Refik Memišević

Refik Memišević (14. toukokuuta 1956 Bačko Novo Selo4. tammikuuta 2004 Subotica) oli jugoslavialainen kreikkalais-roomalaisen tyylin painija yli 100 kilogramman painoluokassa.

Subotican Spartakia edustanut Memišević voitti vuonna 1973 ikäluokkansa Jugoslavian mestaruuden ja seuraavana vuonna vapaapainissa Balkanin kisoissa junioreissa yli 100 kilogramman sarjan. Ensimmäisen aikuisten arvokisamitalinsa, hopeaa, hän saavutti 1977 Göteborgin MM-kisoista 100 kilogramman painoluokassa. Samana vuonna hän voitti ensimmäisen aikuisten Jugoslavian-mestaruutensa. Vuotta myöhemmin Mexico Cityn MM-kisoissa hän sijoittui pronssille. Hän voitti Välimeren kisoissa 100 kilogramman painoluokan vuonna 1979 ja +100 kilogramman painoluokan vuonna 1983.

1980 Moskovan olympialaisissa Memišević jäi neljänneksi. Seuraavana vuonna hän voitti MM-kultaa Oslon kisoissa ja 1982 Katowicen MM-kisoissa sijoittui hopealle. 1984 Los Angelesin olympialaisissa Memišević sijoittui hopealle ruotsalaisen Tomas Johanssonin kärähdettyä dopingista.[1] Viimeisissä kansainvälisissä arvokisoissaan 1985 Kolbotnin MM-kisoissa hän jäi neljänneksi 130 kilogramman painoluokassa.

MM- ja olympiamitaleita saavuttanut Memišević osallistui urallaan myös neljiin aikuisten EM-kisoihin, mutta jäi joka kerta mitalisijojen ulkopuolelle.

Hän oli naimisissa Liljanan kanssa. Heillä oli tytär Sanja ja pojan Amir.[2]

  1. Swede Loses Silver For Using Steroids nytimes.com. 6.8.1984. New York Times. Viitattu 28.6.2015. (englanniksi)
  2. Održan 9. Memorijalni turnir "Refik Memišević - Brale" – Refik Memišević, legenda subotičkog i jugoslovenskog rvanja subotica.com. 22.6.2014. Viitattu 28.6.2015. (serbiaksi)