Joseph Szigeti

Joseph Szigeti

Joseph Szigeti (5. syyskuuta 1892 Budapest – 19. helmikuuta 1973 Luzern) oli unkarilainen viulisti. Hän asui myös Sveitsissä sekä Yhdysvalloissa ja sai vuonna 1951 Yhdysvaltain kansalaisuuden.[1]

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Szigeti sai varhaista opetusta isältään ja enoltaan tai sedältään, jotka olivat ammattimuusikoita. Hän eteni nopeasti ja pääsi pian Jenő Hubayn oppiin. Hän teki muodollisen debyyttinsä Berliinissä vuonna 1905. Häntä tarjoutui opettamaan Joseph Joachim, mutta Szigeti pysyi mieluummin Hubayn oppilaana. Hän esiintyi ensimmäisen kerran Lontoossa 15-vuotiaana ja pysyi Isossa-Britanniassa vuoteen 1913. Hän konsertoi maassa usein. Szigeti sai resitaalipareikseen muiden muassa Myra Hessin ja Ferruccio Busonin, joista jälkimmäisestä tuli merkittävästi Szigetiin vaikuttanut henkilö.[1]

Vuonna 1913 Szigeti asettui Sveitsiin. Ensimmäinen maailmansota katkaisi konserttiuran, mutta Szigeti työskenteli Geneven konservatoriossa, jossa piti mestarikursseja vuosina 1917–1924 ja pääsi viulunsoiton professoriksi. Szigeti teki paluun konserttilavoille 1920-luvun alussa ja sai kansainvälistä mainetta. Hän ymmärsi nopeasti uutta musiikkia ja pyrki edistämään sen tunnettavuutta. Hän otti "omakseen" esimerkiksi Sergei Prokofjevin ensimmäisen viulukonserton. Yhdysvaltain-debyyttinsä hän teki vuonna 1925 esittämällä Ludwig van Beethovenin viulukonserton Leopold Stokowskin johtaman Philadelphian orkesterin kanssa Carnegie Hallissa. Szigeti kiersi 1930-luvulla myös Aasiassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Etelä-Amerikassa ja Etelä-Afrikassa. Vuonna 1938 hän kantaesitti Ernest Blochin viulukonserton Clevelandissa. Muita säveltäjiä, joiden teoksia Szigeti kantaesitti ja jotka omistivat teoksiaan hänelle, olivat muiden muassa Béla Bartók, Alan Rawsthorne, Alfredo Casella ja Frank Martin. Szigetin ohjelmistoon kuului myös esimerkiksi Maurice Ravelin, Albert Rousselin, Darius Milhaud'n, Igor Stravinskyn ja Alban Bergin teoksia.[1]

Hauta vuonna 2024.

Vuodesta 1940 Szigeti asui Yhdysvalloissa. Siellä hän esiintyi Bartókin kanssa ja esitti laajalti tämän toista viulukonserttoa. Bartók sävelsi Kontrasteja-teoksensa Benny Goodmania ja Szigetiä varten. Toisen maailmansodan jälkeen Szigeti jatkoi kansainvälistä uraansa. Vuonna 1950 hän osallistui Pablo Casalsin järjestämään Pradesin festivaaliin.

Hän muutti takaisin Sveitsiin vuonna 1960, vetäytyi konserttilavalta vähennettyään jo esiintymisiään ja jatkoi työtään rajoitetun opiskelijamäärän opettajana. Szigeti kirjoitti omaelämäkerran sekä tutkielmia viuluohjelmistosta, viulun historiasta ja soittotyyleistä. Hän toimi tuomariston jäsenenä monissa kansainvälisissä viulukilpailuissa.[1]

Szigeti löysi viimeisen lepopaikkansa vaimonsa Wandan, os. Ostrowska (1895-1969), vierestä Clarens-Montreux'n hautausmaalta. Heidän tyttärensä Irene (1920-2005) ja vävy Nikita Magalov (1912-1992), maailmankuulu georgialais-venäläistä alkuperää oleva pianisti, on haudattu vain muutaman metrin päähän haudasta.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]