Juan del Encina (alun perin Juan de Fermoselle; 12. heinäkuuta 1468? Encina de San Silvestre, Salamanca – n. 1529 León) oli espanjalainen runoilija, näytelmäkirjailija ja säveltäjä.[1][2]
Juan del Encina sai Salamancan yliopistosta kandidaatin arvon oikeustieteessä. Hän sai siellä myös latinan, retoriikan ja musiikkin opetusta. Hän sai aseman katolisen kirkon hierarkiassa, mikä myöhemmin toi hänelle hyötyä urallaan. Encina aloitti musiikillisen toimintansa kuoropoikana Salamancan tuomiokirkossa. Vuosina 1492–1497 hän oli Alba de Tormesin herttua Fadrique Álvarez de Toledo y Enríquezin palveluksessa.[2] Vuonna 1496 Cancionero-teoksessa julkaistiin Encinan kahdeksan näytelmää ja suurin osa hänen runoudestaan.[1] Encina teki hovin käyttöön eklogeja, joihin sisältyi musiikkia.[2] Tämän jälkeen hän vietti aikaansa pitkälti Italiassa.[1] Encina oli Roomassa paavi Aleksanteri VI:n palveluksessa ja työskenteli tämän kuoltua vuonna 1503 kardinaalin hovissa.[2]
Encinan ensimmäiset eklogit koostuvat lähinnä vuoropuhelusta enemmän vapaa-ajan huveista kuin työstä kiinnostuneiden paimenten välillä. Myöhemmät eklogit ovat monimutkaisempia, ja niissä Encina hyödynsi laajempaa hahmovalikoimaa. Italialaiset vaikutteet ilmenivät Encinan tavassa omaksua antiikin ajan mytologisia teemoja. Encina teki myös balladeja ja villancicoja. Hän kuului aikansa merkittävimpiin espanjalaisiin laulujen säveltäjiin. Laulut pohjautuivat kansanomaisiin aineksiin sekä sävelmien että rytmin osalta.[1] Encina kuitenkin yhdisti uuden eurooppalaisen polyfonisen tyylin vanhempien laulujen melodiseen yksinkertaisuuteen. Ylivoimaisesti suurimman osan tuotannostaan hän loi varhaisissa elämänvaiheissaan.[2]
Encina sai paavilta vuonna 1508 Málagan tuomiokirkon arkkidiakonin aseman. Vuonna 1512 hän oli Málagan papiston edustajana Sevillan maakuntaneuvostossa. Encina teki pyhiinvaelluksen Jerusalemiin, jonne saapui 4. elokuuta 1519. Sieltä hän palasi Eurooppaan ja matkusti Venetsian kautta Roomaan. Viimeiset vuotensa Encina vietti Leónissa. Hän kirjoitti runollisen teoksen Trivagia pyhiinvaelluksestaan.[2]