SC Hakoah Wien

SC Hakoah Wien
Koko nimi	Sport Club Hakoah Wien
Perustettu	26. syyskuuta 1909 Kesäkuu 1945
Lakkautettu	Toukokuu 1938 1950
Kaupunki	Wien, Itävalta
}} Kotipeliasu }} Vieraspeliasu
Infobox OKNimi-testi OK

SC Hakoah Wien oli semitistinen urheiluseura Wienistä. Seura toimi aktiivisena syyskuusta 1909 vuoteen 1938, jolloin Itävalta yhdistyi natsi-Saksaan. Toisen maailmansodan jälkeen seura perustettiin kesäkuussa 1945, mutta toiminta loppui 1950. Toiminta alkoi jälleen uudestaan 1970-luvulla ja nykyään seura pelaa Itävallan alemmissa divisioonissa. Hakoah Wien tunnetaan parhaiten jalkapalloseurana ja se voittikin Itävallan mestaruuden 1925. Tämän lisäksi seuran urheilijat saavuttivat kaksi EM-pronssia uinnissa sekä kaksi olympiapronssia painissa. Seura saavutti myös viisi maahockeyn Itävallan mestaruutta. Sana hakoah tarkoittaa hepreaksi voimaa.

Historia

Tausta ja perustaminen

Britit toivat jalkapallon Wieniin 1800-luvun lopulla. Juutalaisia Wieniin oli tullut koko 1800-luvun ajan ja 1900-luvulla heitä oli noin 146 000. Vuonna 1897 Karl Lueger nousi Wienin pormestariksi, mikä johti juutalaisvastaisuuteen Wienissä. Tämä nosti juutalaisessa väestössä sionismin ajatusta. Hakoahin perustaja Fritz (Beda) Löhner (nimi vaihdettu Löwystä) oli Böömistä paennut juutalainen. Hän pelasi nuorena jalkapalloa ja nousi Wienin sionistien johtohahmoksi. Vuonna 1887 juutalaisia kiellettiin liittymästä urheiluseuroihin. Toukokuussa 1909 Wieniniin tuli pelaamaan unkarinjuutalainen VAC. Kyseinen seura innoitti perustamaan Wieniin seuran, johon kuuluisi vain juutalaisia. Kesäkuussa 1909 julkistettiin vetoomus juutalaisen urheiluseuran perustamisesta ja seuran perustamiskokous pidettiin 26. syyskuuta 1909. Seuran nimeksi tuli Hakoah, joka tarkoittaa hepreaksi voimaa. Puheenjohtajaksi valittiin Löhner ja sihteeriksi Salomon Weinberger.^[1]

Seura rahoitti toimintaansa ennen ensimmäistä maailmansotaa jäsenten kuukausimaksuilla sekä Bedailloilla. Bedaillat olivat tapahtumia, joissa esiintyi kabareetaiteilijoita. Hakoahin toiminta koostui urheilun lisäksi myös luentailloista ja seuran orkesterin esiintymisistä. Kokouksensa Hakoah piti kahvilassa, kuten monet muutkin seurat tuohon aikaan. Vuonna 1910 seuran toimintaan tuli mukaan miekkailu, 1911 yleisurheilu, maahockey, uinti ja vesipallo. Vuonna 1912 toimintaan lisättiin vielä paini ja talviurheilu. Ensimmäiset ottelunsa jalkapallossa Hakoah pelasi Favoriten Akademischer SC:tä vastaan: Hakoah hävisi ensimmäisen ottelun 1–5 ja toisen 0–5 reservijoukkuetta vastaan. Seuraava ottelu First Viennan kolmosjoukkuetta vastaan päättyi 2–2. Hakoah aloitti jalkapalloilun 2. divisioonan C-sarjassa. Akademischerin perustanut Arthur Baar toi seurastaan juutalaistet jalkapalloilijat Hakoahiin vuonna 1910. Hakoah nousi 1911 2. divisioonan B-sarjaan ja 1913 A-sarjaan, joka oli tuolloin Itävallan toiseksi korkein sarjataso.^[2]

1910 seuraan siirtyi maalivahti Willy Halpern, josta tuli myöhemmin joukkueen ensimmäinen maajoukkuepelaaja, sekä Jenő Gansl, joka oli joukkueen keskushyökkääjä. 1911 Hakoah aloitti etsimään uutta valmentajaa Englannista. Seura maksoi mr. Lewisin matkan Englannista, mutta Lewis osoittautui jalkapallosta tietämättömäksi. 1912 Hakoah perusti edustusjoukkueen lisäksi reservijoukkueen sekä joukkueet akatateemisille, ikäihmiselle ja nuorille. 1913 Hakoah sijoittui toiseksi 2A-sarjassa. Hakoahin nousu katkesi ensimmäiseen maailmansotaan, koska Itävallan jalkapalloliitto päätti ettei sota-aikana voi nousta sarjasta toiseen. Kun sotaa oli käyty vuosi, kaikki Hakoahin sopivat jäsenet kutsuttiin armeijaan. Yksi Hakoahin perustajista, maahockey-jaoston johtaja sekä useampi jalkapalloilija kaatui tai joutui vangiksi. Jokainen seuran sotilas sai oman kappaleen seuran lehteä Hakoah-Nachrichteniä rintamalle. Maailmansodan jälkeen Itävallassa ja Wienissä oli levotonta, ja Hakoahin jäsenet vartioivat monia juutalaisten synagogia ja muita rakennuksia. Vuonna 1919 sarjanousut tehtiin jälleen mahdolliseksi, mutta kaudella 1918–19 Hakoah jäi kolmanneksi.^[3]

Nousu 1. divisioonaan

Kaudella 1919–20 Hakoah oli ylivoimainen sarjassaan. 14 ensimmäisen ottelun jälkeen Hakoah ei ollut menettänyt pistettäkään, ja sen maaliero oli 62–7. Kun sarja päättyi kesäkuussa 1920, Hakoah oli hävinnyt yhden ottelun Red Starille, ja maaliero oli 107–20. Ennen kautta seura osti pienen Romania seuran, ja seuraan oli siirtynyt mm. Unkarista pelaajia, kuten Jenő Ganslin veli Iszo Gansl ja Sándor Nemes, joka tosin vaihtoi nimensä takaisin Alexander Neufeldiksi. Neufeld pelasi joukkueessa keskustukena.^[4] 1920 seura teki ensimmäisen pitkän pelimatkansa ulkomaille, Saksaan, jossa voitti mm. Dresdner SC:in ja SpVgg Leipzigin.^[5]

Béla Guttmann pelasi Hakoahissa 1922–26.

1920–luvun alussa Unkarissa oli poliittisia levottomuuksia, jotka johtivat juutalaisten vainoihin. Juutalaisia jalkapalloilijoita siirtyi Wieniin ja sitä kautta Hakoahiin. Hakoah osti myös amatöörijoukkue Wiener AC:sta viisi pelaajaa. Hakoahilla oli ongelmia maksaa valmentajansa Gustaf Huberin palkkaa, ja vuonna 1921 joukkueen valmentajaksi tuli Fritz Kerr, joka valmensi myös Hakoahin nyrkkeilijöitä. Kerr oli kuitenkin väliaikainen valmentaja ja kaudeksi 1921–22 valmentajaksi tuli Arthur Gaskell, joka oli entinen jalkapalloilija. Hän kuitenkin lähti seurasta 1922, kun Hakoahin rahat loppuivat heidän rakennettua uuden stadionin sekä hankittua Béla Guttmannin, joka oli seuran parhaiten palkattu pelaaja. Hän oli joukkueen keskituki.^[6]

Keväällä 1923 Hakoahin johtokunta päätti maksaa takuusumman, jotta lontoolainen West Ham United tulisi pelaamaan Wieniin. Ottelu pelattiin toukokuussa 1923. Ottelua oli katsomassa 40 000 katsojaa, joka varmisti, että Hakoahilla ei ollut ongelmia takuusumman maksamisessa. Ottelu päättyi 1–1. Syyskuussa Hakoah lähti Lontooseen pelaamaan West Hamia vastaan. Hakoah voitti ottelun 5–0 Neufeldin tehtyä kolme maalia. Ottelun jälkeen mm. Daily Mail kehui Hakoahia ja kirjoitti, että englantilaiset seurat pitäisi ottaa esimerkkiä Hakoahin pelityylistä. Marraskuussa 1923 joukkueen maalivahti Halpern loukkasi polvensa ja hän joutui lopettamaan uransa. Tämän jälkeen Hakoahin maalivahtina toimi muutamia eri maalivahteja, mutta seuraavana kesänä unkarilainen Alexander Fábián liittyi joukkueeseen. Joukkueeseen liittyi myös József Eisenhoffer, joka oli Unkarin maajoukkuepelaaja. Kesällä 1924 joukkue lähti pitkälle pelikiertueelle Puolaan ja Baltiaan. Hakoah voitti kaikki 15 ottelua, teki 107 maalia, joista Eisenhoffer teki 33. Kaikki ottelut pelattiin juutalaisia seuroja vastaan. Ennen kuin seuraava kausi alkoi, Itävallassa sallittiin ammattilaissopimukset. Tämä johti siihen, että myös seuran unkarilaisista pelaajista tuli ammattilaisia. Osa pelaajista kuitenkin halusi pysyä amatöörinä, mm. Alexander Neufeld, joka omisti kahvilan. Päättyvällä kaudella Hakoah sijoittui kuudenneksi.^[7]

Mestaruuskausi 1924–25

Hakoahin ainoan mestaruuden saavuttanut joukkue vuonna 1925.

Kausi 1924–25 alkoi 21. syyskuuta 1924 Wiener SC:tä vastaan. Hakoah voitti ottelun 3–1, ja seuraava ottelu Rapid Wieniä vastaan päättyi 1–1. Ensimmäisen tappionsa Hakoah kärsi kolmannella kierroksella Admiralle 2–0. Hakoah hävisi myös seuraavan ottelun SV Amateurea vastaan 1–0. Ottelu muuttui kaaokseksi, kun Amateuren laitahyökkääjä potkaisi Neufeldiä, ja satoja katsojia tuli kentälle. Seuraavasta kuudesta ottelusta Hakoah voitti neljä ja pelasi kaksi tasapeliä ja johti sarjaa talvitauolle siirryttäessä. Talvitauolla joukkueen valmentaja Hunter lähti, koska seuralla oli taloudellisia ongelmia. Talvitauon aikana Hakoah lähti Palestiinaan pelimatkalle. Talvitauolta palatessaan joukkue voitti SpC Rudolfshügelin, mutta hävisi First Viennalle. Ottelussa First Viennaa vastaan joukkueen laitahyökkääjä Norbert Katz loukkaantui. First Vienna -ottelun jälkeen Hakoah saavutti neljä voittoa ja kolme tasapeliä seuraavista otteluista. Huhtikuussa Hakoah teki pelimatkan Puolaan. Toukokuussa joukkue pelasi ystävyysottelun Bolton Wanderersin kanssa. Ottelua oli Hohe Wartella seuraamassa 35 000 katsojaa, ja Bolton voitti ottelun 2–0. Hakoah lähes varmisti mestaruutensa Wiener Sport-Clubia vastaan. Ottelun voittomaalin teki maalivahti Fábián: hän loukkasi aikaisemmin kätensä ja hänet siirrettiin hyökkäykseen Neufeldin mentyä maalivahdiksi, sillä vaihtopelaajia ei hyväksytty. Kahdesta viimeisestä ottelusta Hakoah saavutti yhden tasapelin, joka riitti ratkaisemaan mestaruuden.^[8]

Kauden 1924–25 ottelut ja pelaajat

Päivä Vastustaja Katsojia Tulos^1 Hakoahin maalintekijät 21.9. Wiener SC 15 000 3–1 Häusler, Katz, om.^2 27.9. Rapid Wien 30 000 1–1 Eisenhoffer 11.10. Admira 8 000 0–2 18.10. Wiener Amateure 20 000 0–1 25.10 WAC 8 000 4–3 Grünwald (2), Eisenhoffer, Häusler 1.11. Simmering 20 000 1–1 Schwarcz 12.11. Rudolfshügel 6 000 3–3 Schwarcz (2), Eisenhoffer 23.11. First Vienna 6 000 3–1 Eisenhoffer (2), Hess 30.11. Slovan 7 000 3–1 Hess, Eisenhoffer, Katz 8.12. SK Wacker 5 000 1–0 Neufeld	Päivä Vastustaja Katsojia Tulos^1 Hakoahin maalintekijät 28.2. Rudolfshügel 6 000 2–0 Eisenhoffer, Katz 8.3. First Vienna 12 000 1–3 Häusler 25.3. Rapid Wien 30 000 4–1 Häusler (2), Neufeld, Hess 29.3. SK Wacker 8 000 2–2 Hess, om.^2 26.4. Admira 25 000 3–1 Schwarcz, Häusler, Grünwald 17.5. Wiener Amateure 12 000 3–0 Grünwald (2), Neufeld 28.5. WAC 15 000 1–1 Grünwald 6.6. Wiener SC 25 000 3–2 Häusler, Wegner, Fábián 14.6. Simmering 10 000 3–3 Grünwald (2), Neufeld 29.6. Slovan 5 000 2–3 Schwarcz, Häusler	1 = Hakoahin maalit mainitaan aina ensin. 2 = Oma maali
Pelipaikka Nimi Ottelut Maalit Maalivahdit Alexander Fábián 19 1 Karl Duldig 1 0 Puolustajat Max Scheuer 13 0 Max Gold 11 0 Jakob Wegner 11 1 Josef Grünfeld 6 0 Tukimiehet Richard Fried 19 0 Egon Erwin Pollak 18 0 Béla Guttmann 16 0	Pelipaikka Nimi Ottelut Maalit Hyökkääjät Moritz Häusler 20 8 Alexander Neufeld 18 4 József Eisenhoffer 17 7 Ernö Schwarcz 14 5 Lajos Hess 13 4 Norbert Katz 12 3 Max Grünwald 11 8 Heinrich Fuss 1 0

Aika ennen toista maailmansotaa

Ensimmäinen ottelumatka Yhdysvaltoihin

Vaikka Hakoah oli voittanut Itävallan mestaruuden ja oli tienannut 2,98 biljoonaa kruunua, oli seura velkaantunut. Seuran oli tehtävä pelimatkoja, jotta talous parantuisi. Aikaisemmin Hakoah oli tehnyt pelimatkoja lähialueille, Puolaan, Baltiaan, Saksaan ja Tšekkoslovakiaan. Hakoah päätti tehdä pelimatkan Yhdysvaltoihin. Matka suuntautuisi New Yorkiin, Philadelphiaan, Saint Louisiin ja Chicagoon, joissa asui merkittäviä määriä juutalaisia. Matka aloitettiin huhtikuussa 1926. Ennen saapumista Yhdysvaltoihin, joukkue pelasi Pariisissa ystävyysottelun Racing Club de Francea vastaan. Ensimmäisen ottelun joukkue pelasi 20. huhtikuuta Brooklyn Wanderersia vastaan ja 21. päivä Lavendersia vastaan. Kaksi ensimmäistä ottelua olivat lähinnä harjoitusotteluita, ja varsinainen debyyttiottelu oli 25. huhtikuuta. Vastassa oli joukkue, johon oli kerätty pelaajia eri joukkueista. Ottelua seurasi 25 000 ihmistä, mikä oli Yhdysvaltain ennätys. Viikon päästä tästä Hakoah pelasi Indiana Flooringin ja New York Giantsin joukkueista koottua joukkuetta vastaan. Hakoah hävisi ottelun 3–0, ja edellisen ottelun yleisöennätys rikkoutui, kun ottelua seurasi 46 000 ihmistä, joka oli Yhdysvaltain ennätys yli 50 vuotta.^[9]

Hakoah jatkoi kiertuetta Saint Louisiin ja Chicagoon, joissa pelasi kolme ottelua, häviten vain Chicagosta kerätylle All-Stars joukkueelle. Tämän jälkeen joukkue palasi New Yorkiin, pelaten Jersey Cityssä ottelun. New Yorkissa joukkue voitti New York Giantsin 2–1. Viimeisen ottelun Hakoah pelasi Philadelphiassa. Kaiken kaikkiaan Hakoah pelasi Yhdysvalloissa 13 ottelua, joista voitti 10. Matka tuotti yli 400 000 Yhdysvaltain dollaria, joilla voitiin maksaa seuran velat pois. Kotimaassaan Hakoah päätyi sijalle 7. mestaruuskautensa jälkeen. Kauden päätteeksi yhdysvaltalaiset lähettivät pelaaja-agenttejaan Eurooppaan houkutellakseen pelaajia siirtymään Yhdysvaltoihin. He tarjosivat 300–400 dollarin kuukausipalkkioita, joka oli kaksi kertaa enemmän kuin Englannissa maksetut palkat. Brooklyn Wanderersiin siirtyi József Eisenhoffer, Heinrich Schönfeld, Leo Drucker ja Alexander Neufeld. New York Giantsiin siirtyi Max Grünwald, Moritz Häusler, Béla Guttmann, Ernő Schwarcz ja Gitschi Pollak. Hakoahista oli lähtenyt yhdeksän pelaajaa. Tilalle hankittiin mm. Ármin Weiss ja Rezső Nikolsburger sekä joukkueet nuoret pelaajat saivat mahdollisuuden nousta edustusjoukkueeseen.^[10]

Toinen ottelumatka Yhdysvaltoihin

Koska edellinen ottelumatka oli ollut menestys, alkoi seurajohto suunnitella uutta pelimatkaa Yhdysvaltoihin, vaikka joukkue oli huonontunut selkeästi viime matkasta. New York Giants ja Bethlehem Steel takasivat Hakoahin matkan. Hakoah saapui New Yorkiin 15. huhtikuuta 1927 ja ensimmäisen ottelun se pelasi Steeliä vastaan 20. päivä. Ottelu päättyi 0–0, ja paikallislehti kirjoitti, että Hakoah onnistui saamaan tasapelin maalivahtinsa Fábiánin ansiosta. Seuraavan ottelun Hakoah hävisi 1–2 Philadelphian All-Stars joukkuetta vastaan, mutta sen jälkeen pelasi Giantsia vastaan 2–2 tasapelin. Seuraavan ottelun tappion jälkeen, Giants lainasi entisiä Hakoahin pelaajia, jotka liittyivät joukkueen kokoonpanoon loppu kiertueen ajaksi. Tämän jälkeen Hakoah pelasi yhdeksän ottelua ennen kuin lähti Kanadaan, joskin yhden ottelun näistä se pelasi Torontossa. Kanadassa joukkue pelasi Montrealissa, Winnipegissä ja Torontossa yhteensä kuusi ottelua. Winnipegissä Hakoah pelasi Skotlannin epävirallista maajoukkuetta vastaan; ottelu ajautui kaaokseen, kun Hakoahin puolustaja Tandler aloitti tappelemaan Munron kanssa ja iso osa 10 000 katsojasta juoksi kentälle. Kiertue päättyi 9. heinäkuuta Brooklyn Wanderersia vastaan. Kiertue tuotti lopulta 30 000 dollaria tappiota, sillä se ei saavuttanut niin suurta suosiota kuin ensimmäinen kiertue. Kiertueen jälkeen joukkueen maalivahti Fábián ja Gold siirtyivät Giantsiin.^[11]

Joukkueen putoaminen toiseen divisioonaan

Kaudella 1926–27 Hakoah sijoittui yhdeksänneksi ja saavutti vain kolme pistettä enemmän kuin SK Slovan, joka sijoittui toiseksi viimeiseksi. Seuraavalla kaudella seura oli toiseksi viimeinen ja putosi 2. divisioonaan. Samaan aikaan seuran talous oli ajautunut ongelmiin. Joukkueen johtohahmo Arthur Baar erosi kesällä 1928 oltuaan 17 vuotta jalkapallojaoston Sektionsleiter. Samaan aikaan seura jakautui kolmeen yhdistykseen: jalkapalloon, uintiin ja Touristikiin (ulkoilujaosto). Uuden jalkapallojaoston (Hakoah Fussball-Club) puheenjohtajaksi tuli Max Schiffmann, joka sijoitti omia rahojaan joukkueeseen sekä palkkasi pelaajia yritykseensä töihin. Joukkueeseen palasi muutamia pelaajia Yhdysvalloista ja seura voitti 2. divisioonan. Hakoah ei hävinnyt yhtäkään ottelua ja sen maaliero oli 104-13. Hakoah kuitenkin putosi seuraavalla kaudella takaisin 2. divisioonaan oltuaan pääsarjassa toiseksi viimeinen. Seura aloitti myös tuomaan uusia, nuoria pelaajia joukkueeseen ja sen noustessa takaisin pääsarjaan kaudeksi 1931–32, oli joukkue lähes kokonaan vaihtunut muutamassa vuodessa. Seuraan oli liittynyt mm. maalivahti Hermann Löwy sekä tukimies Leopold Drucker, joka palasi Yhdysvalloista.^[12]

Viimeiset vuodet

1930-luvulla katutappelut juutalaisten ja kommunistien välillä lisääntyivät, mutta silti Hakoah levitti sionista sanomaansa. Joukkue teki edelleen joka kesä pelimatkoja Itä-Eurooppaan. Samaan aikaan seura menetti joitakin pelaajia, kuten Eisenhofferin, Ranskaan, jossa oli siirrytty ammattilaisuuteen. Muutamat muut pelaajat pakenivat Wienistä, jossa juutalaisuusvastaisuus kasvoi Adolf Hitlerin noustua valtaan Saksassa. Silti Hakoahissa oli noin 5000–6000 jäsentä. Seura sijoittui sarjassa huonosti: kaudella 1931–32 10., seuraavalla kaudella 8. ja kahdella seuraavalla 10. Vuonna 1935 kausi alkoi huonosti, sillä seura hävisi viidestä ensimmäisestä ottelusta neljä. Tämän jälkeen seura lähti pelaamaan kaksi ottelua Puolaan, jotta seuran talous parantuisi. Talvitauolla seura teki pelimatkat Pohjois-Afrikkaan ja Ranskaan. Loppukaudesta tehtiin vielä matkat Turkkiin ja Jugoslaviaan. Seura sijoittui liigassa yhdenneksitoista. Seuraavalla kaudella 1936–37 Hakoahista lähti kaksi pelaajaa, Donnenfeld ja Vestermans, joka oli Latvian maajoukkueen vakiopelaaja. Hakoah voitti vain yhden ottelun ja hävisi sarjan. Ennen kuin seuraava kausi alkoi, lähti kolme pelaajaa, Josef Strohs, Alfred Breitfeld ja Imre Mausner, seurasta.^[13]

Seuraava kausi 2. divisioonassa alkoi hyvin, ja lopulta seura voitti kauden. Seuralla oli edelleen yhdeksän ammattilaispelaajaa, sillä seuran jäsenet auttoivat seuraa rahallisesti. Hakoah pärjäsi myös Itävallan cupissa, jossa pääsi aina välieriin asti. Ennen kuin välieräottelu kerettiin pelata, toteutettiin Anschluss, joka keskeytti cupin. Anschlussin jälkeen Hakoahin omaisuus takavarikoitiin, kotistadion Krieauer Platz muutettiin SA:n varikoksi. Hakoah pyyhittiin pois 2. divisioonan taulukoista ja sen pelaamat ottelut mitätöitiin. Wienin juutalainen urheilutoiminta siirrettiin Makkabi Wienin toimintaan. Makkabi Wienissä harjoitettiin lähinnä voimistelua ja nyrkkeilyä. Monet Hakoahin pelaajat siirtyivät muihin maihin pelaamaan jalkapalloa, mm. Palestiinaan ja Unkariin.^[14]

Toisen maailmansodan jälkeen

Toisen maailmansodan jälkeen Wienissä oli noin 5 000 juutalaista ja kesäkuussa 1945 Hakoah aloitti toimintansa uudelleen, ollen kuitenkin enemmän kohtauspaikka kuin urheiluseura. Hakoah pelasi Itävallan alemmissa divisioonissa, ja toiminta loppui uudestaan 1948. Tämän jälkeen vanhat jalkapalloilijat pelasivat joukkueessa Klub der Hakoah-Freunde vuoteen 1950 asti.^[15]

1970-luvulla perustettiin SC Maccabi Wien, jota voidaan pitää uudelleen perustettuna Hakoah Wieninä. 2000-luvulla yhdistys osti Praterissa olleen alueen 10 miljoonalla eurolla. Sinne on tarkoitus rakentaa yhdistyksen keskus. SC Maccabi Wien on pelannut Itävallan alemmissa divisioonissa.^{[16][17][18][19]}

Muu toiminta

Hakoah toimi myös muissa urheilulajeissa kuin jalkapallossa. Jalkapallon lisäksi Hakoah tunnettiin hyvänä uintiseurana, jonka uimarit hallitsivat monia uintikilpailuja, kuten Tonavassa käytävää Quer Durch Wieniä sekä Itävallan mestaruuskilpailuja. Seuran Fritzi Löwy ja Hedy Bienenfeld voittivat kumpikin pronssia EM-kilpailussa 1927. Uintijaosto kuitenkin koki paljon antisemitismiä ja heiltä huijattiin mm. Quer Durch Wienin voitto. Seurassa oli myös menestyvä painijaosto, tunnetuin painija lienee Nikolaus Hirschl, joka voitti Los Angelesin olympialaisissa 1932 kaksi pronssia. Hirschl toimi useasti myös uintijaoston henkivartijana. Maahockeyssa Hakoah voitti Itävallan mestaruuden viidesti, käsipallossa kolmesti sekä vesipallossa kahdesti. Tämän lisäksi seurassa oli Itävallan mestareita pöytätenniksessä, tenniksessä ja yleisurheilussa.^[20]

Urheilun ulkopuolinen toiminta

Hakoah järjesti urheilutoiminnan ohella mm. kokoillan esityksiä, johon kuului näytelmiä, musiikkia ja oopperalaulua. Hakoahin orkesteri perustettiin 1919, ja sitä pidettiin yhtenä aikansa parhaista juutalaisorkestereista. Tämän lisäksi oli kabareetanssia ja luentailtoja. Seuralla oli myös oma ulkoilujaosto, jolla oli oma mökki.^[21]

Kotistadion

Kun jalkapallotoiminta alkoi 1909, seura vuokrasi Vienna Cricket and Football-Clubilta kenttää otteluihinsa. Myöhemmin seura siirtyi Floridsdorfiin, Tonavan pohjoispuolelle. Kentän vieressä oli kaupungin sontatunkio, ja seura siirtyi 1912 toiseen paikkaan Floridsdorfissa. Sinne seura rakensi pukukopit sekä vahtimestarinasunnon. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Hakoah pelasi kotiottelunsa joko Floridsdorfissa tai Hohe Wartella. 1922 Hakoah rakensi uuden stadionin Prateriin, Keski-Wieniin. Nykyään alueella on Ernst-Happel-Stadion. Silloin stadionin nimi oli Krieauer Sportplatz ja siellä oli jalkapallokentän lisäksi juoksurata sekä istumakatsomo (kolme penkkiriviä). Stadion vihittiin käyttöön toukokuussa 1922 ja se toimi seuran kotistadionina aina vuoteen 1938, jolloin Hakoahin toiminta loppui.^[22]

Pelaajat

Maajoukkueessa pelanneita pelaajia[23]
Kan.	Nimi	Vuodet Hakoahissa	Vuodet maajoukkueessa (Ottelut)	Muuta
	Friedrich Donnenfeld	1930–36	1934 (1)	Tämän lisäksi kaksi ottelua Itävallan B-maajoukkueessa
	Leo Drucker	1926, 1931–33	1932 (1)
	József Eisenhoffer	1924–26, 1932	1920–24 (8)	Teki seitsemän maalia maajoukkueessa
	Otto Fischer	1926–28	1923–28 (7)
	Richard Fried	1923–30	1924 (1)
	Max Gold	1923–27, 1928–29, 1930	1922 (2)
	Bela Guttmann	1922–26, 1933	1921–24 (4)	Valmensi myöhemmin mm. Unkarin, Portugalin ja Itävallan maajoukkueita.
	Willy Halpern	1910–1923	1917–18 (3)
	Moritz Häusler	1919–26, 1935–36	1923–25 (7)
	Norbert Katz	1918–31	1921 (3)
	Béla Kovácsi	1926–27	1926 (1)
	Alexander Neufeld	1927–29	1918–19 (3) 1925 (2)	Valmensi myöhemmin mm. Israelin maajoukkuetta.
	Rezsö Nikolsburger	1927–28	1920 (1)
	Egon Erwin Pollak	1919–26, 1927–30	1924 (1)
	Max Scheuer	1931–30	1923 (1)
	Ernö Schwarcz	1924–26	1922 (2)
	Ilja Vestermans	1935–36	1935–38 (23)	Teki 13 maalia Latvian maajoukkueessa.
	Edmond Weiskopf	1928–34	1939 (1)
	Siegfried Wortmann	1922–27	1926 (1)

Yllä mainittujen pelaajien lisäksi muita merkittäviä pelaajia:^[23]

• Alexander Fábián (1924–27)
• Isidor Gansl (1910–1914, 1919–23)
• Lajos Hess (1922–33)
• Herbert Meitner (1935–38)
• Josef Strohs (1926–36)
• Theodor Wegner (1925–29)

Valmentajat

^[24]

Gustav Huber (1919–1920) Fritz Kerr (1921) Arthur Gaskell (1921–1922) Billy Hunter (1923–1924) Arthur Baar (1925–1928)

Gustav Huber (1928–1930) Vincenz Dittrich (1931–1933) Bela Guttmann (1933–1935) Artur Kolisch (1935–1937) Bela Guttmann (1937–1938)

Tilastot

Hakoah Wienin sarjasijoitukset^[24][25]

Kausi Sarja O V T H TM/PM Sija 1916–17 2. divisioona 18 62/26 2. 1917–18 2. divisioona 1918–19 2. divisioona 16 32/24 3. 1919–20 2. divisioona 28 26 1 1 107/20 1. 1920–21 1. divisioona 24 9 6 9 34/28 4. 1921–22 1. divisioona 24 12 8 4 48/32 2. 1922–23 1. divisioona 24 9 6 9 44/33 7. 1923–24 1. divisioona 22 8 6 6 41/34 6. 1924–25 1. divisioona 20 10 6 4 43/30 1. 1925–26 1. divisioona 24 9 8 7 56/50 7. 1926–27 1. divisioona 24 7 8 9 38/43 9. 1927–28 1. divisioona 24 5 6 13 24/54 12. 1928–29 2. divisioona 24 24 0 0 104/13 1. 1929–30 1. divisioona 20 4 2 14 31/61 10. 1930–31 2. divisioona 28 23 2 3 97/30 2. 1931–32 1. divisioona 22 4 7 11 26/62 10. 1932–33 1. divisioona 22 9 1 12 30/41 8. 1933–34 1. divisioona 22 5 7 10 31/46 10. 1934–35 1. divisioona 22 6 5 11 37/60 10. 1935–36 1. divisioona 22 6 3 13 36/58 11. 1936–37 1. divisioona 22 1 4 17 19/60 12. 1937–38 2. divisioona 19 13 4 2 47/23 1.

O Ottelut V Voitot T Tasapeli H Häviöt TM/PM Tehdyt maalit/päästetyt maalit

Saavutukset

^[26]

• Jalkapallon Itävallan mestaruus kaudella 1924–25
• Jalkapallon Itävallan 2. divisioonan mestaruus kausilla 1919–20, 1928–29, 1937–38
• Maahockeyn Itävallan mestaruus 1925, 1928, 1932, 1934, 1937

Seuran urheilijoita:

• Nikolaus Hirschl, kaksi olympiapronssia 1932 painissa
• Kuusi painin mestaruutta makkabiadeissa (eri henkilöitä)
• Karl Duldig voitti kaksi Itävallan mestaruutta pöytätenniksessä 1923 ja 1924
• Lisl Herbst voitti Itävallan mestaruuden tenniksessä
• Yleisurheilussa Hakoahin urheilijat saavuttivat 18 Itävallan mestaruutta sekä 3 mestaruutta makkabiadeissa

• Hedy Bienenfeld ja Fritzi Löwy voittivat pronssia uinnin EM-kilpailuissa 1927
  • Makkabiadeissa Hakaoh saavutti 9 mestaruutta ja 60 Itävallan mestaruutta uinnissa (Löwy 22 mestaruutta ja Bienenfeld 8 mestaruutta)
• Vesipallon Itävallan mestaruus 1926 ja 1927

Lähteet

• Gunnar Persson (suom. Mirja Itkonen): Hakoah - Tähdet paossa (alk. Hakoah. Stjärnor på flykt). Helsinki: Otava, 2006. ISBN 952-471-727-1

Viitteet

1. Persson s. 21–40
2. Persson s. 41–45
3. Persson s. 46–51, 56–58, 64–65
4. Persson s. 65–68
5. Persson s. 106–107
6. Persson s. 69–70, 75, 94–98
7. Persson s. 114–128, 132
8. Persson s. 133–141
9. Persson s. 145–156, 258
10. Persson s. 157–160, 258
11. Persson s. 160–167, 258–259
12. Persson s. 175–181
13. Persson s. 181–194
14. Persson s. 195–201
15. Persson s. 240–241
16. Jewish club reopens in Vienna 70 years after Nazis seized it 11. maaliskuuta 2008. The Associated Press. Viitattu 31.5.2011. (englanniksi)
17. Amiram Barkat: Vienna Jews get back pre-WWII sporting club 25. joulukuuta 2006. haaretz.com. Viitattu 31.5.2011. (englanniksi)
18. MACCABI Wien in den siebziger Jahren maccabi-wien.at. Arkistoitu 9.1.2012. Viitattu 31.5.2011. (saksaksi)
19. Yaniv Bleicher: Jewish Teams Worldwide - Austria 6. toukokuuta 2011. RSSSF. Viitattu 31.5.2011. (englanniksi)
20. Persson s. 217–221, 267
21. Persson s. 103–105, 178
22. Persson s. 45–56, 95–97, 200
23. Persson s. 243–259
24. Persson s. 254
25. Hans Schöggl ja Karel Stokkermans: Austria Final League Tables (First and Second Level) 14. toukokuuta 2010. RSSSF. Viitattu 31.5.2011. (englanniksi)
26. Persson s. 267–268