Korpilahti

Tämä artikkeli käsittelee entistä Suomen kuntaa. Korpilahti on myös entinen kylä Karjalan tasavallassa.

Korpilahti
Entinen kunta – nykyiset kunnat: Jyväskylä
vaakuna	sijainti
Sijainti	62°01′00″N, 025°33′40″E
Lääni	Länsi-Suomen lääni
Maakunta	Keski-Suomen maakunta
Seutukunta	Jyväskylän seutukunta
Kuntanumero	277
Hallinnollinen keskus	Korpilahden kirkonkylä
Perustettu	1867
– emäpitäjä	Jämsä
Liitetty	2009
– liitoskunnat	Jyväskylä Jyväskylän maalaiskunta Korpilahti
– syntynyt kunta	Jyväskylä
Pinta-ala	794,62 km² [1] (1.1.2008)
– maa	614,58 km²
– sisävesi	180,04 km²
Väkiluku	5 061  [2] (31.12.2008)
– väestötiheys	8,23 as./km² (31.12.2008)
Ikäjakauma	2007 [3]
– 0–14-v.	17,3 %
– 15–64-v.	61,5 %
– yli 64-v.	21,2 %
Infobox OK

Korpilahti Oravivuoren laen näkötornista

Kärkistensalmen silta

Korpilahti (epävirallisesti ruots. Korpilax) on entinen Suomen kunta, joka sijaitsee Keski-Suomessa, Muuramen ja Jämsän välissä, Päijänteen molemmin puolin. Kunta liittyi Jyväskylän kaupunkiin vuoden 2009 alussa. Korpilahden naapurikunnat olivat juuri ennen kunnan lakkauttamista Joutsa, Jyväskylän mlk, Jämsä, Jämsänkoski, Luhanka, Muurame, Petäjävesi ja Toivakka.

Korpilahden kunnassa vuonna 2009 asui 5 061 asukasta^[2] sekä kesäaikana näiden lisäksi noin 4 500 mökkeilijää. Kunnan pinta-ala oli 794,62 km², josta 180,04 km² oli vesistöjä.^[1] Siihen kuuluvia maa-alueita on Päijänteen molemmilla puolilla, ja alueella on noin 200 järveä. Väestö on lähes kokonaan suomenkielinen.

Jyväskylän osa-aluejaossa Korpilahti muodostaa Korpilahden suuralueen. Vuonna 2009 Korpilahden suuralueella oli 5 071 asukasta ja vuonna 2016 sen asukasluku oli 4 960^[4].

Liikenne

Korpilahden kautta kulkee valtatie 9, aiemmin myös valtatie 4. Entisellä Korpilahden alueella, Korpilahden-Luhangan maantiellä (nro 610), sijaitsee vuosina 1995–1997 rakennettu Kärkistensalmen silta, joka korvasi lossin. Seututie 610, joka on ainoa Korpilahden länsi- ja itäosan toisiinsa liittävä tieyhteys, jatkuu Luhangan kautta Joutsaan, jossa se yhtyy Päijänteen itäpuoliseen valtatie 4:ään (aiemmin kantatie 59). 1970-luvun lopulla valmistui Korpilahden kautta kulkeva, toistakymmentä vuotta rakenteilla ollut oikorata Jämsänkoskelta Jyväskylään, ja se lyhensi huomattavasti junamatkaa Tampereelta Keski-Suomeen. Rataosalla on Korpilahden alueella Suomen pisin rautatietunneli, noin 4,2 kilometrin pituinen Lahdenvuoren tunneli. Rautatiellä ei ole merkitystä paikallisten liikenneolojen kannalta, koska sillä ei ole henkilöliikennepaikkoja Korpilahden alueella. Korpilahti kuuluu sekä Jyväskylän että Jämsän vaikutusalueeseen; kummankin keskustaan on Korpilahden kirkonkylästä noin 30 kilometriä.^[5]

Etäisyyksiä Korpilahdelta

• Helsinki 240 km
• Jyväskylä 30 km
• Lahti 145 km
• Tampere 120 km
• Jämsä 30 km

Historia

Korpilahden alueelta tehdyt esihistorialliset esinelöydöt osoittavat, että seudulla on liikkunut ihmisiä ainakin 5 000, ehkä jo 7 000 vuotta sitten. Hämäläisiä eränkävijöitä ilmaantui Korpilahden alueelle noin 400–500-luvuilla ajanlaskun alun jälkeen, kuten on päätelty löydetyistä soikeista tuluskivistä. Kiinteä asutus muodostui kuitenkin vasta paljon myöhemmin, ja alue pysyi kauan Jämsän takamaana. Päijänteen itäpuolinen osa Korpilahdesta oli Asikkalan ja Sääksmäen pitäjien erämaa-alueena. Erämaaomistuksista syntyneitä riitoja ratkottiin myös käräjillä, ja Jämsän käräjien pöytäkirjoissa vuosilta 1492 ja 1495 mainittiin esimerkiksi Korospohjan, Särkäntaipaleen ja Eväsvahan nimet. Vuoden 1539 maakirjan mukaan nykyisen Korpilahden alueella oli 13 taloa.^[5]

Korpilahti muodostettiin Jämsän kappeliksi vuonna 1691 ja siihen kuuluivat myös myöhemmät Muurame ja Säynätsalo. Pitäjän ensimmäinen kirkko vaurioitui isonvihan aikana ja sen tilalle valmistui leppävirtalaisen Arvi Junkkarisen johdolla uusi kirkko vuonna 1755. Nykyinen kirkko rakennettiin arkkitehti Charles Bassin piirustusten mukaan vuosina 1823–1826. Korpilahti määrättiin keisarillisella käskykirjeellä lokakuussa 1861 erotettavaksi itsenäiseksi seurakunnaksi, mutta ensimmäinen oma kirkkoherra saatiin vasta vuonna 1872. Korpilahden asukasluku oli suurimmillaan yli 10 000 henkeä 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Muurame erosi Korpilahdesta vuonna 1920 – tällöin Korpilahden väkiluku väheni lähes 3 000 hengellä – ja Säynätsalo edelleen Muuramesta vuonna 1923.^[5]

Korpilahdelle asutettiin jatkosodan jälkeen Valkjärven siirtoväkeä.^[6]

Korpilahti pysyi perinteisenä maa- ja metsätalouspitäjänä 1950-luvulle saakka, jolloin paikkakunnalle alkoi syntyä pienimuotoista teollisuutta. Vuoteen 1960 saakka Korpilahti kuului Hämeen lääniin, josta se siirrettiin vastaperustettuun Keski-Suomen lääniin. 1960-luvun aikana Korpilahden väkiluku alkoi laskea voimakkaasti, jopa enemmän kuin monissa syrjäisemmissä kunnissa. Yksinomaan vuoden 1965 aikana asukasluku laski 197 hengellä. Läheinen Jyväskylä veti puoleensa varsinkin nuoria muuttajia.^[5]

Väestö

Seuraavassa kuvaajassa on esitetty Korpilahden väestönkehitys kymmenen vuoden välein vuosina 1880–1970 ja lisäksi vuoden 1975 väkiluku.

Korpilahden väestönkehitys 1880–1975
Vuosi			Asukkaita
1880			9 355
1890			10 095
1900			10 108
1910			9 649
1920			6 970
1930			6 991
1940			6 790
1950			7 779
1960			7 156
1970			5 893
1975			5 349
Lähde: Tilastokeskus.[7]

Vuonna 1920 Korpilahdesta erotettiin Muurame, jossa oli tuolloin 2 763 asukasta. Muuramesta erotettiin edelleen vuonna 1923 Säynätsalon seurakunnaksi alue, jolla asui 581 henkeä.^[7]

Kyliä

Korpilahden kyliä ovat mm. Moksi, Tikkala, Oittila, Saukkola, Ylä-Muuratjärvi, Putkilahti, Saakoski, Sarvenperä ja Heinosniemi.

Nähtävyyksiä

Seututie 610:n varrella, Kärkistensalmelta vajaat kymmenen kilometriä Luhangan suuntaan, on nykyisin luonnonsuojelualueena oleva, yli 120 metrin korkeuteen Päijänteen pinnasta kohoava Vaaruvuori, jonka kasvilajisto on ympäristöön verrattuna poikkeuksellisen runsas. Vuoren kohdalla oli yksi Suomen maanteiden jyrkimmistä nousuista, kunnes nykyinen tie valmistui aiemman tien itäpuolitse vuonna 1984. Imatran Voima suunnitteli vuorelle 1960-luvulta lähtien pumppuvoimalaa, jonka oli tarkoitus olla lajissaan Suomen ensimmäinen, mutta tämä hanke haudattiin lopullisesti 2000-luvun alussa.

Unescon Maailmanperintöluetteloon kuuluvan Struven ketjun suojelluista mittauspisteistä yksi sijaitsee entisellä Korpilahdella, Oravivuoren laella.

Kuntaliitos

Korpilahdella järjestettiin^milloin? neuvoa-antava kansanäänestys liittymisestä Jyväskylään. Äänestäneitä oli 2 505, joista liitosta vastusti 1 303 (52,0 %) ja kannatti 1 055 (42,1 %). Äänestyksen lopputuloksesta ja kansalaiskeskustelusta huolimatta Korpilahden kunnanvaltuusto päätti^milloin? äänin 17–10, että kunta yhdistyy Jyväskylään 1. tammikuuta 2009. Myös Jyväskylä hyväksyi liitoksen. Lisäksi 18. helmikuuta 2008 tehdyn päätöksen mukaan uuteen kaupunkiin liittyi Jyväskylän maalaiskunta.

Sisäministeriölle tehtiin kuntajaon muutosesitys Korpilahden eteläisen osan liittämiseksi Jämsään. Liitettäväksi ehdotetun alueen pinta-ala oli 20,8 % kunnan pinta-alasta ja alueella asui 12,9 % kunnan väestöstä. Kunnalle saapui määräaikaan mennessä 22 huomautusta, joista kuudessa kannatettiin ja kuudessatoista vastustettiin esitettyä liittämistä Jämsään.

Korpilahden entinen kunnanjohtaja Anssi Nykänen ja Jyväskylän kaupunginjohtaja Markku Andersson kannattivat liitosta Jyväskylään. Sen sijaan jyväskyläläiset kansanedustajat ja kaupunginvaltuutetut Petri Neittaanmäki ja Ahti Vielma vastustivat sitä.

Ruokakulttuuri

Korpilahden pitäjäruoiksi nimettiin 1980-luvulla veripalttu ja puolukat sekä rottamatti eli marjamämmi.^[8]

Lähteet

1. Suomen pinta-ala kunnittain 1.1.2008 1.1.2008. Maanmittauslaitos. Viitattu 1.1.2009.
2. Läänien, maistraattien, kihlakuntien ja kuntien asukaslukutiedot suuruusjärjestyksessä 31.12.2008. Väestörekisterikeskus. Viitattu 8.1.2009.
3. Väestö iän ja sukupuolen mukaan alueittain 31.12.2007. Tilastokeskus. Viitattu 15.12.2017.
4. Jyväskylän kaupungin väestötietoja ja väestöarvio (Kohdassa Jyväskylän väestö ikäryhmittäin 2001, 2009 - 2016 sekä ennuste vuosille 2020-2030) Jyväskylän kaupunki. Viitattu 11.11.2017.
5. Hannu Tarmio, Pentti Papunen ja Kalevi Korpela (toim.): Suomenmaa 4: maantieteellis-yhteiskunnallinen tieto- ja hakuteos, s. 35–42. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1971.
6. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1951, s. 129. Otava 1950, Helsinki.
7. Väestön elinkeino: Väestö elinkeinon mukaan kunnittain vuosina 1880–1975 (PDF) 1979. Tilastokeskus. Viitattu 11.11.2017.
8. Kolmonen, Jaakko (toim.): Kotomaamme ruoka-aitta: Suomen, Karjalan ja Petsamon pitäjäruoat, s. 90. Helsinki: Patakolmonen, 1988. ISBN 951-96047-3-1

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Korpilahti Wikimedia Commonsissa