Marian poikalapsi (tunnetaan suomeksi myös muun muassa nimillä Marian poika, Kauan sitten Beetlehem, Kuningas hän on, Hankien joulu, On Marialle syntynyt poikalapsi ja Tähden kirkkaan nään[1]) (alkuperäiseltä nimeltä Mary's Boy Child) on tunnettu jouluaiheinen kappale, jonka teki yhdysvaltalainen lauluntekijä Jester Hairston vuonna 1956. Kappaleessa kerrotaan Neitsyt Mariasta, joka synnyttää Jeesuksen ja tapahtumasta leviää sanoma Betlehemiin.
Kappaleen levytti ensimmäisenä laulaja Harry Belafonte debyyttialbumilleen An Evening with Belafonte. Kappaleen coverversion on myöhemmin levyttäneet muun muassa Boney M., Charlotte Church ja Nat King Cole.
Kappaleen ovat levyttäneet muun muassa Pedro’s Heavy Gentlemen solistinaan Jim Pembroke, Jukka Kuoppamäki, Matti ja Teppo, Jari Sillanpää ja Arja Koriseva.[1]
Kappaleesta on tehty useita suomennosversioita.
Marian poikalapsi -nimelle levytetyn kappaleen sanat on suomentanut Jukka Kuoppamäki[1], Marian poika -nimelle Saukki, [1], Kauan sitten Beethelem -nimelle Eino Tuominen[1], On Marialle syntynyt poikalapsi -nimelle Vexi Salmi[1] ja Tähden kirkkaan nään -nimelle Juha Vainio[1].
The Joulukalenteri -sarjassa esitettiin kappaleesta suomennosversio "Kauan sitten Betlehemissä", jonka sanoituksen käänsi suomeksi Jukka Virtanen The Julekalender -sarjassa esitetystä kappaleesta.