Jussi Niinistö

Jussi Niinistö
Suomen puolustusministeri
Sipilän hallitus
29.5.2015–6.6.2019
Edeltäjä Carl Haglund
Seuraaja Antti Kaikkonen
Kansanedustaja
20.4.2011–16.4.2019
Ryhmä/puolue Perussuomalaisten eduskuntaryhmä (2011–2017)
Sininen eduskuntaryhmä (2017–2019)
Vaalipiiri Uudenmaan vaalipiiri
Henkilötiedot
Syntynyt27. lokakuuta 1970 (ikä 54)
Helsinki
Puoliso Kati Niinistö (vih. 1993, e. 2014)
Leena Sharma (vih. 2015)
Lapset 3
Tiedot
Puolue sitoutumaton
Muut puolueet Sininen tulevaisuus (2017-2020)
Perussuomalaiset (2004-2017)
Sotilaspalvelus
Palvelusmaa(t)  Suomi
Puolustushaara Suomen maavoimat
Palvelusvuodet 1989–1990
Sotilasarvo Yliluutnantti
Aiheesta muualla
jussiniinisto.fi

Jussi Lauri Juhani Niinistö (ent. Lauri Juhani Niinistö,[1] s. 27. lokakuuta 1970 Helsinki) on suomalainen perussuomalaisten ja sinisten poliitikko ja historiantutkija. Hän on toiminut kansanedustajana, ministerinä ja Helsingin kaupunginvaltuutettuna. Vuodesta 2020 hän on ollut Kannuksen kaupunginjohtaja ja poliittisesti sitoutumaton.

Niinistö oli kansanedustaja vuosina 2011–2019. Vuosina 2011–2015 hän oli eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja ja toukokuusta 2015 kesäkuuhun 2019 Sipilän hallituksen puolustusministeri. Hän toimi perussuomalaisissa vuosina 2004–2017 ja oli vuosina 2013–2017 puolueen ensimmäinen varapuheenjohtaja. Vuonna 2017 hän siirtyi sinisiin.

Koulutukseltaan Niinistö on filosofian tohtori. Vuodesta 2004 lähtien hän on ollut Suomen historian dosentti Helsingin yliopistossa ja Suomen sotahistorian dosentti Maanpuolustuskorkeakoulussa.

Tausta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jussi Niinistö syntyi Helsingissä vuonna 1970. Hänen vanhempansa ovat emeritusprofessori Lauri Niinistö ja lääkintöneuvos Leena Niinistö.[2] Niinistö asui lapsuudessaan Vantaan Seutulassa, Varistossa ja Hämevaarassa ja opiskeli Seutulan, Rajatorpan ja Hämeenkylän kouluissa.[3] Hän kirjoitti ylioppilaaksi Hämeenkylän lukiosta vuonna 1989.[2] Vuosina 1989–1990 hän suoritti asepalveluksen Karjalan prikaatissa ja valmistui Reserviupseerikoulusta. Hänen reservin sotilasarvonsa on yliluutnantti (2014).[4]

Niinistö opiskeli Helsingin yliopistossa Suomen ja Pohjoismaiden historiaa.[1] Hän asui opiskellessaan Helsingin Tapulikaupungissa ja työskenteli vuosina 1987–1994 muun muassa varastoapulaisena, apumiehenä ja vahtimestarina.[3][2] Niinistö aloitti opintonsa vuonna 1990 ja valmistui filosofian maisteriksi vuonna 1994.[3][2] Hän suoritti Arkistolaitoksella arkistonhoitotutkinnon vuonna 1997.[2]

Uusi Suomi kirjoitti vuonna 2011, että sen tietojen mukaan Niinistöllä oli 1990-luvun alussa ”tiivis suhde äärioikeistolaiseksi kuvattuun Kansallinen Kulttuuririntama -järjestöön”.[5] Sen tavoite oli vaalia suomalaista kulttuuria ja elämäntapaa sekä vastustaa ”pakolaisten, siirtolaisten ja kaikkien suomalaisuudesta ja esi-isiemme uhrauksista piittaamattomien kansanjoukkojen ryntäystä Suomeen”. Niinistö kirjoitti järjestön Valkoinen Rintama -lehteen ja Uuden Suomen mukaan myös ”tunsi läheisesti” järjestön perustajan Jukka Mattilan. Kokoomuksen Varsinais-Suomen nuortenjärjestön puheenjohtajana 1990-luvun alussa toiminut Petri Lahesmaa muisteli vuonna 2011, että Niinistö oli Kansallisen Kulttuuririntaman hahmoja. Lahesmaan mukaan järjestö pyrki valtaamaan kokoomusnuorten järjestöjä ja sitä piti monin paikoin sulkea pois. Niinistö totesi vuonna 2011 pitäneensä järjestön toimintaa ”ihan normaalina isänmaallisena toimintana”.[6]

Tieteellinen ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niinistö väitteli filosofian tohtoriksi vuonna 1998 väitöskirjalla Paavo Susitaival 1896–1993: Aktivismi elämänasenteena.[7] Hän oli ehtinyt tavata Susitaipaleen ennen tämän kuolemaa. Väitöskirjan ohjasi dosentti Juha Siltala. Hän ehdotti, että tutkimus suuntautuisi teoreettisemmin, mutta Niinistö teki väitöskirjansa perinteisellä elämäkerrallisella ja sotahistoriallisella otteella. Niinistön mukaan ”teoretisointi” on ollut hänelle ”aina vierasta”.[8]

Vuosina 1995–2004 Niinistö toimi tutkimusavustajana ja tutkijana eri hankkeissa. Vuonna 2003 hän oli Kansallisarkiston tutkija.[2] Hän on kirjoittanut teoksia Suomen uudemmasta poliittisesta ja sotahistoriasta. Niinistö pitää pääteoksinaan väitöskirjaansa, elämäkertoja Bobi Sivénistä ja Isontalon Antista sekä teosta Heimosotien historia 1918–1922.[3]

Heimosotien historia 1918–1922 sai pääasiassa myönteisen vastaanoton esimerkiksi Helsingin Sanomissa.[9][10] Sen sijaan sosiaalidemokraattinen poliitikko ja historiantutkija Erkki Tuomioja väitti, että ”teos on tarkoitettu ensi sijassa suomettumisikeen alta vapautuneille uusnationalisteille sekä heimosotureiden jälkeläisille”, vaikka kehuikin lähde- ja tietomäärää sekä sisältöä päällisin puolin[11]. Greger Grönqvist teki paljolti Niinistön teoksen pohjalta tunnin pituisen dokumenttielokuvan ”Tulkoon sota ja veriset vaatteet”, joka esitettiin FST5:llä huhtikuussa 2011. Niinistö myös itse esiintyi asiantuntijana elokuvassa.[12]

Niinistö on kirjoittanut Historialliseen Aikakauskirjaan.[13] Hänet nimitettiin vuonna 2004 Helsingin yliopiston Suomen historian dosentiksi ja Maanpuolustuskorkeakoulun Suomen sotahistorian dosentiksi.[2]

Perinne- ja maanpuolustustyö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niinistö oli Suomalaisuuden liiton hallituksessa vuosina 1996–2013 ja liiton toiminnanjohtajana vuosina 1999–2000 sekä 2001.[4] Hän oli vuosina 1998–2011 Viro-säätiön hallituksessa ja P. E. Svinhufvudin Muistosäätiön hallintoneuvostossa 2003–2013. Lisäksi hän toimi Vapaussodan Invalidien Muistosäätiön perinnetyön sihteerinä vuosina 2003–2011. Sotilasperinteen Seuran tieteellisessä toimikunnassa Niinistö vaikutti vuosina 2005–2011.[4] Vuosina 2006–2011 hän oli Vapaussoturi-lehden päätoimittaja.[14] Vapaussoturin lisäksi Niinistö on kirjoittanut useita artikkeleita ja arvosteluita muun muassa Suomen Sotilas -lehteen[15] ja Sotilasaikakauslehteen[16].

Niinistö oli Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan jäsen vuosina 2007–2011 ja kuului tuolloin myös suunnittelukunnan työjaostoon.[4] Hän kuului puolustusministerin asettamaan vuosina 2009–2010 toimineen asevelvollisuustyöryhmän neuvottelukuntaan.[17] Hän oli Maanpuolustuksen Tuki ry:n valtuuskunnassa vuosina 2012–2015 ja on ollut Paasikivi-seuran valtuuskunnassa vuodesta 2014 lähtien.[4]

Poliittinen ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perussuomalaisten työntekijänä ja luottamushenkilönä 2004–2011

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keväällä 2004 Niinistö lähti mukaan politiikkaan, kun hänen ystävänsä Timo Soini pyysi häntä perussuomalaisten vaalikoordinaattoriksi. Niinistö toimi perussuomalaisten vaalipäällikkönä vuoden 2004 europarlamenttivaaleissa, vuoden 2006 presidentinvaalissa, vuoden 2007 eduskuntavaaleissa ja vuoden 2009 europarlamenttivaaleissa.[3] Vuosina 2004–2011 hän oli Perussuomalaisten Uudenmaan piirin piiritoimikunnan jäsenenä tai varajäsenenä.[4]

Niinistö oli perussuomalaisten projektisihteeri vuonna 2004, perussuomalaisten eduskuntaryhmän eduskuntasihteeri vuosina 2004–2005 ja ryhmän pääsihteeri vuosina 2005–2011.[2] Hän oli Perussuomalainen-lehden vakituisena toimittajana.lähde? Niinistö kuului useisiin puolueen työryhmiin ja vaikutti etenkin vaaliohjelmatyöryhmissä.[3]

Vaalikausi 2011–2015: puolustusvaliokunnan puheenjohtajana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kansanedustaja Niinistö Suomi-areenassa vuonna 2014.

Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Jussi Niinistö sai 4 911 ääntä ja tuli valituksi kansanedustajaksi.[18] Niinistön vaalipäällikkönä toimi hänen veljensä Jaakko Niinistö.[19]

Niinistö toimi vuosina 2011–2015 puolustusvaliokunnan puheenjohtajana ja Eduskunnan kirjaston hallituksen puheenjohtajana sekä oli jäsenenä Naton parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen valtuuskunnassa ja Kansainvälisten asiain foorumissa. Toukokuusta 2011 lokakuuhun 2012 hän oli suuren valiokunnan varajäsen ja siitä eteenpäin huhtikuuhun 2015 ulkoasiainvaliokunnan varajäsen. Lisäksi Niinistö oli perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja huhtikuusta kesäkuuhun 2011 ja sen jälkeen eduskuntaryhmän työvaliokunnan jäsen vuosina 2011–2017.[2] Hän seurasi puolustusvoimauudistusta parlamentaarisen kontaktiryhmän jäsenenä vuosina 2011–2012 ja toimi siinä vuosina 2012–2013 turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen selontekoon liittyen. Vuosina 2013–2014 hän oli parlamentaarisessa puolustusselvitysryhmässä.[4]

Niinistö totesi Yleisradion haastattelussa huhtikuussa 2011, että jos jokin varuskunta olisi pakko lakkauttaa, niin se olisi Dragsvikin varuskunta, koska sille on hänen mukaansa vain kielipoliittiset perusteet, ei sotilas- eikä aluepoliittisia perusteita. Se voitaisiin Niinistön mielestä helposti yhdistää Upinniemen varuskuntaan.[20] RKP:n ehdokkaana aiemmin ollut Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak syytti Helsingin Sanomain yleisönosastolla Niinistöä maanpuolustuksen heikentämisestä kielipoliittisista syistä. Salonius-Pasternakin mukaan Dragsvikin varuskunnan olemassaololle on sotilaalliset perusteet.[21] Niinistön mielestä RKP oli se, joka perusteli asiaa kielipolitiikalla ja yritti nyt sysätä kielipoliittiset perusteet hänelle. Hän totesi Uuden Suomen haastattelussa, että varuskuntia ei tule lakkauttaa kielipoliittisista syistä, mutta että Dragsvik ”on ollut lakkautuslistalla jo pitkään”, mutta että se ”on säilytetty lähinnä kielipoliittisista syistä”.[22]

Niinistö ehdotti blogissaan kesäkuussa 2011, että Suomeen voisi perustaa kodinturvajoukkoja muiden Pohjoismaiden ja Viron tapaan.[23]

Niinistö toimi perussuomalaisten vaalipäällikkönä vielä vuoden 2012 presidentinvaalissa.[3] Hän oli Suomen Perusta -säätiön hallituksen jäsen vuosina 2012–2015.[4] Perussuomalaisten kesän 2013 puoluekokouksessa Niinistö valittiin puolueen 1. varapuheenjohtajaksi. Hän voitti vastaehdokkaansa Hanna Mäntylän äänin 560–194.[24]

Vaalikausi 2015–2019: puolustusministerinä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomen puolustusministeri Niinistö ja Yhdysvaltain puolustusministeri James Mattis saapuvat tapaamiseen Pentagonissa vuonna 2016.

Eduskuntavaaleissa vuonna 2015 Niinistö sai 11 767 ääntä ja tuli valituksi kansanedustajaksi.[18] Toukokuussa 2015 hän toimi hallintovaliokunnan varapuheenjohtajana ja suuren valiokunnan varajäsenenä.[2] Sipilän hallituksen hallitusneuvotteluissa Niinistö kuului ulko- ja turvallisuuspoliittiseen työryhmään.[25] Sipilän hallitus nimitettiin 29. toukokuuta 2015 ja Niinistöstä tuli sen puolustusministeri.[26]

Syyskuussa 2015 Niinistö nimitti puolustusministeriön kansliapäällikön viisivuotiseen tehtävään Jukka Juustin. Edellisenä viisivuotiskautena päällikkönä toiminut Arto Räty haki toiselle kaudelle, mutta Niinistö totesi Juustin pätevämmäksi.[27] Päätös herätti vastustusta kokoomuksessa, jonka Alexander Stubb pyysi esityksen pöydälle valtioneuvoston istunnossa. Juusti aloitti tehtävässä vuoden 2016 alussa.[28]

10. kesäkuuta 2017 Niinistö hävisi Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtajan vaalissa tehtävän Laura Huhtasaarelle äänin 450–781.[29] 13. kesäkuuta Niinistö yhdessä 19 muun perussuomalaisen kansanedustajan kanssa erosi perussuomalaisesta eduskuntaryhmästä ja siirtyi Uusi vaihtoehto -ryhmään.[30] Perussuomalaisten puoluehallitus totesi kokouksessaan 16. kesäkuuta, että loikanneiden kelpoisuus toimia puolueen jäseninä oli lakannut.[31] Elokuussa 2017 Uusi vaihtoehto muutti nimekseen Sininen eduskuntaryhmä.

Alkuvuodesta 2019 Niinistö esitti Jarmo Lindbergille jatkokautta puolustusvoimien komentajana, mutta nimitys kaatui tasavallan presidentti Sauli Niinistön vastustukseen. Puolustusministeri Niinistön mukaan syynä jatkokauden torppaamiselle oli Lindbergin NATO-, Yhdysvaltain- ja länsimyönteisyys, mikä ei ollut tasavallan presidentti Niinistölle mieleen. Presidentti Niinistön mukaan taas syynä oli se, että "joka tapauksessa viisi vuotta komentajana on aika pitkä pesti" ja että Lindbergin jatkokausi "tuntuisi luonnottomalta".[32]

Helmikuussa 2019 Niinistö arvosteli perustuslakivaliokunnan tiedustelulakien käsittelyn yhteydessä käyttämiä asiantuntijoita, Yliopistollisen Eurooppa-instituutin kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien professoria Martin Scheininiä ja Turun yliopiston julkisoikeuden professoria Juha Lavapuroa ”perustuslakitalebaneiksi”, jotka ”verhoavat omat ideologiset tavoitteensa asiantuntijuuden valekaapuun ja pyrkivät sosiaalisen median välityksellä painostamaan kansanvaltaisesti valittua eduskuntaa”.[33] Luonnehdinta oli reaktio siihen, että eduskunnan puhemiesneuvosto päätti Scheininin ja Lavapuron tiedustelulaeista esittämän kritiikin vuoksi vetää lakiesityksen pois täysistuntokäsittelystä ja palauttaa sen valiokuntiin.[34] Puhemies Paula Risikko piti Niinistön kommentteja asiattomima. Pääministeri Juha Sipilä sanoutui irti Niinistön puheista ja sanoi, etteivät ne edustaneet hallituksen virallista kantaa, vaan olivat Niinistön omia mielipiteitä.[35] Oppositiopuolue Vasemmistoliiton kansanedustaja Kari Uotila paheksui voimakkaasti sitä, että ”yksi valtioneuvoston jäsen rinnasti maamme keskeisiä ihmisoikeuksia puolustavia valtiosääntöasiantuntijoita Afganistanin lapsia, naisia ja vanhuksia murhanneisiin ja kiduttaneisiin talibaneihin”. Niinistö itse ei halunnut eduskuntakeskustelussa kommentoida sanavalintojaan, vaikka puhemies Paula Risikko antoi hänelle siihen mahdollisuuden.[36] Martin Scheinin teki poliisille tutkintapyynnön, jossa hän katsoi Niinistön syyllistyneen kunnianloukkaukseen. Poliisi ei kuitenkaan käynnistänyt asiassa esitutkintaa, koska sen mukaan kyse oli ministerivastuulain piiriin kuuluvasta asiasta ja ratkaisu oli eduskunnan käsissä.[37] Oikeuskansleri Tuomas Pöystille tehtiin kantelu, ja hän arvioi Niinistön toteamukset epäasiallisiksi. Niinistö sai tapauksesta oikeuskanslerin antamat moitteet.[33]

Niinistön ministerikauden merkittävin yksittäinen hankinta oli K9 Thunder -panssarihaupitsien ostaminen vähän käytettynä Etelä-Koreasta 146 miljoonalla eurolla. Niitä tilattiin 48 ja sopimukseen kuului optio myös toisen 48 panssarihaupitsin ostamisesta.[38]

Sipilän hallitus erosi 8. maaliskuuta 2019, minkä jälkeen siitä tuli toimitusministeristö.[39] Niinistö oli ehdolla vuoden 2019 eduskuntavaaleissa muttei tullut valituksi.[40][41] Sipilän hallitukselle myönnettiin ero 6. kesäkuuta 2019, jolloin Niinistön ministerikausi päättyi.[42]

Kuntapolitiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunnallisvaaleissa vuonna 2004 Niinistö oli perussuomalaisten ehdokkaana Nurmijärvellä. Hän sai 61 ääntä, eikä häntä valittu valtuustoon.[18] Vuoden 2008 kunnallisvaaleissa Niinistö valittiin Nurmijärven kunnanvaltuustoon 500 äänellä; hän oli perussuomalaisten ääniharava ja kunnan neljänneksi eniten ääniä saanut. Perussuomalaiset saivat Nurmijärvellä yhteensä 1 198 ääntä, joten Niinistön saama osuus listan äänistä oli 41 prosenttia.[43] Niinistö oli Nurmijärven Perussuomalaisten varapuheenjohtaja vuosina 2008–2012 ja puolueen valtuustoryhmän puheenjohtaja kunnassa vuosina 2009–2014. Hän oli Suomen Kuntaliiton valtuustossa vuosina 2009–2013 perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtajana.[4] Vuoden 2012 kunnallisvaaleissa Niinistö sai 842 ääntä ja jatkoi Nurmijärven valtuustossa.[44] Vuosina 2013–2015 hän oli Nurmijärven Sähkön ja sen tytäryhtiön Nurmijärven Sähköverkon hallituksen jäsen sekä kuului KUUMA-johtokuntaan.[4] Hän muutti elokuussa 2015 Helsinkiin ja jätti Nurmijärven kuntapolitiikan.[45] Niinistö valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon vuoden 2017 kuntavaaleissa.[46][47]

Poliittiset näkemykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niinistö luonnehtii olevansa näkemyksiltään ”enemmän vasemmalla kuin oikealla”, mutta ”maanpuolustuksessa voi sanoa, että olen oikealla”. Hän vastustaa pakkoruotsia ja kannattaa Karjalan palauttamista. 1990-luvulla oli Niinistön mielestä mahdollisuus saada Karjala takaisin ja se olisi pitänyt käyttää. Nykyisessä poliittisessa tilanteessa se on hänen mielestään mahdotonta, mutta luovutettu Karjala ei ”unohdu kansakunnan muistista” ja se voidaan saada takaisin ”aikana, jolloin me emme ole enää elossa”.[6]

Vaalimenestys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eduskuntavaalit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunnallisvaalit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • 2004: 61 ääntä (Nurmijärvi, ei valittu)[18]
  • 2008: 500 ääntä (Nurmijärvi, valittiin)[18]
  • 2012: 842 ääntä (Nurmijärvi, valittiin)[18]
  • 2017: 1 363 ääntä (Helsinki, valittiin)[18]

Ura ministerikauden jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesäkuussa 2020 Jussi Niinistö valittiin Kannuksen kaupunginjohtajaksi.[49]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niinistöllä on ensimmäisestä avioliitostaan 1993–2014 kolme lasta.[50] Kesäkuussa 2015 hän avioitui toimittaja Leena Sharman kanssa. Vuonna 2015 he asuivat Helsingissä.[45]

Kunnianosoitukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Paavo Susitaival 1896–1993: Aktivismi elämänasenteena. (Bibliotheca Historica 29) Helsinki: Suomen Historiallinen Seura, 1998. ISBN 951-710-077-9
  • Suomalaisia soturikohtaloita. Jyväskylä: Suomalaisuuden liitto, 1998. ISBN 951-96348-5-1
  • Kiinteistöjen liputustieto. Helsinki: Suomalaisuuden liitto, 1999. ISBN 951-96348-6-X
  • Niinistö, Jussi & Mattila, Jukka I.: Pohjan Pojat: Kuvahistoria suomalaisen vapaaehtoisrykmentin vaiheista Viron vapaussodassa 1919. Helsinki: LAK-Kustannus, 1999. ISBN 951-98147-0-1
  • Bobi Sivén: Karjalan puolesta. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2001. ISBN 951-746-241-7
  • Suomalaisia vapaustaistelijoita. (Sotilasperinteen seuran julkaisusarja nro 9) Helsinki: Nimox, 2003. ISBN 952-5485-00-5
  • Lapuan Liike: Kuvahistoria kansannoususta 1929–1932. Helsinki: Nimox Ky, 2003. ISBN 952-5485-01-3
  • Heimosotien historia 1918–1922. (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia, 1007) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-687-0
  • ”Suomalaisuuden Liiton vaiheita 1906–2006”, Vuosisata suomalaisuuden puolesta: Suomalaisuuden liitto 1906–2006. (Päätoimittaja Heikki Tala) Helsinki: Suomalaisuuden liitto, 2006. ISBN 951-96348-7-8
  • ”Eteläpohjalaiset ja Suomen vapaustaistelu”, ”Rauhan ajan suojeluskunta- ja lottajärjestöt”, ”Eteläpohjalaiset talvi- ja jatkosodassa”, ”Tyytymättömän oikeiston tukialue”, Etelä-Pohjanmaan historia VII. Toimittanut Raimo Salokangas. Etelä-Pohjanmaan liitto. Vaasa 2006.
  • Isontalon Antti: Eteläpohjalainen jääkäri, värväri ja seitsemän sodan veteraani. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2008. ISBN 978-951-746-979-1
  • Paavo Susitaival: Kolme sotaa, kaksi kapinaa, neljä linnareissua. Helsinki: Minerva, 2021. ISBN 978-952-375-225-2

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Verkkosivustot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Tämän artikkelin tai sen osan viitteitä on pyydetty muotoiltavaksi.
Voit auttaa Wikipediaa muotoilemalla viitteet ohjeen mukaisiksi, esimerkiksi siirtämällä linkit viitemallineille.
  1. ↑ a b Pää- tai sivuaineen tutkielmat, Suomen historia, Suomen ja Skandinavian historia (1994–1995) Helsingin yliopisto. Viitattu 21.5.2014.
  2. ↑ a b c d e f g h i j Jussi Niinistö Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  3. ↑ a b c d e f g Esittely Jussi Niinistö. Viitattu 7.1.2017.
  4. ↑ a b c d e f g h i j CV Jussi Niinistö. Arkistoitu 30.9.2013. Viitattu 7.1.2017.
  5. ↑ Kylmän sodan ajan suomalainen äärioikeisto oli outo kokoelma univormunatseja, suomenruotsalaista eliittiäärioikeistoa, pohattoja ja koululaisjengejä hs.fi. 22.1.2018.
  6. ↑ a b Kammonen, Teemu: Soinin ”ministeri”: Karjala takaisin 4.3.2011. Uusi Suomi. Viitattu 10.1.2017.
  7. ↑ Pro gradu -työnsä Niinistö julkaisi nimellä Lauri Juhani Niinistö ja väitöskirjan nimellä L. J. Niinistö, mutta seuraavat teokset ovat ilmestyneet Jussi Niinistön nimellä. L.J. Niinistö:Paavo Susitaival 1896-1993. Aktivismi elämänasenteena Elektra-tietokanta. Helsingin yliopisto. Arkistoitu 21.5.2014. Viitattu 21.5.2014.
  8. ↑ Juutilainen, Tero: Ripeästi tohtoriksi 375 humanistia. 15.7.2015. Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta. Viitattu 10.1.2017.
  9. ↑ Suomen pyhä sota. (Maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat, 6.5.2005. Artikkelin verkkoversio.
  10. ↑ http://www.militariafennica.net/documents/2005/Heimosotureita_-_kenraaleja_-_ministereita.pdf (Arkistoitu – Internet Archive)
  11. ↑ Erkki Tuomioja: Jussi Niinistö, Heimosotien historia 1918-1922, SKS, 307 s., Hämeenlinna 2005 Kirjavinkit. Tuomioja.org. Viitattu 7.1.2018.
  12. ↑ Dok: Tulkoon sota ja veriset vaatteet Yleisradio. Arkistoitu 26.1.2020. Viitattu 26.1.2020.
  13. ↑ Jussi Niinistö: Suomalaisten tappiot Viron vapaussodassa. Historiallinen aikakauskirja, 2000, s. 181–182. ISSN 0018-2362 Artikkelin verkkoversio.
  14. ↑ Lehden historiaa Vapaussoturi. Viitattu 24.1.2020.
  15. ↑ Jussi Niinistö: Nato ja Suomi Suomen Sotilas. 25.11.2013. Viitattu 18.6.2024.
  16. ↑ Jussi Niinistö: On sotilaspoliittisen analyysin aika. Sotilasaikakauslehti, 2014, s. 45–46. ISSN 0038-1675 Artikkelin verkkoversio.
  17. ↑ Suomalainen asevelvollisuus, s. 1. Puolustusministeriö, 2010. ISBN 978-951-25-2135-7 Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 9.1.2017).
  18. ↑ a b c d e f g h i Tilastokeskuksen PX-Web-tietokannat (Valitse vaalit.) pxdata.stat.fi. Viitattu 3.7.2016.
  19. ↑ Epäselvyyttä vaalirahoituslainsäädännöstä Jussi Niinistön blogi. 31.1.2011. Uusi Suomi. Viitattu 21.5.2014.
  20. ↑ Perussuomalaiset voisi harkita Dragsvikin varuskunnan lakkauttamista 20.4.2011 (päivitetty 21.4.2011). Yleisradio. Viitattu 14.1.2017.
  21. ↑ Ovaskainen, Teppo: Persun armeijaväite tyrmätään: ”Täyttä lumetta” 21.4.2011. Uusi Suomi. Viitattu 14.1.2017.
  22. ↑ Ovaskainen, Teppo: Dragsvik-väittely: ”Ruotsinkieliset hermostuivat turhaan” 22.4.2011. Uusi Suomi. Viitattu 14.1.2017.
  23. ↑ Yllättävä esitys: ”Kodinturvajoukot Suomeen” 16.6.2011. Uusi Suomi. Viitattu 10.1.2017.
  24. ↑ Jussi Niinistö perussuomalaisten 1. varapuheenjohtajaksi Yle Uutiset. 29.6.2013. Viitattu 21.5.2014.
  25. ↑ Korkki, s. 37.
  26. ↑ Sipilän hallitus nimitettiin 29.5.2015. Valtioneuvosto. Viitattu 9.1.2017.
  27. ↑ Ervasti, Pekka: "Jussi Niinistö halusi jees-miehen"​ – ​Kansliapäällikön vaihto hämmästyttää puolustushallintoa Yle Uutiset. 25.8.2015. Viitattu 10.9.2015.
  28. ↑ Toivonen, Terhi: Kiista sai päätöksen – Juusti nousee puolustusministeriön kansliapäälliköksi Yle Uutiset. 10.9.2015. Viitattu 10.9.2015.
  29. ↑ Auvinen, Pirjo: Analyysi: Halla-ahon myrskyvaroitus 10.6.2017. Yleisradio. Viitattu 16.6.2017.
  30. ↑ Thynell, Tuulia: Tällainen on Uusi vaihtoehto – Nämä kansanedustajat jättivät perussuomalaiset 13.6.2017 (päivitetty 14.6.2017). Yleisradio. Viitattu 16.6.2017.
  31. ↑ Puoluehallitus kokoontui - Halla-aho: Perussuomalaiset erottaa kaikki uuteen ryhmään loikanneet 16.6.2017. Iltalehti. Viitattu 16.6.2017.
  32. ↑ Uutuuskirja: Jussi Niinistön mukaan presidentti Niinistö torppasi komentajan jatkokauden USA-yhteistyön takia www.iltalehti.fi. Viitattu 31.1.2024.
  33. ↑ a b Hanna Hanhinen, Miikka Kaskinen: Nimitteli asiantuntijoita perustuslakitalebaneiksi – Oikeuskanslerilta moitteet puolustusministeri Jussi Niinistölle Yle.fi, uutiset. 27.5.2019. Viitattu 27.5.2019.
  34. ↑ Uhari, Markku: Ministeri Niinistön ”perustuslakitaleban”-blogista tehtiin tutkintapyyntö, mutta poliisi ei käynnistä tutkintaa – Poliisi: ”Päätös eduskunnan käsissä” 27.2.2019. Kaleva.
  35. ↑ Sajari, Petri: Oikeuskansleri arvioi Jussi Niinistön kannanotot. Helsingin Sanomat 22.2.2019, s. A 11.
    Matti Koivisto, Sipilä: Oikeuskansleri tutkii ministeri Niinistön kirjoittelua perustuslakitalebaneista. Yle Uutiset 21.2.2019. Viitattu 22.2.2019
  36. ↑ Parkkonen, Tommi: Puolustusministeri Niinistö ei halunnut selittää taleban-vertaustaan – puhemies Risikko: ”Ei soveliasta – itse olisin kyllä käyttänyt puheenvuoron” 21.2.2019. Iltalehti.
  37. ↑ Niskakangas, Tuomas: Professori Martin Scheinin teki tutkintapyynnön ministeri Niinistöstä – poliisi ilmoitti, ettei se voi tutkia asiaa 27.2.2019. Helsingin Sanomat.
  38. ↑ Korkki, s. 64–65.
  39. ↑ Muhonen, Teemu: Sipilän päätös pyytää hallituksen eroa oli oikea, arvioi enemmistö suomalaisista 12.3.2019. Helsingin Sanomat. Viitattu 26.1.2020.
  40. ↑ Puolustusministeri Jussi Niinistö ja Simon Elo ehdolle eduskuntavaaleissa – Sinisen tulevaisuus asetti ensimmäiset 11 ehdokasta Uudellemaalle lansivayla.fi. 16.10.2018.
  41. ↑ Ylen Vaalikone 2019 - Yles Valkompass 2019 vaalikone.yle.fi. Viitattu 15.4.2019.
  42. ↑ Presidentti Niinistö nimitti uuden hallituksen: Suuri missio on luoda puitteet turvaan ja vakauteen 6.6.2019. Tasavallan presidentin kanslia. Viitattu 26.1.2020.
  43. ↑ http://yle.fi/vaalit2008/tulospalvelu/kunnat/puolueiden_kannatus_kno543.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  44. ↑ http://www4.vaalikone.fi/kunta2012/tulos/ehdokas/543/73/ (Arkistoitu – Internet Archive)
  45. ↑ a b Puolustusministeri Niinistö muuttaa Helsinkiin 27.6.2015. Valtioneuvosto. Viitattu 10.1.2017.
  46. ↑ Laitinen, Joonas: Perussuomalaiset hakevat Helsingistä suurvoittoa Sampo Terhon ja Jussi Niinistön avulla 2.5.2016. Helsingin Sanomat. Viitattu 7.1.2017.
  47. ↑ Valitut - Helsinki 13.4.2017. Oikeusministeriö. Viitattu 14.4.2017.
  48. ↑ Eduskuntavaalit 2019: Uudenmaan vaalipiiri, ehdokaskohtaiset tulokset tulospalvelu.vaalit.fi. 18.4.2019. Viitattu 22.4.2019.
  49. ↑ Entinen puolustusministeri Jussi Niinistö 5 500 asukkaan Kannuksen johtoon – "Nyt on ihan uuden aika" yle.fi.
  50. ↑ Kirjoitti kirjan perussuomalaisista – ryhtyi suhteeseen puolueen kansanedustajan kanssa 20.5.2014. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 21.5.2014. Viitattu 20.5.2014.
    CV (Internet Archive) Jussi Niinistön kotisivu. Arkistoitu 30.9.2013. Viitattu 21.5.2014.
  51. ↑ Linden, Sakari: Suomalaisuuden Liitto juhli 110 vuottaan. Suomen Mieli, 2016, 29. vsk, nro 2–3, s. 6. Suomalaisuuden liitto. Lehden verkkoversio. (PDF) Viitattu 7.1.2017. (Arkistoitu – Internet Archive)
  52. ↑ RUL:n kultainen ansiomitali Timo Kiviselle, Jussi Niinistölle ja Pekka Särkiölle - ePressi www.epressi.com. 4.6.2018. Viitattu 22.3.2022.
  53. ↑ Panssarimuseolle puolustusministeriön plaketti Hattulaan.fi. 25.8.2018. Viitattu 22.3.2022. (englanniksi)
  54. ↑ Puolustusministeri Jussi Niinistölle myönnettiin Pohjantähti-ritarikunnan suurristi Puolustusministeriö. Viitattu 22.3.2022.
  55. ↑ Salokorpi, Jussi: Lähes 3 800 saa kunniamerkin: Suomen Valkoisen Ruusun I luokan komentajamerkin saa Antti Aarnio-Wihuri – katso listasta kaikki kunniamerkkien saajat 3.12.2018. Yle. Viitattu 22.1.2019.
  56. ↑ MPK:n kultainen ansiomitali miekoin puolustusministeri Jussi Niinistölle 13.12.2018. Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK. Viitattu 17.6.2024.
  57. ↑ Vuoden 2020 Kadettikunnan ansiomitalit myönnetty – Kadettikunta kadettikunta.fi. Viitattu 22.3.2022.
  58. ↑ Itsenäisyyspäivän huomionosoitukset Reserviläisliitto. Viitattu 22.3.2022.
  59. ↑ AKS:n Ansioristi Akateemisen Karjala-Seuran Perinneyhdistys ry. Viitattu 12.6.2024.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Edeltäjä:
Carl Haglund 		Suomen puolustusministeri
2015–2019 		Seuraaja:
Antti Kaikkonen
Perussuomalaisten kansanedustajat
Uudenmaan vaalipiirin kansanedustajat