahanmuuttaja The Immigrant ohjaaja, käsikirjoittaja, tuottaja
2016 Z: Amazonin kadonnut kaupunki The Lost City of Z ohjaaja, käsikirjoittaja, tuottaja
2019 Ad Astra Ad Astra ohjaaja, käsikirjoittaja, tuottaja
2022 Armageddon Time Armageddon Time ohjaaja, käsikirjoittaja, tuottaja
  1. James Gray, Rotten Tomatoes, viitattu 29.1.2023.
  2. a b Kalle Kinnunen: ”Elokuva välineenä tekee kuolemaa” – avaruusspektaakkelin ohjaaja avautuu Hollywood-läpimurron kynnyksellä, Suomen Kuvalehti, 17.7.2019, viitattu 29.1.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]