Pikkuritariyökkönen

Pikkuritariyökkönen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Perhoset Lepidoptera
Alalahko: Glossata
Osalahko: Erilaissuoniset Heteroneura
Yläheimo: Yökkösmäiset Noctuoidea
Heimo: Yökköset Noctuidae
Alaheimo: Ritariyökköset Catocalinae
Suku: Catocala
Laji: pacta
Kaksiosainen nimi

Catocala pacta
(Linnaeus, 1758)

Katso myös

  Pikkuritariyökkönen Commonsissa

Pikkuritariyökkönen (Catocala pacta) on verraten kookas yöperhoslaji, mutta silti kooltaan pienimpiä Suomessa tavattavista Catocala-suvun ritariyökköslajeista.

Koko ja ulkonäkö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskikokoinen yöperhonen, joka 50–55 mm siipien kärkivälillään on pienimpiä ritariyökkösiä. Etusiivet ovat pohjaväriltään selvästi ruskeanharmaat ja niiden kuviointi on selvempää kuin monilla sukulaislajeilla. Sekä tyvipoikkiviiru, sisempi poikkiviiru että ulompi poikkiviiru ovat mustat ja erottuvat selvästi. Ulomman poikkiviirun ulkopuolella on lisäksi ruskeaa varjostumaa. Munuaistäplä on tumma ja erottuu hyvin, kuten myös sen vieressä sijaitseva tummarajainen, hieman nelikulmainen vaaleanruskea täplä. Takasiivet ovat kirkkaanpunaiset ja niissä on leveä tumma reunus. Lisäksi siiven keskellä on mustanruskea kaari. Erotuksena muista ritariyökköslajeista, joiden ruumiit ovat kokonaan harmaita tai harmaanruskeita, pikkuritariyökkösen takaruumis on yläpuolelta heleän punainen.[1][2]

Levinneisyys ja lentoaika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lajin levinneisyys on melko itäinen ja sitä tavataan Pohjoismaiden eteläosista ja Saksasta Tiibetiin ja Venäjän kaukoitään ulottuvalla alueella.[2] Suomessa lajia tavataan maan etelä- ja keskiosissa, suunnilleen Vaasa-Joensuu-linjan eteläpuolella. Pohjoisempaa laji on hävinnyt, vaikka vanhoja havaintoja on tehty Oulun korkeudelta saakka. Havaintoja ei ole myöskään tehty Ahvenanmaalta enää 1980-luvun lopun jälkeen.[3] Yökköset lentävät yhtenä sukupolvena elokuun alusta syyskuun alkupuolelle ja lennon huippu on elokuun puolivälissä.[4]

Elinympäristö ja elintavat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pikkuritariyökkönen viihtyy erityisesti kosteiden paikkojen, kuten rantojen, soiden ja suoniittyjen pajukoissa. Perhoset oleskelevat pensaikoissa ja voivat lentää illan tullen valolle, mutta suvulle tyypilliseen tapaan paremmin syötille.[5]

Naaras munii kuorenrakoihin ja munat talvehtivat. Toukkia tavataan alkukesästä. Ne ovat yöaktiivisia ja viettävät päivät painautuneina oksia vasten, mihin ne naamioituvat varsin hyvin. Täysikasvuisina toukat koteloituvat yhteensitomiensa lehtien väliin maahan.[5]

Ruotsissa laji on luokiteltu vaarantuneeksi.[6]

Ravintokasvi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toukka syö useita eri pajulajeja (Salix).[2]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Svenska fjärilar (ruotsiksi)
  2. ↑ a b c Mikkola K, Jalas I. Suomen perhoset. Yökköset 2. Suomen Perhostutkijain Seura. Otava 1979. ISBN 951-1-04297-1 s. 344
  3. ↑ Suomen perhostutkijain seura (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. ↑ Perhoswiki[vanhentunut linkki]
  5. ↑ a b Artfakta: datablad (ruotsiksi)
  6. ↑ Artfakta (ruotsiksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]