Saima Harmaja

Saima Harmaja
Henkilötiedot
Syntynyt8. toukokuuta 1913
Helsinki, Suomi
Kuollut21. huhtikuuta 1937 (23 vuotta)
Kansalaisuus Suomi
Ammatti runoilija
Kirjailija
Aikakausi 1932–1937
Esikoisteos Huhtikuu (1932)
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Saima Rauha Maria Harmaja (8. toukokuuta 1913 Helsinki – 21. huhtikuuta 1937 Helsinki) oli suomalainen runoilija.[1]

Teini-iässä keuhkotautiin sairastunut Harmaja tunnetaan etenkin elämää ja kuolemaa kuvaavista runoistaan. Harmaja palkittiin Valtion kirjallisuuspalkinnolla vain 22-vuotiaana eli vuotta ennen kuolemaansa.

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saima Harmajan vanhemmat olivat kansantaloustieteilijä, filosofian tohtori ja kanslianeuvos Leo Harmaja (alk. Schadewitz, 1880–1949[2]) ja filosofian maisteri Laura Harmaja o.s. Genetz (1881–1954[3]).[4] Perheessä oli kaikkiaan neljä lasta, joista Saima oli toiseksi vanhin. Saiman pikkuveli oli lentäjä ja kirjailija Tapani Harmaja ja heidän äidinpuoleinen isoisänsä oli runoilija ja senaattori Arvid Genetz.[5] Sisar Kirsti Toppari on toimittanut Harmajan päiväkirjat, joista hän on sensuroinut seurusteluun ja ihastuksiin liittyviä kohtia.[6]

Harmaja oli lapsena impulsiivinen ja puhelias ja osallistui usein poikien rajuihin leikkeihin[7].

Harmajan ensimmäiset säilyneet kirjoitukset ovat vuodelta 1922. Hän avusti 1920-luvulla lastenlehti Pääskysessä. Hänen vanhempansa arvelivat liiallisen kirjoittelun aiheuttavan psyykkisiä ja fyysisiä vaivoja eivätkä tukeneet kirjoittamisharrastusta.[4]

Harmaja kävi Suomalaista yhteiskoulua.[5]

Harmaja liittyi 15-vuotiaana Nuoren Voiman Liittoon, joka oli jo pari vuotta aikaisemmin rohkaissut häntä jatkamaan kirjoittamista. Liiton jäsenenä Harmaja itsekin myöhemmin arvosteli nuorten kirjailijanalkujen tekstejä ja rohkaisi heitä pysymään valitsemallaan tiellä.lähde?

Harmajan esikoisteos, runokokoelma Huhtikuu julkaistiin vuonna 1932, hänen ollessaan vasta 19-vuotias[7]. Harmaja osallistui keväällä 1932 luokkansa kanssa ylioppilaskirjoituksiin, vaikka edeltävän syksyn hän olikin joutunut olemaan sairaalahoidossa keuhkotuberkuloosin vuoksi. Vuosi 1932 oli muutenkin Harmajan elämän onnellista aikaa: hänen terveytensä oli hyvä ja hän löysi ensimmäisen rakkautensa.[5] Harmaja ja Jaakko Holman menivät kihloihin, mutta heidän Harmajan kuolemaan asti kestänyt suhteensa oli "onneton ja eriparinen", mikä innoitti Harmajaa rakkausrunojen ohella myös kuvauksiin hylätyksi tulemisesta, vihasta ja epätoivosta.[7]

Harmaja aloitti syksyllä 1932 kielten ja kirjallisuuden opinnot Helsingin yliopistossa. Hänen opiskelunsa eteni hitaasti, ja syksyn 1933 hän opiskeli Tarton yliopistossa.[4]

Harmaja sai Valtion kirjallisuuspalkinnon vuonna 1935 ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran palkinnon vuonna 1936.

Harmaja teki kesällä 1935 opiskelijamatkan Italiaan. Huonot järjestelyt aiheuttivat väsymystä ja stressiä, jotka olivat vaikuttamassa siihen, että tuberkuloosi puhkesi syksyllä uudestaan, jolloin hän joutui Helsingin keuhkotautiparantolaan.[4]

Harmajan elämänhalu katosi lopullisesti hänen sisarensa Outin kuoltua synnytyksessä 1936. Äitinsä mukaan nimetty tyttövauva oli kuitenkin ilahduttamassa Harmajan viimeistä elinvuotta. Menetyksestä huolimatta Harmaja kirjoitti vielä runoja ja julkaisi syksyllä 1936 kokoelman Hunnutettu. Sairaudessa ei tapahtunut kuitenkaan enää käännettä parempaan, ja hän kuoli seuraavana vuonna tuberkuloosiin.[4]

Harmajan teoksista ensimmäinen sai hyvät arvostelut, mutta seuraavat kolme melko heikot. Hänen neljäs kokoelmansa Kaukainen maa julkaistiin 1937 postuumisti. Se oli arvostelumenestys. Haimajan maine syntyi erityisesti vuonna 1938 julkaistusta teoksesta Kootut runot sekä runoilijakehitys päiväkirjojen ja kirjeiden valossa. Teoksen toimitti Harmajan äiti Laura Harmaja.[4] Kootuista runoista ilmestyi useita laitoksia, joita jokaista Harmajan äiti Laura Harmaja laajensi päiväkirja- ja kirjeosuuksien osalta. Elämäkerturi ja tutkija Ritva Ylösen mukaan Harmaja-legendan loi juuri hänen äitinsä.[6]

Terveysongelmat ja varhainen kuolema

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harmaja alkoi kärsiä kroonisesta väsymyksestä, pyörtyilystä ja masennuksesta vuonna 1927 ollessaan vain kolmetoistavuotias. Diagnoosina oli ”heikkohermoisuus”, ja hoitona lepääminen Tyynelän lepokodissa Oitissa sekä myöhemmin samana vuonna vielä useampaan otteeseen Kauniaisissa sijaitsevassa hoitokodissa. Hoitoja jatkettiin lähes joka vuosi viikkojen oleskelulla hoitokodeissa ja hermoparantoloissa ympäri Etelä-Suomen.[7]

Kolmen vuoden kuluttua ilmaantuivat ensimmäiset keuhkotuberkuloosille tyypilliset oireet, kuten krooninen yskä. Tuberkuloosidiagnoosi annettiin kuitenkin vasta kahden vuoden päästä eli keväällä 1931. Harmaja joutui syksyllä 1931 kuukausiksi Nummelan keuhkotautiparantolaan. Kirjoittamiseen sairaudella ei ollut vaikutusta, mutta Harmaja menehtyi sairauteensa vuonna 1937 ollessaan vasta 23 vuoden ikäinen.[4]

Harmaja on haudattu Helsinkiin Hietaniemen hautausmaalle kortteliin U6-27-16. Harmajan muistoa vaalimaan on perustettu Saima Harmaja -seura.

Tyyli ja teemat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harmajaa on verrattu usein Edith Södergraniin, joka olikin hänen esikuvansa. Yhteistä molemmille olivat syvä kutsumus, eksoottiset kuvat, luonnontunne ja naisellinen erotiikka. Harmajan rakkausrunot julkaistiin vasta postuumisti, sillä niitä pidettiin hänen elinaikanaan liian henkilökohtaisina.[4]

Viljo Tarkiaisen Finsk litteraturhistorian mukaan Harmaja kuului Tulenkantajiin, joka oli 1900-luvun alun merkittävin kirjailijaryhmä ja johon kuuluivat myös muun muassa Mika Waltari ja Olavi Paavolainen. Kerttu Saarenheimo kuitenkin arvostelee Tarkiaisen väitettä kirjassaan Tulenkantajat ja toteaa, että Harmaja tuntuu tässä ”olevan vieraassa seurassa”. Harmajan runoista on selvästi aistittavissa sairaan ja yksinäisen nuoren tytön kärsimys ja tuska. Vaikutuksia runoihinsa Harmaja sai paitsi aikalaisiltaan, kuten Uuno Kailaalta, myös aikaisemmilta suurilta runoilijoilta, kuten Aleksis Kiveltä ja Dantelta.lähde?

Tuotanto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runokokoelmat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muut runojulkaisut sekä päiväkirjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kootut runot sekä runoilijakehitys päiväkirjojen ja kirjeiden valossa. Porvoo: WSOY, 1938. – 2. täydennetty laitos 1942. Uusi painos: Helsinki: WSOY, 2013. ISBN 978-951-0-39652-0.
  • Elämän auetessa. Koulutytön päiväkirjoja, 1939 Runeberg-projektissa ja Doria
  • Päiväkirjan lehtiä vv. 1933–37, 1942
  • Valikoima runoja, 1958
  • Varhainen kevät: Lisälehtiä Saima Harmajan päiväkirjoista. Toim. Kirsti Toppari, 1977
  • Palava elämä. Päiväkirjaa, kirjeitä. (Toimittanut Kirsti Toppari) Helsinki: WSOY, 1985 (3. painos 1998). ISBN 951-0-12881-3
  • Aamusateen maa: Valikoima kokoelmista Huhtikuu, Sateen jälkeen, Hunnutettu, Kaukainen maa, Jälkisatoa. Toim. Aino-Kaarina Mäkisalo, 1988
  • Sydämeni soi: Valikoima runoja ja päiväkirjaotteita, 1988
  • Läheisyys, 1994

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Tunnetut sukuun kuuluvat Calamnius-sukuseura ry. Viitattu 18.12.2010.
  2. ↑ Heinonen, Visa: ”Harmaja, Leo (1880–1949)”, Suomen kansallisbiografia, osa 3, s. 574–575. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-444-4 Teoksen verkkoversio.
  3. ↑ Löyttyniemi, Leena: ”Harmaja, Laura (1881–1954)”, Suomen kansallisbiografia, osa 3, s. 573–574. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-444-4 Teoksen verkkoversio.
  4. ↑ a b c d e f g h Ahola. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu.
  5. ↑ a b c Perhe ja elämää Saima Harmaja-seura. Viitattu 10.10.2017.
  6. ↑ a b Ahola, Suvi: Legenda heti kuoltuaan. Helsingin Sanomat, 17.3.2019, s. C 3. Artikkelin maksullinen verkkoversio..
  7. ↑ a b c d Runoilija Saima Harmaja kuoli 23-vuotiaana keuhkotautiin, mutta legenda elää: Uusi elämäkerta paljastaa, että jo hänen lapsuutensa oli ahdistusta täynnä Helsingin Sanomat. 17.3.2019. Viitattu 7.1.2023.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Helakisa, Kaarina: Saima Harmaja: Legenda jo eläessään. WSOY 1978. ISBN 978-951-0-39760-2 (2013 p.)
  • Istala, Päivi: Saima Harmaja: Runoilijoista runoilijoin. (2. uudistettu painos (1. painos 2007). Pohjautuu Suomalaisen kirjallisuuden seuran kirjallisuusarkiston vuosina 2005–2006 järjestämään keruuseen) Helsinki: WSOY, 2013. ISBN 978-951-0-40156-9
  • Ylönen, Ritva: Saima Harmaja: Sydänten runoilija 1913–1937. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2019. ISBN 978-951-858-045-7

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Saima Harmaja.