Robert Keohane
.jpg)
Robert Owen Keohane (s. 3. lokakuuta 1941 Chicago, Illinois) on yhdysvaltalainen kansainvälisten suhteiden tutkija, joka on oppialan uusliberaalin suuntauksen kenties merkittävin edustaja[1]. Vuonna 2009 Foreign Policy -julkaisu nimesi hänet yhdeksi vaikutusvaltaisimmista kansainvälisten suhteiden tutkijoista viimeisen 20 vuoden ajalta[2].
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Keohane opiskeli hallintoa Harvardin yliopistossa, josta hän valmistui maisteriksi vuonna 1964 ja filosofian tohtoriksi vuonna 1966. Hän opetti Swarthmoren Collegessa vuosina 1965–1973, Stanfordin yliopistossa vuosina 1973–1981, Brandeisin yliopistossa vuosina 1981–1985, Harvardin yliopistossa vuosina 1985–1996, Duke Universityssä vuosina 1996–2005 ja Princetonin yliopiston Woodrow Wilson School of Public and International Affairs -laitoksessa vuosina 2005–2017. Keohane myös toimi American Political Science Associationin presidenttinä vuosina 1999–2000 ja kuuluu American Academy of Arts and Sciences -tiedeyhteisöön. Hän on saanut työstään useita palkintoja, kuten Grawemeyer Award for Ideas Improving World Order vuonna 1989 ja Johan Skytte Prize in Political Science vuonna 2005.[2]
Keohanen puoliso on Nannerl O. Keohane, joka on arvostettu poliittinen teoreetikko sekä toiminut Wellesly Collegen ja Duke Universityn presidenttinä.[2]
Kansainvälisten suhteiden tutkimus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Keohane on tutkinut instituutioiden vaikutusta vallan jakautumiseen maailmassa. Hänen johtopäätöksenään on ollut, että instituutiot kykenevät muuttamaan kansanvälisen anarkian logiikkaa ja valtioiden rationaalisuutta. Toisaalta Keohanen tuotannossa korostuu keskinäisriippuvuus ja etenkin sen epäsymmetrinen luonne. Keohane korostaa instituutioiden roolia epäsymmetrisyydestä aiheutuvien ongelmien poistamisessa tai hillitsemisessä.[1]
Power and Independence
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Keohanen yhdessä Joseph Nyen kanssa kirjoittamaa teosta Power and Interdependence (1977) on pidetty yhtenä vaikutusvaltaisimmista puheenvuoroista kansainvälisten suhteiden teoriassa ja tutkimuksessa. Keohane ja Nye esittivät, ettei kasvava keskinäisriippuvuus yhtäältä toimijoiden ja toisaalta asiakysymysten välillä salli enää perinteiselle realismille ominaista yksipuolista keskittymistä valtioihin ja niiden välisiin suhteisiin, valtakamppailuun sekä sotilaalliseen turvallisuuteen. Heidän mukaansa on otettava lukuun myös moniulotteinen taloudellinen, sosiaalinen ja ekologinen keskinäisriippuvuus ja pyrittävä selvittämään, minkä tyyppiset asiat missäkin olosuhteissa ja tilanteissa nousevat kansainvälisen politiikan keskiöön.[3]
After Hegemony
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Keohanen tunnetuin teos on After Hegemony (1984). Teoksessaan Keohane hyväksyi uusrealismin väitteen siitä, että valtiot ovat rationaalisia oman edun tavoittelijoita, mutta esitti, että tämä oman edun tavoittelu voi johtaa yhteistyöhön muulloinkin kuin vain sotilaallisen hegemonian alaisuudessa. Keohane huomautti, ettei kansainvälinen yhteistyö vähentynyt Yhdysvaltojen hegemonian heikennyttyä 1970-luvulla, mikä hänen mukaansa johtui "kansainvälisistä regiimeistä", kuten Kansainvälisestä valuuttarahastosta ja GATT-sopimuksesta. Kansainvälisen regiimin hän määritteli joukoksi implisiittisiä tai eksplisiittisiä normeja, instituutioita ja päätöksentekomenettelyjä, joiden avulla valtiot voivat mukauttaa odotuksiaan ja ylläpitää kommunikaatioyhteyksiä. Valtiot liittyivät näihin regiimeihin, koska ne vähentävät yhteistyöhön liittyviä riskejä ja kustannuksia sekä antavat valtioille mahdollisuuden säilyttää kollektiivisen sopimisen kautta saavutetut edut.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Hakovirta, Harto: Maailmanpolitiikka: Teoria ja todellisuus. Helsinki: Kustannus 54, 2012.
- Harle, Vilho (toim.): Näkökulmia kansainvälisen politiikan tutkimukseen. Tampere: Tampereen yliopisto, politiikan tutkimuksen laitos, 2010.
