Lothar Rendulic

Lothar Rendulić
Lothar Rendulic tammikuussa 1945
Henkilötiedot
Syntynyt	23. marraskuuta 1887 Wiener Neustadt, Itävalta-Unkari
Kuollut	18. tammikuuta 1971 (83 vuotta) Eferding, Itävalta
Arvonimi	Tohtori
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t)	Itävalta-Unkari  Itävalta  Saksa
Palvelusvuodet	1910–1938 (Itävalta) 1938–1945 (Saksa)
Sotilasarvo	Kenraalieversti
Kunniamerkit	Rautaristin ritariristi
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Lothar Rendulić (kroatiaksi [rěndulit͡ɕ]], 23. lokakuuta 1887 Wiener Neustadt, Itävalta-Unkari – 18. tammikuuta 1971 Eferding) oli kroaattisukua ollut itävaltalainen lakitieteen tohtori ja kenraalieversti Saksan armeijassa. Toisessa maailmansodassa Rendulic komensi Suomen Lapista käsin Neuvostoliittoa vastaan hyökännyttä 20. vuoristoarmeijaa. Lapin sodassa 1944–1945 Rendulic komensi joukot tuhoamaan vetäytyessään kaikki rakennukset, sillat, tiet, rautatiet, lentokentät ja reitille osuneen yksityisomaisuuden. Samoin toimittiin Norjan Ruijassa väestön pakkosiirron jälkeen. Aikaisemmin Kroatiassa ollessaan Rendulic syyllistyi sotarikoksiin teloituttamalla siviilejä.

Sotilasura

Rendulic palveli ensimmäisessä maailmansodassa upseerina Itävalta-Unkarin armeijassa, ja sodan jälkeen Itävallan armeijassa.

Rendulic liittyi Itävallassa kansallissosialistiseen puolueeseen jo vuonna 1932. Hän toimi Itävallan sotilasasiamiehenä Lontoossa ja Pariisissa vuosina 1933–1934, ja Itävallan armeijassa motorisoidun prikaatin komentajana 1934–1936. Kansallissosialististen mielipiteidensä vuoksi Rendulic joutui vetäytymään eläkkeelle vuonna 1936, mutta hänet kutsuttiin uudelleen palvelukseen Anschlussin jälkeen 13. maaliskuuta 1938.^[1]

Rendulic palveli 1938–1940 XVII Armeijakunnan esikunnassa, 1940 14. Divisioonan vt. komentajana, 1940–1942 52. Divisioonan komentajana ja 1942–1943 XXXV Armeijakunnan ylipäällikkönä. Ennen Lapin-komennustaan hän toimi 2. Panssariarmeijan ylipäällikkönä Jugoslaviassa elokuusta 1943 kesäkuuhun 1944.^[2] Tämän jälkeen hänet siirrettiin Pohjois-Norjan ja -Suomen saksalaisjoukkojen komentajaksi.

Suomen saksalaisjoukkojen komentaja

Lapissa Rendulic toimi 20. vuoristoarmeijan (20. Gebirgs-Armee) ylipäällikkönä lento-onnettomuudessa 23. kesäkuuta 1944 kuolleen kenraalieversti Eduard Dietlin jälkeen. 20. vuoristoarmeija vastasi Pohjois-Suomen puolustuksesta Kuusamosta Petsamoon ja Jäämerelle tavoitteenaan vallata Muurmansk ja katkaista Neuvostoliiton huoltoyhteydet. Joukkojen vahvuus oli runsaat 200 000 miestä.

Toiminta Lapin sodassa: panttivanki- ja hävityskäskyt

Pääartikkelit: Tornion valtauksen panttivangit ja Lapin sota

Lothar Rendulic (oik.) ja kenraali Karl Weisenberger vuonna 1944.

Suomalaisten 1. lokakuuta 1944 tekemä Röytän maihinnousu yllätti saksalaiset ja uhkasi operaatio Birken mukaan tapahtuvaa turvattua vetäytymistä uusiin puolustusasemiin Lapissa. Tornionlaakson taisteluiden alkuvaiheessa suomalaiset olivat saaneet sata saksalaista sotavankia. Lisäksi suomalaisten hallussa oli kaksi sairaalaa saksalaispotilaineen. Kiristääkseen sotavangit vapaiksi Rendulic antoi käskyn vangita suomalaisia siviilejä. Vangitsemiset alkoivat 1. lokakuuta, ja kaiken kaikkiaan saksalaiset ottivat Kemissä 132 ja Rovaniemellä 130 panttivankia. Vangeiksi piti löytää mahdollisimman merkittäviä henkilöitä. Kenraalimajuri Mathias Kräutler toimitutti Jalkaväkirykmentti 11 komentajalle everstiluutnantti Wolf H. Halstille kirjeen, jonka mukaan vangitut ammuttaisiin jollei saksalaisia sotavankeja vapautettaisi. Suomalaisjoukkojen komentaja Siilasvuo kieltäytyi myönnytyksistä. Vastauksessaan saksalaisille Halsti ilmoitti, että yhdenkin siviilin teloitus aiheuttaisi kaikkien sadan sotavangin, sekä suomalaisten valtaamalla alueella olleen Tornion saksalaisen sotasairaalan henkilökunnan ja sen potilaiden ampumisen välittömästi. Saksalaiset eivät teloittaneet panttivankeja, vaan vapauttivat heidät myöhemmin Jaatilasta vetäytyessään.^[3]

Saksalaisten vetäytyessä kohti pohjoista Rendulic antoi käskyn poltetun maan taktiikasta. Komentaja Dietlin käskystä oli laadittu jo vuonna 1942 suunnitelma Pohjois-Suomen infrastruktuurin tuhoamisesta tarpeen vaatiessa.^[4] Tuhoamiskäsky annettiin useassa vaiheessa: 6. lokakuuta vain saksalaisten jälkeensä jättämä oma infrastruktuuri ja laitteistot tuli hävittää. 9. lokakuuta Rendulic määräsi tuhottavaksi Suomen valtion rakennukset Rovaniemellä, ja pari päivää myöhemmin kaikki julkiset rakennukset. Viimein 13. lokakuuta joukoilla oli määräys tuhota kaikki asumukseksi kelpaavat rakennukset, lukuun ottamatta kirkkoja, sairaaloita ja taloja joissa asukkaat olivat paikalla. Muun muassa Rovaniemen kauppala poltettiin täydellisesti. Tuho toistui muissa Lapin keskuksissa: Sodankylä, Savukoski, Muonio, Kittilä, Ivalo ja Inari tuhottiin, samoin pitkälti koko infrastruktuuri.^[5]

Toiminta Norjassa ja sodan loppuvaihe

Katso myös: Operaatio Nordlicht (1944–1945)

Rendulic komensi 20. vuoristoarmeijaa 20. tammikuuta 1945 asti. Maaliskuuhun 1945 asti hän oli Saksan koko pohjoisen armeijan komentaja (saks. Wehrmachtsbefehlshaber Nord). Tällöin hän Adolf Hitlerin käskystä muun muassa määräsi koko Ruijan pakkoevakuoinnin ja hävittämisen. Saksalaiset poistivat alueelta yli 50 000 siviiliä. Tyhjennetyn maakunnan rakennukset tuhottiin kuten Suomen Lapissakin. Hävitys aloitettiin lokakuun lopulla 1944 ja tuhopoltot jatkuivat tammikuulle 1945. 11 000 asunrakennusta ja vajaat 5 000 navetta- tai ulkorakennusta poltettiin, sekä muun muassa 21 sairaalaa ja 27 kirkkoa. Samaten poltettiin alueen kalastusveneet ja -laivat.^[6]

Maalis–huhtikuuksi Rendulic siirtyi piiritetyn armeijaryhmä Kuurinmaan komentajaksi Latvian Kuurinmaalle. Tämän jälkeen hän palveli kenraalisotamarsalkkana Armeijaryhmän Ostmarkin komentajana Itävallassa.^{[7] [2]} Hän antautui joukkoinensa yhdysvaltalaisille Itävallassa 8. toukokuuta 1945.

Sotavankeus ja tuomio sotarikoksista

Sodan päätösvaiheessa Rendulic joutui sotavankeuteen, jossa vietti kolme vuotta. Vuonna 1948 hän joutui sotarikoksista syytettynä oikeuteen Nürnbergissä. Rendulic vapautettiin syytteistä Suomen Lapin ja Norjan Ruijan rikollisesta tuhoamisesta. Hänet tuomittiin kuitenkin aikaisemmista teoistaan: Rendulic oli vuonna 1941 itärintamalla välittänyt alaisilleen komennon kaikkien vangiksi saatujen poliittisten upseerien ampumisesta. Vuonna 1943 Italian antauduttua liittoutuneille Rendulic vangitutti tuhansia italialaissotilaita ja teloitutti kymmeniä italialaisupseereita. Ollessaan Kroatiassa vuonna 1943 2. Panssariarmeijan ylipäällikkönä Rendulic antoi käskyn teloittaa 50 siviilipanttivankia jokaisesta surmatusta saksalaissotilaasta, ja 25 panttivankia jokaista haavoittunutta saksalaista kohden. Kostoksi iskuista saksalaisia vastaan kyliä tuli tuhota. Komentoja myös noudatettiin. Rendulic tuomittiin 20 vuodeksi vankeuteen. Tuomio lyhennettiin vuonna 1951 kymmeneen vuoteen vankeutta.^[8][7]

Rendulic vapautettiin vuonna 1951, oltuaan vangittuna kuusi vuotta. Vapautumisensa jälkeen hän toimi kirjailijana. Rendulic kuoli vuonna 1971.^[2]

Ansiomerkit

Rautaristit

• 2. luokan rautaristi
• 1. luokan rautaristi
• Ritarinristi tammenlehvillä ja miekoilla (ko. ansiomerkkejä jaettiin yhteensä 159 kpl)

Ritarinristi myönnetty maaliskuussa 1942

Tammenlehvät elokuussa 1943

Miekat tammikuussa 1944^[9]

Kirjallinen työ

• Lothar Rendulic: Gekämpft Gesiegt Geschlagen. (384 sivua) Welsermühl, 1952. ISBN 0-289-12132-9
• Lothar Rendulic: Glasenbach - Nürnberg - Landsberg. Stocker, 1953. ASIN: B0000BMR2I
• Lothar Rendulic: Gefährliche Grenzen der Politik. Pilgram, 1954. ASIN: B0000BMR2J
• Lothar Rendulic: Weder Krieg noch Frieden - eine Frage an die Macht. Welsermüh, 1961. ASIN: B0000BP2L2
• Lothar Rendulic: Soldat in stürzenden Reichen. Damm, 1965. ASIN: B0000BMR2K
• Lothar Rendulic: Grundlagen militärischer Führung. Maximilian, 1967. ASIN: B0000BT7KG

Lähteet

• Steen Ammentorp: The Generals of WWII generals.dk. 29.10.2000. (englanniksi)
• Istvan Deak: Beyond Nationalism : A Social and Political History of the Habsburg Officer Corps, 1848-1918. Oxford University Press, 1990. ISBN 0-19-504505-X (englanniksi)
• Walther-Peer Fellgiebel: Die Träger des Ritterkreuzes des Eisernen Kreuzes 1939-1945. Podzun-Pallas, 2000. ISBN 3-7909-0284-5 (saksaksi)
• Bjørn-Petter Finstad: ”Finnmarkin ja Pohjois-Tromssan pakkoevakuointi”, Sota ja evakuiointi Pohjoiskalotilla 1944-1945, s. 131-142. (kokoelmateos) Rovaniemi: Rajakuntien kulttuuriyhteistyön työryhmä, 1995. ISBN 951-97138-1-6
• Toivo T. Kaila: Lapin sota. Helsinki: WSOY, 1950.
• Janne Kankainen: ”Lapin sota”, Oulu ja oululaiset sodissa 1918 ja 1939-1945, s. 440-450. (kokoelmateos, toim. Kankainen, Rauhala, Vahtola) Oulu: Oulun kaupunki, 2002. ISBN 951-9234-92-6
• U.S. Military Tribunals at Nuernberg (RG 238): Records of the U. S. Nuernberg War Crimes Trials, United States of America v. Wilhelm List et al. (Case VII). (Microfilm Publication M893 (Hostage Case). 48 rolls. (DP)) The U.S. National Archives and Records Administration, 1948. Julkaistu internetissä (pdf)
• Viimeinen näytös. Suomen Kuvalehti, 2004, nro 39, s. 42-47.
• Olavi Waljakka (toim.): Lapin sodan päättymisestä 60 vuotta. Uudenmaan Sotilasläänin Esikunnan vuosijulkaisu, 2005, nro 10. vsk., s. s. 47-49. ISSN 1458-624X

Viitteet

1. Deak 1990, s. 220
2. Ammentorp (2000)
3. Kankainen 2002
4. Waljakka (2005)
5. Suomen Kuvalehti 39/2004
6. Finstad 1995
7. Nuernberg War Crimes Trials (1948)
8. Kaila 1950, s. 266-267
9. Fellgiebel (2000)

Aiheesta muualla

• Klinge, Matti (päätoim.): Suomen kansallisbiografia 8 (von Quanten - Sillanpää), s. 216–217. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-449-5 (kirjoittanut Risto Marjomaa)