Pleurotus djamor

Pleurotus djamor
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Sienet Fungi
Kaari: Kantasienet Basidiomycota
Alakaari: Avokantaiset Agaricomycotina
Luokka: Varsinaiset avokantaiset Agaricomycetes
Alaluokka: Agaricomycetidae
Lahko: Agaricales
Heimo: Pleurotaceae
Suku: Isovinokkaat Pleurotus
Laji: djamor
Kaksiosainen nimi

Pleurotus djamor
(Rumph. ex Fr.) Boedijn (1959)

Katso myös

  Pleurotus djamor Wikispeciesissä
  Pleurotus djamor Commonsissa

Pleurotus djamor, toisinaan englantilaisittain pinkki osterivinokas[1][2][3], on Pleurotaceae-heimoon kuuluva syömäkelpoinen sienilaji. Saksalaissyntyinen kasvitieteilijä Georg Eberhard Rumphius nimesi sen alun perin Agaricus djamoriksi, ja Elias Magnus Fries hyväksyi tämän nimen vuonna 1821. Se tunnettiin monilla nimillä ennen kuin Karel Bernard Boedijn siirsi sen osterivinokkaiden sukuun vuonna 1959.

Kasvuympäristö ja esiintyvyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pleurotus djamor on kotoperäinen sienilaji monissa osissa maailmaa. Se, missä ja milloin ne kasvavat, riippuu niiden erityisestä ympäristöstä. Yleisesti ottaen sieni pitää lämpimästä ja kosteasta ilmastosta, jossa lämpötila vaihtelee 15-25 celsiusasteen välillä. Se suosii ympäristöjä, joissa on riittävästi kosteutta, kuten kosteat metsät ja ruohikkoalueet, joilla sataa usein.[4] Pleurotus djamor on laajalti suosittu trooppisissa maissa, kuten Meksikossa, Brasiliassa, Thaimaassa, Indonesiassa ja Malesiassa[3], ja sitä esiintyy kaikilla mantereilla paitsi Etelämantereella.[5] Meksikossa se on tunnetuin sieni Tlayacapanissa, Morelosissa, ja eräässä kyselyssä 98,8 prosenttia siihen osallistuneista paikallisista osasi tunnistaa sen. Siellä sen on todettu kasvavan toukokuusta marraskuuhun. Paikalliset keräävät sientä, ja sitä myydään usein toreilla. Paikalliset kutsuvat sitä eri nimillä: "seta", "cazahuate", "orejón", "hongo de pino", "blanco", "oreja de cazahuate".[6]

Pleorotus djamorin makua kuvaillaan lihaisaksi ja kalaisaksi. Kuten useimmat sienet, se on varsin umamimainen. Sen rakenne on sekä lihaisa että pureskeltava. Kun se paistetaan rapeaksi, se muistuttaa pekonia tai jopa kinkkua. Raakana sillä on kuitenkin hapan maku. Pleorotus djamor on englantilaisen nimensä mukaisesti vaaleanpunainen. Sillä on kihartuva, halkaisijaltaan 2–5 cm oleva lakki. Lakin suojukset ovat melko ohuet. Varsi on hyvin lyhyt tai sitä ei ole lainkaan. Koska sienen säilyvyysaika on vain noin vuorokauden, sitä on vain hyvin harvoin saatavilla kaupoissa. Koska sieni tuottaa satoa vain keväästä syksyyn, sitä on saatavilla vain tuona aikana.[7]

Pleorotus djamor koostuu ravitsemuksellisesti 32–48 prosentista hiilihydraatteja ja 20–27 prosentista proteiinia. Se sisältää myös huomattavan vähän rasvaa, mutta useita vitamiineja ja kivennäisaineita, kuten:[8]

Pleorotus djamorilla on samanlainen ravintoaineprofiili kuin vinokkailla yleensä. Sen proteiini- ja kuitupitoisuus on korkea. Se on myös runsas B-vitamiinien, kaliumin, kuparin, seleenin ja folaatin lähde. Tutkimusten mukaan vinokkaat sisältävät ergotioneiini-nimistä antioksidanttia, joka voi vähentää plakin muodostumista valtimoihin ja parantaa sydämen terveyttä. Tutkimukset osoittavat, että näillä sienillä on voimakkaita antioksidanttisia ja immunologisia vaikutuksia. Lisäksi vuonna 2010 tehty eläinmalli osoitti, että Pleorotus djamor voi lisätä immuniteettitasoja. Kupillinen viipaloituja sieniä sisältää noin 28,4 kaloria, 5,2 grammaa hiilihydraatteja ja 2,85 grammaa proteiinia.[9]

Pleorotus djamorit soveltuvat parhaiten kypsennettäviksi, keitettäviksi, paahdettaviksi tai paistettaviksi. Niitä voidaan paistaa tai sekoittaa muiden vihannesten kanssa, lisätä pastaruokiin, ripotella pizzan päälle, paistaa kananmunien kanssa, lisätä keittoihin, muhennoksiin tai risottoon. Niitä voidaan myös paistaa ja sekoittaa kermapohjaisiin valkoisiin kastikkeisiin maun lisäämiseksi. Lihaisan rakenteensa vuoksi nämä sienet vaativat perusteellista kypsentämistä, jotta niiden maku ja syötävä koostumus kehittyvät. Sienet sopivat hyvin yhteen korianterin, persiljan, mintun, basilikan, valkosipulin, inkiväärin, sipulin, seesamiöljyn, soijakastikkeen, paprikan, punakaalin, broccolinin, maissin, purjon, kvinoan, nuudelien, riisin ja perunoiden kanssa.[7]

  1. Pinkki osterivinokas -kasvatuspaketti fi.nackrosgarden.com. Viitattu 15.8.2023.
  2. Katjan unelma omasta ravintolasta vaihtui laboratorioksi omassa kodissa – pyörittää nyt yhden naisen sienibisnestä: "En olisi muutama vuosi sitten uskonut" mtvuutiset.fi. Viitattu 15.8.2023.
  3. a b Pink Oyster – Pinkki Osterivinokas150g scandicorganic.com. Arkistoitu 15.8.2023. Viitattu 15.8.2023.
  4. Pink Oyster Mushroom | Jacks Of Science jacksofscience.com. 23.2.2023. Viitattu 16.8.2023. (englanti)
  5. Pleurotus djamor flower-db.com. Viitattu 15.8.2023. (englanniksi)
  6. Álvarez-Farias Z. J. ym.: Ethnomycological knowledge of wild edible mushrooms in Tlayacapan, Morelos. Mycosphere, 2016, nro 7 (10), s. 1491–1499. Guizhou Academy of Agricultural Sciences. Artikkelin verkkoversio. (pdf)
  7. a b Pink Flamingo Oyster Mushrooms specialtyproduce.com. Viitattu 15.8.2023. (englanniksi)
  8. Julian Selemin: The Complete Guide to Pink Oyster Mushrooms Shroomer. 16.3.2023. Viitattu 15.8.2023. (englanniksi)
  9. What Are Pink Oyster Mushrooms Organic Facts. 21.9.2020. Viitattu 15.8.2023. (englanti)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Pleurotus djamor