Pääsiäissaaren historia

 

Ahu Tongarikin moai-patsaita

Pääsiäissaaren historia alkaa nykynäkemyksen mukaan polynesialaisten saapumisella lännestä veneillä joskus 900–1200 jaa.

Jared Diamondin mukaan Pääsiäissaarelle syntyi hieman yli kymmenen kilpailevaa klaania, joita pappisylimykset johtivat. Nämä rakennuttivat alaisillaan jättimäisiä patsaita moaita ja näiden valtavia alustoja ahuja. Lopulta saaren metsät oli käytetty loppuun, eikä enää kyetty tekemään kalastusveneitä. Soturit kaappasivat vallan papistolta 1600-luvulla. Perimätiedon mukaan alkoi ihmis­syönnin, sotien ja nälän­hätien aika.

Nykyisin metsien häviämisen syynä pidetään rottia, ja entistä teoriaa yhteiskunnan itse aiheutetusta tuhosta pidetään epätodennäköisenä.[1]

Eurooppalaiset saapuivat Pääsiäissaarelle 1722. Perulaiset veivät monia saaren asukkaita orjiksi kaivoksiin 1800-luvulla. Sen lisäksi taudit ja maastamuutto alensivat alkuperäisväestön määrää hieman yli sataan henkeen. Vuonna 1888 saari siirrettiin Chilen hallintaan, ja vasta vuonna 1966 alkuperäisasukkaat saivat kansalaisoikeudet.

Rapanui eurooppalaisten tulon jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rapanuiden perinteistä ja tavoista tiedetään käytännössä vain vanhojen tutkimusretkien ansiosta. Vanhin dokumentti saaresta on hollantilaisen Jakob Roggeveenen ajoilta. Hän löysi saaren ensimmäisenä eurooppalaisena 6. huhtikuuta 1722, joka oli pääsiäis­päivä. Tuolloin saarelta löytyi kaksi etnistä ryhmää. Myöhemmin saarelle saapui muitakin eurooppalaisia, mm. Cook ja de La Pérouse, ja saaresta tuli maakiintopiste matkalla Oseaniaan. Saaren asukkaille yksi kohtalokkaimmista vierailuista oli muukalaisjoukon saapuminen saarelle Perun El Callaosta. He veivät vuosien 1859 ja 1863 välillä noin kahdellakymmenellä laivalla 2000 saaren asukasta orjiksi maatiloille ja tappoivat suuret joukot niitä, joita eivät voineet viedä mukanaan. Pappisluokan täydellinen hävittäminen merkitsi suurta menetystä: mm. Polynesian ainoa kirjoitus rongo rongo jäi siitä lähtien selvittämättömäksi. Epidemiat kuten tuberkuloosi ja isorokko sekä 250 saarelaisen lähtö katolilaisten lähetys­saarnaajien mukana Tahitille kutisti väestön pienemmäksi kuin koskaan, 110 henkeen vuonna 1877.

Hieman myöhemmin Valparaíson piispa osti saarelta 600 hehtaaria maata Chilen laivaston kapteeni Policarpo Toron neuvotteluiden myötä, sekä Tahitilta kotoisin olevat Dutrou-Bornier, John Brander ja Salmonin veljekset oman osuutensa, vaikka perinteiden mukaan saaren maita ei voinut myydä.

Chilen onnistui saada 9. syyskuuta 1888 allekirjoitettua sopimus kuningas Atamu Tekenan kanssa. Asiakirja laadittiin espanjaksi sekä toinen versio rapanuin ja tahitin kielen sekoituksella, mutta niiden sisällöissä oli eroja. Rapanuiden suullinen perimätieto kertoo kuningas Atamu Tekenan ottaneen palan nurmikkoa multineen luovuttaen nurmikon chileläisille lähettiläille ja jättäen itselleen mullan. Antropologi Paloma Hucke tulkitsee eleen vallan luovuttamisena chileläisille, mutta säilyttäen oikeudet maahan saaren asukkailla itsellään. Kun Policarpo Toro tarjosi saaren kuninkaalle rahaa säkistä, tämä hylkäsi tarjouksen sanoen: ”lleva tu plata, que yo, ni ningún kanaka, hemos vendido terreno alguno” eli ”vie rahasi, minä eikä kukaan kanaka ole myyneet mitään maata”. Päiviä myöhemmin, kun Pedro Pablo Toro nosti Chilen lippua salkoon saarella, kuningas sanoi "Al levantar tu bandera no quedas dueño de la isla porque nada hemos vendido: sabemos que el señor Obispo puso a la Isla bajo el protectorado de Chile, pero no se ha vendido nada" eli ”nostaessasi lippua sinusta ei tule saaren omistaja, koska emme ole myyneet mitään: tiedämme, että herra Piispa saattoi saaren Chilen protektoraatin alaiseksi, mutta mitään ei ole myyty”.

Saarelaiset olivat tästä lähtien eristettyjä saarelleen, josta heillä ei ollut oikeutta lähteä. Heillä ei myöskään ollut kansalais­oikeuksia ennen kuin vuodesta 1966 lähtien, ja he kokivat, että muukalaiset ja Chilen laivasto olivat ryöstäneet heidän maansa. Vasta 1900-luvun lopussa maita alettiin palauttaa takaisin alkuperäisväestölle.

Polynesialaisia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääsiäissaari on kaukana mantereista ja monista Polynesian saaristakin. Siksi sen kulttuuria on leimannut eristyneisyys. Alkuasukkaiden luurankolöydöt, kieli ja kulttuuri yhdistävät saaren Polynesiaan. Pääsiäissaaren viljelykasvit banaani, bataatti, sokeriruoko ja kotieläin kana olivat tyypillisesti polynesialaisia.[2] Toisaalta Pääsiäissaarelta puuttuvat muulle Polynesialle tyypilliset koirat ja siat[3]. Alkuperäiset pääsiäissaarelaiset purjehtivat saarelle ehkä 1800 kilometrin päässä lännessä olevan Pitcairnin suunnasta. Pääsiäissaarelaiset puhuivat muinaismangarevaa, joka on itäpolynesialainen havaijin ja marquesasin sukuinen kieli.[2] Pääsiäissaaren työkalut olivat polynesialaista tyyppiä ja muistuttivat eniten varhaisia marquesasialaisia malleja.[2] Marquesassaaret saatettiin asuttaa jo 600–800 jaa.[4] Pääsiäissaarelaisten alkuperäinen koti lienee ollut Marquesassaarista itään olleet Mangareva, Pitcairn ja Henderson, jotka sijaitsevat Polynesian saarista lähimpänä Pääsiäissaarta. Mangerevalta Pääsiäissaarelle pääsee kanootilla parhaassa tapauksessa 17 päivässä,[4] ja maan tunnistaa jopa parinsadan kilometrin päähän lintuparvista. Pääsiäissaarten työkalut muistuttavat Mangarevan ja Pitcairnin työkaluja ja jotkut Pääsiäissaaren patsaat erästä Pitcairnin patsasta.[4] Myös Pääsiäissaaren kallot muistuttavat enemmän Pitcairnin ja Hendersonin kalloja kuin Marquesassaarten kalloja.[4] Arkeologisesti Pääsiäissaari muistuttaa Mangarevaa ja Cooksaarten Mangaiaa.[5] Punakuonakiviset isot kiviveistokset viittaavat Pitcairniin ja ehkä Tubuaisaarten Paívaeen.[6]

Niinpä nykyisen käsityksen mukaan polynesialaiset asuttivat Pääsiäissaaren ehkä joskus 900 jaa.[7], viimeistään 1200 luvuilla jaa. vaeltaessaan veneillään itään[8][9]. Saaren asutusajankohdasta on kiistelty kovasti.[10] Aikaisempien käsitysten mukaan saari asutettiin 200-luvulla.[11] Osa varhaisista ajoituksista perustuu epäluotettavaan kielten analyysiin[8]. Polynesialaiset uudisasukkaat toivat mukanaan bataatin, banaanin ja sokeriruo'on. Lisäksi saarella kalastettiin ja pyydystettiin lintuja. Ensimmäiset uudisasukkaat raivasivat pellot. Vuoden 1000 tienoilla Pääsiäissaarella siirryttiin kehittyneeseen pappisvaltaiseen yhteiskuntajärjestykseen.[11]

Tulivatko asuttajat tai ylimystö idästä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkeologian, suullisen perimätiedon sekä genetiikan tukeman ja yleisesti hyväksytyimmän historiantulkinnan lisäksi on olemassa vaihtoehtoteorioita saarten alkuperäisasukkaiden alkuperästä. Jotkut ovat esittäneet ajatuksia siitä että Pääsiäissaari olisi saanut ainakin osan väestöä tai kulttuurivaikutteita intiaanien asuttamasta Etelä-Amerikasta. Pääsiäissaari sijaitsee 3 700 kilometriä Etelä-Amerikasta länteen.[12]. Suullinen perimätieto kertoo rapanuin kansan saapuneen Pääsiäissaarelle myyttiseltä Hivan saarelta idästä. Pääsiäissaarella viljellään bataattia ja Lagenaria-kurpitsaa, jotka ovat peräisin Etelä-Amerikasta.[6]

Norjalainen Thor Heyerdahl purjehti 1940-luvulla Etelä-Amerikasta länteen Kon Tiki -nimisellä balsalautalla ja todisti näin, että intiaanit olisivat voineet purjehtia Pääsiäissaarelle. Thor Heyerdahlin näkemyksen mukaan Pääsiäissaaren väestö polveutuu Etelä-Amerikan inkoja edeltäneistä kansoista. Vanhat Pääsiäissaaren luulöydöt eivät tue tätä,[2] vaan muistuttavat polynesialaisia. Myös pääsiäissaarelaisten kieli on polynesialainen.[2]

Perulaisen historioitsija José Antonio del Busto arvelee inkojen tehneen retken Oseaniaan. Tämä teoria perustuu oletukseen, jonka mukaan saari liittyy espanjalaisen kronikoitsija Pedro Sarmiento de Gamboan keräämiin kertomuksiin, jotka kuvailevat prinssi Tupac Inca Yupanquin tutkimusretkeä Auachumbi- ja Ninachumbi-nimisille saarille. Kyseinen tarina synnytti teorian, jonka mukaan nämä kaksi saarta olisivat Mangareva ja Rapa Nui.

Yhteiskunta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Moai
Ahu Vinapun reunaa, joka on tehty taidokkaasti yhteen sovitetuista kivistä.

Perimätietoon ja arkeologiseen aineistoon perustuen antropologit ovat rakentaneet kuvan Pääsiäissaaren yhteiskunnasta.[11]

Rapanuin yhteiskuntaa hallitsi jumalista polveutuvana pidetty ariki, joka johti porrasmaista luokkayhteiskuntaa[11]. Päällikkö oli samalla ylipappi, jonka uskottiin toimivan välittäjänä jumalan ja ihmisen välillä[13] eli hänellä oli manaa. Uskomuksen mukaan yliluonnollisen päällikkö-ylipapin tehtävänä oli varmistaa tavalliselle kansalle maan ja veden antimet. Koska päälliköllä oli yliluonnollisia kykyjä, oli hänellä pyhä oikeus maahan, kalastuspaikkoihin, niistä saataviin tuotteisiin ja kaikkeen muuhun saatavilla olevaan aineelliseen hyvään.[13]

Saari jakautui 11–12 klaaniin.[14] Kukin klaani hallitsi tiettyä mereen rajautuvaa aluetta. Pääsiäissaari oli jaettu klaanien kesken kuin kakku viipaleisiin.[15] Ainakin alussa klaanien kesken lienee ollut paljon yhteistyötä, koska saaren eri osista saatiin erilaisia raaka-aineita.[16] Myös saaren suhteellisen tasainen pinnanmuodostus suosi klaanien välisiä yhteyksiä.[15]

Suurin osa väestöstä asui saaren keskiosassa viljelyksien yhteydessä. Sisäosien pelloille vietiin kiviä, jotka suojasivat muun muassa kuopassa kasvatettuja kasveja, lähinnä taaroa tuulelta[17]. Ensimmäiset kivipuutarhat lienee rakennettu sisämaahan joskus 1300 jaa.[18] Nämä puutarhat olivat yläluokan omistamia plantaaseja, joilla rahvas työskenteli kylvö- ja korjuuaikoina.

Saarelaisia johtanut jumalten jälkeläisinä esiintynyt eliitti asui rannikolla, jossa oli parhaat viljelymaat. Eliitti omisti sisämaan plantaasit, joissa rahvas työskenteli. Rannikolle perustettiin uskonnollisia, poliittisia ja seremoniallisia keskuksia (Anakena, Akahanga), joissa palvottiin lähes jumalten kaltaisia esi-isiä, joita moai-patsaat kuvasivat. Moait lepäsivät suurten kivitasanteiden, ahujen päällä. Klaanit kilpailivat keskenään siitä, kuka rakentaa suurimmat rakennelmat.[16] Niinpä rakennelmien koko kasvoi ajan mittaan valtavaksi.

Päälliköt ja eliitti asuivat rannalla hare panga -nimisissä suurissa taloissa, jotka muistuttivat valtavia ylösalaisin käännettyjä kanootteja.[15] Niiden lattia tehtiin basalttikivestä, seinät oljista. Pääsiäissaarelaiset olivat ainoita polynesialaisia jotka hautasivat kuolleet polttohautaamalla.[19]

174 neliökilometrin laajuisella Pääsiäissaarella saattoi asua huippukautena 6 000–8 000 ihmistä, joidenkin arvioiden mukaan jopa 15 000–30 000 ihmistä[11][20]. Saaren kokoon lähden valtava väestö kulutti rajallista ympäristöä, joka melko kuivana, tuulisena, niukkaravinteisena ja vulkaanisperäisenä oli eroosiolle altis[21]. Eliitin suurisuuntaiset rakennushankkeet lisäsivät osaltaan maaperän kulumista, koska niitä varten hakattiin metsää pois.

Ympäristökriisi ja nälkä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väestön liikakasvu, metsien häviäminen ja eristäytyneen saaren rajallisten luonnonvarojen loppuunkäyttäminen ajoi saaren väestön ympäristökriisiin 1600- ja 1700-luvulla.[8] Nykyisin Pääsiäissaarella ei ole käytännössä ollenkaan metsää. Saarella muinoin olleet palmupuumetsät hävisivät vähitellen lähes täysin vuosien 1400–1700 välillä.[22] Palmu hävisi suureksi osaksi vuoteen 1500 mennessä.[23] Huonot maat kuluivat ensin. Esimerkiksi maaltaan huonolla Poiken niemellä eroosio hautasi pellot noin 1400, kun palmut olivat hävinneet. Viimeinen metsä hävisi Poikesta noin 1440.[23] Viljely alkoi uudestaan noin 1500 jaa. Mutta noin 1600 jaa. tullut toinen eroosiovaihe hävitti taas pellot.[24] Vuoden 1650 jälkeen puuta ei enää käytetty polttoaineena.[25] Rantojen seudun väestö laski 1700-luvulla 70 % verrattuna vuosien 1400–1600 väestöhuippuun.[26] Maan köyhtymisen vuoksi peltojen tuotto väheni. Myös kalansaaliit vähenivät, kun uusia kanootteja ei enää pystytty rakentamaan.[11] On havaittavissa merkkejä siitä, että metsien häviäminen tapahtui samoihin aikoihin kuin sivilisaation tuho: tältä ajalta peräisin olevista tunkioista havaitaan äkillinen kalanruotojen ja linnunluiden väheneminen, kun asukkaat eivät enää voineet rakentaa kalastusveneitä ja linnut menettivät pesimäpaikkansa. Saarella puhkesi nälänhätä. Ihmissyönti ja kanalat lisääntyivät nopeasti vuoden 1650 jälkeen, ja rottiakin alettiin syödä.[27]

Moni tutkija on olettanut pääsiäissaarelaisten kaataneen saarensa metsät asutusten ja viljelysmaan raivaamiseksi, polttopuuksi ja rakennuspuuksi, sekä voidakseen rullata suuret moai-patsaat paikoilleen.[28][29] On esitetty myös teoria, että alkuperäisasukkaiden vahingossa saarelle tuomat polynesianrotat tuhosivat metsät syömällä niiden pähkinät, jolloin uusia puita ei enää kasvanut. Metsätuholle keskeinen tekijä oli joka tapauksessa ympäristön ja vallitsevan ekosysteemin hauraus - ihmisen aikaansaamat muutokset (kuten puiden kaataminen erilaisiin tarkoituksiin sekä rottien tulo saarelle) johtivat pysyvään muutokseen. [30]

Arkeologien mukaan metsien katoaminen ei kuitenkaan vähentänyt saaren ravinnontuotantoa vaan lisäsi sitä, eikä saari koskaan kärsinyt ravinnonpuutteesta. Tarinat sisällissodasta, väkivallasta ja kannibalismista perustuvat saarelaisten vanhaan suulliseen perimätietoon, mutta niistä ei ole löydetty arkeologisia todisteita. Ei ole myöskään todisteita siitä, että saaren asukasluku olisi missään vaiheessa romahtanut ennen 1800-luvun isorokkoepidemiaa. Eurooppalaisten löytöretkeilijöiden, kuten Roggeveenin ja Cookin päiväkirjamerkintöjen, mukaan saarelaiset olivat hyvinvoivia.[31]

Papiston romahdus, soturien nousu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Johtava pappiseliitti oli uskotellut rahvaalle, että se hankki jumalilta suuria satoja ja vaurautta.[26] Perimätiedon mukaan viimeinen ahu ja moai nousivat 1620.[26] Kun oli nälänhätä, papiston uskottavuus romahti. Noin vuonna 1680 soturit kaappasivat papistolta vallan.[26] Heitä kutsutaan nimellä Tangata rimata toto (’miehet joilla on veriset kädet’).

Rahvas rakensi tuolloin talonsa aiemmin eliitin asuttamalle ranta-alueelle. Yläluokan ylämaan plantaasit hylättiin vaiheittain vuosien 1600–1680 välillä[26]. Vuonna 1680 ei enää pystytetty uusia patsaita. Päällikön Manasta ei enää piitattu[32], vaan valta pohjautui aseisiin.

Saarella kehittyi myös obsidiaanista tehty keihäänkärki mata’a, ilmeisesti klaanien välistä sodankäyntiä varten.[11][26] Monet ihmiset asuivat piilossa luolissa,[26] jotka saatettiin peittää ahuista otetuilla kivillä. Luola saattoi olla keinotekoisesti avarrettu tai rakennettu, ja siinä oli kapea sisäänkäynti jota oli helppo puolustaa[26]. Eräs saaren nurkka oli eristetty vallihaudalla.[33]

Klaanipyramidi jakaantui kahteen erilliseen ryhmään, jotka olivat jatkuvassa sodassa toisiaan vastaan. Moai-patsaita kaadettiin järjestelmällisesti, kun jokin sotilasklaani saattoi kaataa toisen klaanin patsaan.[34] Ahut häväistiin[34] rikkomalla ne ja käyttämällä niiden osia muissa rakennelmissa ja hautausmaina. Polttohautausta ei enää harjoitettu, tilalle tuli ruumishautaus.

Ihmislinnun kultti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Tangata manu

Vanha uskonto sai väistyä ja tilalle tuli lintumiehen kultti[35], ihmislinnun seremonia eli Tangata manu. Lintumiehen kultissa pidettiin vuosittainen kilpailu, jossa heimojen päämiesten valitsemat edustajat uivat läheiselle Motu Nuin saarelle etsimään nokitiiran (tarkemmin oseaniantiiran, espanjaksi gaviotín pascuense eli ”pääsiäislokki”) munaa manu taraa. Ensimmäinen soturi joka palasi, takasi heimolleen oikeuden hallita saarta seuraavan vuoden ajan[11] Tämä perinne oli vielä hengissä eurooppalaisten saapuessa saarelle.[11]

Rongorongo

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Rongorongo

Saarelta on löytynyt puulaattoja, joissa on tuntematonta kirjoitusta. Niissä käytettyä kirjoitusjärjestelmää, joka tunnetaan nimellä rongorongo, ei vieläkään ole onnistuttu tulkitsemaan lukuisten kielitieteilijäsukupolvien työstä huolimatta. Kirjoitus kehittyi todennäköisesti 1500-luvulla. Papit näyttävät käyttäneen kirjoitusta lähinnä suullisen perimätiedon muistamisen helpottamiseen ja sukupuiden muistiinmerkitsemiseen.[11]

Unkarilainen tiedemies Vilmos Hevesy (Guillaume de Hevesy) huomasi vuonna 1932 joidenkin rongorongo-merkkien muistuttavan läheisesti Induslaakson kulttuurin muinaista kirjoitusta Intiassa. Hän kirjasi ylös kymmeniä (ainakin 40) rongorongon merkkejä antaen niille vastineet Mohenjo-daron sineteistä. Tämä vastaavuussuhde on julkaistu myöhemmissä kirjoissa uudelleen, mm. Z. A. Simon (1984:95).

Rongorongo saattaa tarkoittaa rauha-rauha, ja tekstit saattavat olla rauhansopimuksia, mahdollisesti pitkäkorvien ja maata valtaavien lyhytkorvien välillä. Nämä arvelut ovat kuitenkin erittäin kiistanalaisia.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Bregman, Rutger: Hyvän historia – Ihmiskunta uudessa valossa. Suomentanut Mari Janatuinen. Atena, 2020. ISBN 978-952-300-676-8
  • Comisión Verdad Histórica y Nuevo Trato: Informe Comisión Verdad Histórica y Nuevo Trato. El pueblo Rapa Nui, 2001
  • Diamond, Jared: Romahdus. Terra Cognita, 2005. ISBN 952-5202-84-4
  • Heyerdahl, Thor: Aku-Aku. Tammi, 1964.
  • Keegan, John: Sodankäynnin historia, s. 43–48. ((Alkuteos: A History of Warfare.) Suomentanut Jouni Suistola) Helsinki: Ajatus Kirjat, 2005. ISBN 951-20-6967-9
  • Tainter, Joseph: Archaeology of Overshoot and Collapse. Annual Review of Anthropology, 2006, 35. vsk, s. 59-74.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Aaltonen, Jukka – Lahti, Ilpo – Piha, Jorma: Miksi Pääsiäissaaren kulttuuri sammui? Tässä oikeat syyt. Suomen Kuvalehti 8.10.2010.
  2. ↑ a b c d e Diamond 2005, s. 102.
  3. ↑ Diamond 2005, s. 105.
  4. ↑ a b c d Diamond 2005, s. 104.
  5. ↑ Fagan, Brian M.: Muinaisen maailman suuret salaisuudet, s. 213, luku 49. Otava, Helsinki 2003. ISBN 951-1-18138-6
  6. ↑ a b Muinaisen maailman suuret salaisuudet, s. 49.
  7. ↑ Diamond 2005, s 106
  8. ↑ a b c Diamond 2005
  9. ↑ Late Colonization of Easter Island sciencemag.org. sciencemag.org. (englanniksi)
  10. ↑ Ihmisen suku 4: Mayoista maoreihin, s. 176. WSOY 1995. ISBN 951-0-18782-8
  11. ↑ a b c d e f g h i j Keegan 2005, s. 43–.
  12. ↑ Diamond 2005, s. 95.
  13. ↑ a b Keegan, John: Sodankäynnin historia, s. 44.
  14. ↑ Diamond 2005, s. 110-111.
  15. ↑ a b c Diamond 2005, s. 110.
  16. ↑ a b Diamond 2005, s. 111.
  17. ↑ Diamond 2005, s. 108.
  18. ↑ Diamond 2005, s. 109.
  19. ↑ Diamond 2005, s. 112.
  20. ↑ Diamond 2005, s. 107.
  21. ↑ Diamond 2005, s. 132-
  22. ↑ Diamond 2005, s. 123-124.
  23. ↑ a b Diamond 2005, s. 123.
  24. ↑ Diamond 2005, s. 125.
  25. ↑ Diamond 2005, s. 124-125.
  26. ↑ a b c d e f g h Diamond 2005, s. 126.
  27. ↑ Diamond 2005, s. 126, 128.
  28. ↑ Andreas Mieth, Hans-Rudolf Bork: Humans, climate or introduced rats – which is to blame for the woodland destruction on prehistoric Rapa Nui (Easter Island)? Journal of Archaeological Science. 2/2010. Viitattu 5.10.2024.
  29. ↑ Bregman 2020, s. 130–131.
  30. ↑ Diamond 2005, 120-123, 135; Bregman 2020, s. 136–138.
  31. ↑ Bregman 2020, s. 132–138.
  32. ↑ Keegan 2005, s. 45.
  33. ↑ Keegan 2005, s. 46.
  34. ↑ a b Diamond 2005, s. 127.
  35. ↑ Diamond 2005, s. 128.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Heyerdahl, Thor: Aku-aku: Pääsiäissaaren arvoitus. Helsinki: Tammi, 1957.
  • Heyerdahl, Thor: Pääsiäissaari: arvoitus ratkeaa. Helsinki: Tammi, 1989. ISBN 951-30-8952-5