Lasse Holm | |
---|---|
Lasse Holm |
|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Lars-Eric Gustav Holm |
Syntynyt | 9. joulukuuta 1943 Tukholma |
Ammatti | laulaja-lauluntekijä, pianisti |
Muusikko | |
Tyylilajit | dansband, popmusiikki, rock, iskelmä |
Soittimet | piano |
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
Lars-Eric Gustav "Lasse" Holm (9. joulukuuta 1943 Tukholma) on ruotsalainen laulaja-lauluntekijä ja pianisti.
Lasse Holm vaikutti 1960-luvulla pop- ja rockyhtyeissä Doug and the Millsmen, The Spacemen ja The Moonlighters (viimeksimainitussa pseudonyymillä Larry Moon).[1] 1980-luvulla Holm kuului Chips-nimiseen yhtyeeseen sekä country-yhtye Rankarnaan, joka esiintyi yhdessä Mats Rådbergin kanssa.
Holm on tullut tunnetuksi ennen kaikkea ruotsalaiseen Melodifestivalen-televisio-ohjelmaan tekemistään sävellyksistä. Musiikkiuransa ohella Holm on juontanut useita televisio-ohjelmia.
Holmin sävellyksiä on kaikkiaan noin 700, mukaan luettuna "Växeln hallå" (1980), "Främling" (1983), "E' de' det här du kallar kärlek" (1986), "Högt över havet" (1987) ja "Eloise" (1993).[2][3]
Holmin itsensä tulkitsemista kappaleista erityisen suosittu on "Cannelloni, macaroni" vuodelta 1986.[4]
Vuonna 2015 ilmestyi muistelmateos En hel massa Lasse.[5]
|