Jugoslavia Eurovision laulukilpailussa

Jugoslavia
Paikallinen TV-asema JRT
Toiminut isäntämaana 1990
Esiintymiset
Esiintymiskerrat 27
Ensiesiintyminen 1961
Paras sijoitus 1. (1989)
Huonoin sijoitus 21. (1991)
Paras pistemäärä 137
Huonoin pistemäärä 0
Viimeinen sija 1 (1964)
Ilman pisteitä 1

Jugoslavia osallistui olemassaoloaikanaan Eurovision laulukilpailuun 27 kertaa ja voitti kisat kerran vuonna 1989. Nykyisin Jugoslavia on hajonnut kuuteen erilliseen valtioon, jotka ovat Slovenia, Kroatia, Bosnia ja Hertsegovina, Serbia, Montenegro ja Pohjois-Makedonia. Vuoden 1990 Euroviisut järjestettiin Zagrebissa, nykyisen Kroatian pääkaupungissa. Jugoslavia on ainoa Euroviisut voittanut valtio, jota ei ole enää olemassa.

Jugoslavia esitti kappaleistaan 23 serbokroaatin kielellä ja neljä sloveenin kielellä. Tarkemmin määriteltynä laulukielenä oli esiintyjästä riippuen joko kroatia, serbia, bosnia tai sloveeni.

Jugoslavia oli ainut Euroopan sosialistinen maa, joka osallistui Euroviisuihin. Syyksi voidaan katsoa Jugoslavian avarampaa ulkopolitiikkaa.

Jugoslavian sijoitukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Huom! Vuosien 1961-1974 pisteet eivät ole vertailukelpoisia vuodesta 1974 eteenpäin olevien pisteiden kanssa erilaisen pisteytysjärjestelmän vuoksi.

Vanha pistejärjestelmä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Esittäjä Laulu Sijoitus Pisteet Muuta
1961 Ljiljana Petrović Neke davne zvezde 8 / 16 9
1962 Lola Novaković Ne pali svetla u sumrak 4 / 16 10 Jaettu 4. sija Ison-Britannian kanssa
1963 Vice Vukov Brodovi 11 / 16 3
1964 Sabahudin Kurt Život je sklopio krug 13 / 16 0 Jaettu viimeinen sija Portugalin, Saksan ja Sveitsin kanssa
1965 Vice Vukov Čežnja 12 / 18 2
1966 Berta Ambrož Brez besed 7 / 18 9 Jaettu 7. sija Espanjan kanssa
1967 Lado Leskovar Vse rože sveta 8 / 17 7 Jaettu 8. sija Ruotsin ja Saksan kanssa
1968 Luči Kapurso & Hamo Hajdarhodžić Jedan dan 7 / 17 8 Jaettu 7. sija Monacon ja Belgian kanssa
1969 Ivan & 3M Pozdrav svijetu 13 / 16 5 Jaettu 13. sija Italian kanssa
1970 Eva Sršen Pridi, dala ti bom cvet 11 / 12 4
1971 Krunoslav Slabinac Tvoj dječak je tužan 14 / 18 68 Jaettu 14. sija Belgian kanssa
1972 Tereza Kesovija Muzika i ti 9 / 18 87
1973 Zdravko Čolić Gori Vatra 15 / 17 65 Jaettu 15. sija Ranskan kanssa
1974 Korni grupa Moja Generacija 12 / 17 6

Nykyinen pistejärjestelmä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1975 kehitettiin uusi äänestyskäytäntö. Jokaisesta osallistujavaltiosta annetaan ääniä 10 parhaimmalle esitykselle. Parhaalle esitykselle annetaan 12 pistettä, toiselle 10 pistettä ja seuraaville pisteet 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2 ja 1.

Vuosi Esittäjä Laulu Sijoitus Pisteet Muuta
1975 Pepel in Kri Dan ljubezni 13 / 19 22 Jaettu 13. sija Monacon kanssa
1976 Ambasadori Ne mogu skriti svoj bol 17 / 18 10
1981 Seid Memić-Vajta Leila 15 / 20 35
1982 Aska Halo Halo 14 / 18 21
1983 Daniel Džuli 4 / 20 125
1984 Vlado Kalember & Izolda Barudžija Ciao, Amore 18 / 19 26
1986 Doris Dragović Željo moja 11 / 20 49
1987 Novi fosili Ja sam za ples 4 / 22 92
1988 Srebrna Krila Mangup 6 / 21 87
1989 Riva Rock me 1 / 22 137
1990 Tajči Hajde da ludujemo 7 / 22 81
1991 Baby Doll Brazil 21 / 22 1

Jugoslavian liittotasavalta

Vuosi Esittäjä Laulu Sijoitus Pisteet
1992 Extra Nena Ljubim Te Pesmama 13 / 23 44

Jugoslavian äänestyshistoria 1975–1992

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jugoslavian antamat pisteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jugoslavia ei osallistunut kisoihin 1977–1980 ja 1985.

Jugoslavian antamat pisteet 1975–1992
Maa 1975 1976 1981 1982 1983 1984 1986 1987 1988 1989 1990 1991 1992 Pisteet
Italia Italia 10 6 8 0 12 5 8 6 7 0 62
Sveitsi Sveitsi 0 7 12 10 7 0 6 3 6 0 5 5 0 61
Yhdistynyt kuningaskunta Iso-Britannia 12 10 10 6 0 1 0 2 0 6 10 0 0 57
Ranska Ranska 0 12 4 3 0 0 0 12 3 12 10 0 56
Israel Israel 0 8 0 3 10 0 0 1 7 1 12 12 54
Kypros Kypros 6 5 6 12 3 10 0 0 2 8 52
Ruotsi Ruotsi 6 7 2 1 4 7 0 0 12 0 6 4 49
Turkki Turkki 0 3 0 0 10 12 0 0 4 7 0 6 42
Alankomaat Alankomaat 8 5 0 0 5 5 2 8 7 0 0 0 40
Irlanti Irlanti 1 1 5 8 0 8 6 2 2 0 3 2 38
Luxemburg Luxemburg 7 0 0 0 12 8 5 0 3 0 2 0 0 37
Saksa Saksa
v. 1990 asti Länsi-Saksa
0 3 2 12 0 0 1 7 8 0 0 0 0 33
Belgia Belgia 3 0 8 7 0 0 10 4 0 0 0 0 0 32
Espanja Espanja 4 0 0 1 0 2 4 0 4 0 3 8 0 26
Itävalta Itävalta 2 0 4 4 0 0 0 0 5 8 0 0 23
Suomi Suomi 5 0 0 0 0 3 0 1 0 10 0 0 3 22
Kreikka Kreikka 0 1 0 5 0 0 0 4 7 17
Portugali Portugali 0 0 0 0 2 7 0 0 0 0 0 0 5 14
Malta Malta 2 1 10 13
Norja Norja 0 0 0 0 0 0 0 0 10 0 0 0 1 11
Tanska Tanska 0 0 0 6 0 0 0 1 0 0 0 7
Monaco Monaco 0 4 4
Islanti Islanti 0 0 0 0 4 0 0 4
Lähteet [1] [2] [3] [4] [5] [6] [7] [8] [9] [10] [11] [12] [13]
– = maa ei osallistunut kilpailuun

Jugoslavian saamat pisteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jugoslavia ei osallistunut kisoihin 1977–1980 ja 1985.

Jugoslavian saamat pisteet 1975–1992
Maa 1975 1976 1981 1982 1983 1984 1986 1987 1988 1989 1990 1991 1992 Pisteet
Turkki Turkki 0 4 4 12 8 3 12 7 12 12 0 6 80
Israel Israel 0 0 0 0 10 1 7 12 12 12 0 10 64
Kypros Kypros 3 1 8 8 12 10 5 10 0 2 59
Tanska Tanska 0 3 12 0 0 8 12 10 7 0 0 52
Islanti Islanti 5 10 12 6 10 0 5 48
Yhdistynyt kuningaskunta Iso-Britannia 0 0 0 0 12 3 7 0 8 12 5 0 0 47
Belgia Belgia 5 0 5 1 12 0 4 8 0 10 0 0 0 45
Ruotsi Ruotsi 7 0 12 0 0 1 0 6 8 1 0 0 35
Suomi Suomi 0 0 8 0 12 2 0 0 1 7 1 0 4 35
Irlanti Irlanti 4 0 2 0 0 3 1 3 12 5 0 4 34
Norja Norja 0 0 1 0 8 0 0 12 0 7 3 0 0 31
Alankomaat Alankomaat 3 0 0 0 7 0 7 0 0 8 0 0 25
Itävalta Itävalta 0 0 0 1 0 1 8 4 10 0 0 0 24
Luxemburg Luxemburg 0 0 0 0 8 0 2 0 7 5 0 0 2 24
Espanja Espanja 0 0 0 0 10 0 3 6 0 0 3 0 0 22
Ranska Ranska 0 4 0 0 2 0 2 3 3 2 0 5 21
Sveitsi Sveitsi 0 1 10 0 0 0 0 0 2 5 0 0 0 18
Kreikka Kreikka 3 2 6 2 4 0 0 0 1 18
Italia Italia 0 0 1 0 0 6 0 10 0 0 17
Saksa Saksa
v. 1990 asti Länsi-Saksa
2 2 0 0 6 3 0 0 0 1 0 0 2 16
Portugali Portugali 1 0 0 0 0 0 0 6 0 4 0 0 0 11
Malta Malta 0 1 3 4
Lähteet [1] [2] [3] [4] [5] [6] [7] [8] [9] [10] [11] [12] [13]
– = maa ei osallistunut kilpailuun

Kapellimestarit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1956–1998 Eurovision laulukilpailussa lauluja säesti suuri viihdeorkesteri jousineen, puhaltimineen ja komppiryhmineen. Jokainen maa lähetti kilpailuun oman kapellimestarin, joka vastasi laulun sovituksesta ison orkesterin säestämänä.[14] Turkin kappale esitettiin ilman orkesterisäestystä vuoden 1993 kilpailussa.

Jugoslavian kapellimestarit
1961–1992
Vuosi Nimi
1961 Jože Privšek
1962
1963 Miljenko Prohaska
1964 Radivoje Spasić
1965
1966 Mojmir Sepe
1967 Mario Rijavec
1968 Miljenko Prohaska
1969
1970 Mojmir Sepe
1971 Miljenko Prohaska
1972 Nikica Kalogjera
1973 Esad Arnautalić
1974 Zvonimir Skerl
1975 Mario Rijavec
1976 Esad Arnautalić
1981 Ranko Rihtman
1982 Zvonimir Skerl
1983 Radovan Papović
1984 Mato Došen
1986 Nikica Kalogjera
1987
1988
1989
1990 Stjepan Mihaljinec
1991 Slobodan Marković
1992 Anders Berglund
(kilpailun ruotsalainen
pääkapellimestari)

[15]

  1. a b Eurovision Song Contest 1975 eurovision.tv. Viitattu 23.5.2012. (englanniksi)
  2. a b Eurovision Song Contest 1976 eurovision.tv. Viitattu 23.5.2012. (englanniksi)
  3. a b Eurovision Song Contest 1981 eurovision.tv. Viitattu 23.5.2012. (englanniksi)
  4. a b Eurovision Song Contest 1982 eurovision.tv. Viitattu 23.5.2012. (englanniksi)
  5. a b Eurovision Song Contest 1983 eurovision.tv. Viitattu 23.5.2012. (englanniksi)
  6. a b Eurovision Song Contest 1984 eurovision.tv. Viitattu 23.5.2012. (englanniksi)
  7. a b Eurovision Song Contest 1986 eurovision.tv. Viitattu 23.5.2012. (englanniksi)
  8. a b Eurovision Song Contest 1987 eurovision.tv. Viitattu 23.5.2012. (englanniksi)
  9. a b Eurovision Song Contest 1988 eurovision.tv. Viitattu 23.5.2012. (englanniksi)
  10. a b Eurovision Song Contest 1989 eurovision.tv. Viitattu 23.5.2012. (englanniksi)
  11. a b Eurovision Song Contest 1990 eurovision.tv. Viitattu 23.5.2012. (englanniksi)
  12. a b Eurovision Song Contest 1991 eurovision.tv. Viitattu 23.5.2012. (englanniksi)
  13. a b Eurovision Song Contest 1992 eurovision.tv. Viitattu 23.5.2012. (englanniksi)
  14. Facts & figures eurovision.tv. eurovision.tv. Viitattu 30.3.2018. (englanniksi)
  15. Detailed overview: conductors for Yugoslavia andtheconductoris.eu. Viitattu 14.5.2018.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]