Jim Carroll

Jim Carroll
Jim Carroll
Henkilötiedot
Koko nimi	James Dennis Carroll
Syntynyt	1.8.1949 New York, Yhdysvallat
Kuollut	11.9.2009 New York, Yhdysvallat
Ammatti	kirjailija, muusikko
Puoliso	Rosemary Klemfuss
Kirjailija
Tuotannon kieli	englanti
Aiheet	Päihderiippuvuus, nuoruus.
Esikoisteos	Organic Trains (1967)
Pääteokset	Koripallopäiväkirjat (Basketball Diaries, 1978) Living at the Movies (1973)
Aiheesta muualla
Kotisivut
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Jim Carroll (1. elokuuta 1949 New York – 11. syyskuuta 2009 New York) oli yhdysvaltalainen runoilija, punk-muusikko ja kirjailija. Carroll tunnetaan parhaiten omaelämäkerrallisesta teoksestaan Koripallopäiväkirjat (Basketball Diaries, 1978). Siitä tehtiin elokuvasovitus New Yorkin kadut (1995), jossa Carrollia näyttelee Leonardo DiCaprio.^[1] Hänen runokokoelmansa Living at the Movies menestyi niin hyvin, että Carroll sai 22-vuotiaana Pulitzer-ehdokkuuden.^[2]

Jim Carroll tunnetaan lahjakkaana runoilijana ja spoken word -esiintyjänä, ja hänen musiikkiuransa kesti noin 20 vuotta. Kirjailijana menestynyt Carroll perusti rock-yhtyeen Jim Carroll Band vuonna 1978 ystävänsä Patti Smithin kannustamana. Yhtyeen menestynein albumi Catholic Boy sisälsi kappaleen ”People Who Died”, joka vakiinnutti Carrollin aseman New Yorkin 1980-luvun alun post-punk-skenessä. Carrollin musiikin sanoitukset ja kirjat ovat suurelta osin omaelämäkerrallisia.^[2]

Carroll kuoli sydänkohtaukseen kotonaan New Yorkissa syksyllä 2009.^[1]

Elämä

Varhaiset vuodet

Jim Carroll syntyi New Yorkissa ja oli kolmen sukupolven irlantilaiskatolisten baarimestarien jälkeläinen. Hän kasvoi New Yorkin Lower East Sidella ennen kuin muutti perheensä kanssa Upper Manhattaniin 12-vuotiaana. Carroll muokkasi teini-ikäisenä pitämäänsä päiväkirjaa tunnetuimmaksi kirjalliseksi teoksekseen The Basketball Diaries (1978), joka kuvaa hänen kaksoiselämäänsä lahjakkaana opiskelijana ja koripalloilijana, joka oli samalla heroiiniriippuvainen ja rahoitti tapansa myymällä itseään miehille.^[3]

Hän ystävystyi runoilija Ted Berriganin kanssa ja kantoi mukanaan käsikirjoitusta The Basketball Diaries: Age Twelve to Fifteen – päiväkirjaa, jota hän oli kirjoittanut jo vuosia. Kaksikko matkusti tapaamaan legendaarista beat-runoilija Jack Kerouacia. Kerouac totesi käsikirjoituksen luettuaan: ”Kolmetoistavuotiaana Jim Carroll kirjoittaa parempaa proosaa kuin 89 prosenttia nykyisistä romaanikirjailijoista.” ^[2] Vuoteen 1969 mennessä Carroll oli opiskellut sekä Wagner Collegessa että Columbian yliopistossa, mutta lopetti koulun keskittyäkseen kokopäiväisesti kirjoittamiseen.

Patti Smith, tunnettu runoilija ja rocklaulaja, esittäytyi Carrollille runonlausuntaillassa, ja lopulta Carroll muutti asumaan Smithin ja tämän poikaystävän, valokuvaaja Robert Mapplethorpen, kanssa. Carroll tutustui myös poptaiteilija Andy Warholiin ja alkoi työskennellä Warholin studion elokuvaprojektien parissa. Hänen runokokoelmansa Living at the Movies julkaistiin vuonna 1973, ja se menestyi niin hyvin, että Carroll sai 22-vuotiaana Pulitzer-ehdokkuuden.

Hän oli vakiinnuttanut asemansa New Yorkin underground-piireissä ja seurusteli kirjailijoiden kanssa. Huumeet alkoivat kuitenkin tuhota hänen terveyttään, ja kirjallisen apurahan turvin hän muutti Bolinasiin Kaliforniaan pieneen taiteilijayhteisöön San Franciscon pohjoispuolelle päästäkseen irti riippuvuudestaan. Siellä hän tapasi tulevan vaimonsa Rosemary Klemfussin, joka opiskeli lakia Stanfordin yliopistossa ja työskenteli DJ:nä kampusradiolla. Vuonna 1978 Carroll ja Klemfuss menivät naimisiin, ja samana vuonna The Basketball Diaries julkaistiin laajalti ylistettynä teoksena.^[2]

Muusikon ura

The Basketball Diaries -kirjan menestyksen jälkeen Patti Smith kannusti Carrollia kokeilemaan musiikkia. Kun Patti Smith Group kiersi Yhdysvaltojen länsirannikkoa samana vuonna, Carroll matkusti sen mukana. San Diegon keikalla hän sai mahdollisuuden esiintyä ja lausui runoja yhtyeen musiikin säestyksellä. Hän perusti bändin, joka aluksi tunnettiin nimellä Amsterdam, mutta myöhemmin se muotoutui Jim Carroll Bandiksi. ^[2]

Rolling Stonesin kitaristi Keith Richards järjesti bändille levytyssopimuksen Atlantic-yhtiön kanssa, ja vuonna 1980 ilmestyi kriitikoiden ylistämä debyyttialbumi Catholic Boy. All Music Guide -sivuston Mark Deming kirjoitti albumista: ”Catholic Boy ei kuulosta runoilijalta, joka vain kokeilee popmusiikkia, vaan syntyjään rock & roll -artistilta, joka avaa sielunsa – ja se on paljon enemmän kuin mitä voi sanoa mistään Allen Ginsbergin levyttämästä.”^[2] Albumi sisälsi Carrollin kuuluisimman kappaleen ”People Who Died”, joka kuvasi New Yorkin huumemaailman uhreja.

Bändi muutti New Yorkiin ja julkaisi vielä kaksi albumia, Dry Dreamsin (1982) ja I Write Your Namen (1984), mutta ne eivät saavuttaneet yhtä suurta arvostusta. Levysopimuksen päätyttyä Carroll hajotti bändin ja palasi kirjoittamiseen kokopäiväisesti. 1980-luvun lopulla Carroll kirjoitti kuitenkin lauluja muille artisteille, kuten Blue Öyster Cultille ja Boz Scaggsille.^[2]

Hän kokeili urallaan myös näyttelemistä ja teki pienen roolin elokuvassa Tuff Turf. Hän julkaisi runokokoelmansa The Book of Nods vuonna 1986. 1990-luvulla hän julkaisi muun muassa spoken word -albumin Praying Mantis ja runokokoelman Fear of Dreaming. Hän esiintyi myös MTV Unplugged -ohjelmassa vuonna 1994 lausuen runonsa 8 Fragments for Kurt Cobain.

Paluu musiikkiin ja Basketball Diaries elokuva

Vuonna 1995 The Basketball Diaries -elokuva toi hänet takaisin julkisuuteen, ja Leonardo DiCaprio esitti Carrollia elokuvassa. Elokuvan soundtrackia varten Carroll teki yhteistyötä Pearl Jamin kanssa ja äänitti uudelleen Catholic Boy -albumin nimikkokappaleen. Myös vuonna 1995 kanadalainen ohjaaja John L'Ecuyer sovitti Carrollin novellin Curtis’s Charm elokuvaksi. Samana vuonna Carroll kirjoitti sanoituksia ja lauloi taustoja amerikkalaisen punk-yhtyeen Rancidin menestysalbumilla ...And Out Come the Wolves.

Vuonna 1997 musiikki vei Carrollin jälleen mukanaan, ja hän työskenteli Sonic Youthin kitaristin Lee Ranaldon, sekä Patti Smithin tuottaja, kitaristin Lenny Kayen kanssa Jack Kerouac -tribuuttialbumilla Kicks Joy Darkness. Pian tämän jälkeen Kaye ja Sanko auttoivat häntä julkaisemaan ensimmäisen levynsä 15 vuoteen. Pools of Mercury sisälsi nyt jo legendaarisen runon 8 Fragments for Kurt Cobain, joka oli sovitettu lauluksi.^[2]

Palattuaan musiikin pariin Carroll jatkoi levyjen julkaisemista ja esiintyi spoken word -konserteissa eri yhtyeiden kanssa. Vaikka hänen Runaway EP:nsä indielevy-yhtiö Kill Rock Starsilla julkaistiin vähäisellä huomiolla, kriitikot arvostivat sitä. All Music Guide -sivuston MacKenzie Wilson kirjoitti: ”Vuonna 2000 julkaistu Runaway EP osoittaa, että Carroll kykenee yhä yhdistämään purevan sanaleikkinsä ja kulttuurikritiikkinsä rock & rollin kapinahenkeen. Runaway on klassista Carrollia – persoonallisen persoonatonta ja rehellisen kitkerää, karhean hiomattomalla otteella.”^[2]

Viimeiset vuodet

Vuosina 2002–2003 Carroll äänitti kolme spoken word -albumia, mukaan lukien Jack Kerouacin Doctor Sax and the Great World Snake -teoksen sekä William Blaken The Marriage of Heaven and Hell -runoeepoksen luennan.^[3]

Jim Carroll kuoli sydänkohtaukseen kirjoituspöytänsä ääressä vuonna 2009.^[3]

Tuotanto

Jim Carroll vuonna 2000

Runot

• Organic Trains (1967)
• 4 Ups and 1 Down (1970)
• Living at the Movies (1973)
• The Book of Nods (1986)
• Fear of Dreaming (1993)
• Void of Course: Poems 1994-1997 (1998)

Muut kirjat

• The Basketball Diaries (1978)
• Forced Entries (1987)

Diskografia

Jim Carroll band

• Catholic Boy (1980)
• Dry Dreams (1982)
• I Write Your Name (1983)
• A World Without Gravity: Best of The Jim Carroll Band (1993)
• Pools of Mercury (1998)
• Runaway EP (2000)

Katso myös

New Yorkin kadut

Lähteet

1. Punk-kirjailija ja -muusikko Jim Carroll kuoli Yle Uutiset. 14.9.2009. Viitattu 2.7.2022.
2. Jim Carroll Biography www.musicianguide.com. Viitattu 9.2.2025.
3. Taylor, Ken: Jim Carroll The Poetry Foundation. 27.8.2018. Viitattu 9.2.2025.