Nemeton (yks.), Nemeta (mon.), oli kelttiläisen uskonnon pyhä paikka. ’’Nemeta’’ sijaitsivat luonnollisilla paikoilla, joissa puita käytettiin uskonnollisissa tarkoituksissa, uhripuina. Näin Nemeta voidaan kääntää pyhäksi lehdoksi tai uhrilehdoksi[1]. Nimi viittaa myös rakennettuihin rituaalipaikkoihin, kuten pyhäkköihin ja temppeleihin, jotka alkoivat yleistyä roomalaisajoilla[2][3].
Todisteet muinaisista nemeton-uhrilehdoista ovat pääasiassa kuvauksia sekä heimojen ja paikkojen nimiä, joita esiintyy ympäri muinaista kelttiläistä maailmaa Iberian niemimaaltaAnatoliaan ja Alppien ympäristöstä Gallian kautta Brittein saarille Skotlantia ja Irlantia myöten.
Plinius ja Lucanus kirjoittivat, että druidit eivät kokoontuneet temppeleissä tai muissa rakennuksissa vaan puiden muodostamissa lehdoissa.
Lucanus kuvaa teoksessaan Pharsalia lehtoa, joka sijaitsi sekä Marseillen (Massalia) että Nîmesin lähellä:
»Ei lintua pesi lehdossa, ei eläin käy lähellä; lehdet havisevat lakkaamatta, vaikkei tuuli puhalla. Alttarit seisovat puiden keskellä yhdessä jumalpatsaiden kanssa. Joka puu on tahrittu uhriverellä, itse maakin vaikeroi. Kuivat marjakuuset elpyvät, polttamattomat puut tulin ympäröity, valtavat käärmeet kiehnaavat tammien ympärillä. Ihmiset pelkäävät käydä lehtoon, papitkin välttävät menemästä sinne keskipäivällä tai keskiyöllä, elleivät ole menossa tapaamaan sen jumalaista suojelijaa.»