Oranit

Oranit
Näkymä Oranitiin.
Näkymä Oranitiin.

Oranit

Koordinaatit: 32°7′45″N, 34°59′43″E

Valtio Israel
Hallintoalue Juudea ja Samaria
Perustettu 1985
Väkiluku (2018) 8 807


















Oranit (hepr. ‏אורנית‎, Oranit) on Israelin siirtokunta Palestiinan Länsirannalla Israelin vastaisen rajan tuntumassa. Sen asukasluku oli vuoden 2018 lopussa 8 807. Oranit sijaitsee Samarian kukkuloiden länsijuurella Petah Tikvasta koilliseen ja Kfar Sabasta kaakkoon.[1]

Oranit ilmakuvassa.

Oranitin ensimmäiset siirtolaiset saapuivat vuonna 1985. Siirtokunta perustettiin yksityiseltä taholta, mutta valtion hyväksynnällä.[1] Israelin siirtokuntia on usein väitetty laittomiksi,[2] koska Geneven neljännen sopimuksen 49. artiklan 6. pykälän mukaan "valtaajavalta ei saa valtaamalleen alueelle karkottaa tai siirtää osaa omasta siviiliväestöstään."[3] Israel kiistää väitteen, koska se ei ole tehnyt sopimuksen mainitsemia karkotuksia tai siirtoja.[4]

Oranit sai nimensä heprean mäntyä tarkoittavasta sanasta oren. Vuonna 1990 Oranit sai oman kunnallisvaltuustonsa.[1]

Oranitin asukasluku oli vuoden 2018 lopussa 8 807.[5] Vuonna 2002 vastaava lukema oli 5 190.[1]

  1. a b c d Fred Skolnik ja Michael Berenbaum: Encyclopaedia Judaica Volume 15 Nat-Per, s. 462. Thomson Gale, 2007. ISBN 978-0-02-865928-2 (englanniksi)
  2. Martin Asser: Obstacles to Middle East peace: Borders and settlements BBC News. BBC. Viitattu 27.2.2020. (englanniksi)
  3. Genèven sopimus siviilihenkilöiden suojelemisesta sodan aikana 12 päivältä elokuuta 1949. Finlex. Arkistoitu 5.3.2023. Viitattu 5.3.2023.
  4. Israeli Settlements and International Law 30.11.2015. Ministry of Foreign Affairs (Israel). Viitattu 31.10.2023.
  5. List of localities, in Alphabetical order (pdf) Central Bureau of Statistics. Viitattu 21.2.2020. (englanniksi)