Shock Me

”Shock Me”
Kiss
Singlen ”Shock Me” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta Love Gun
 A-puoli Christine Sixteen
 Julkaistu 1977
 Formaatti 7"-single
 Tuottaja(t) Eddie Kramer ja Kiss
 Tyylilaji hard rock
 Kesto 03.49
 Levy-yhtiö Casablanca Records
Kissin muut singlet
Calling Dr. Love
1977
”Shock Me”
1977
Love Gun
1977

"Shock Me" on yhdysvaltalaisen rockmusiikkia esittävän Kiss-yhtyeen kappale vuodelta 1977. Kappaleen on kirjoittanut yhtyeen alkuperäinen soolokitaristi Ace Frehley, ja hän myös laulaa kappaleen.

Frehley sai inspiraation kappaleeseen pyörryttyään konsertissa saatuaan sähköiskun. Vaikka kappaleen voi tulkita kertovan tästä aiheesta, sen sanoitukseen sisältyy todellisuudessa kaksimielinen merkitys.[1] Kappale ilmestyi "Christine Sixteen"-singlen b-puolella 1. kesäkuuta vuonna 1977,[2] "Christine Sixteen" sijoittui Yhdysvalloissa Billboardin singlelistalla sijalle 25,[2] ja sen vanavedessä myös "Shock Me" nousi hitiksi. "Shock Me" oli ensimmäinen Kissin kappale, jossa päävastuun laulajana kantoi nimenomaan Frehley, ja kappale julkaistiin myös kesäkuussa 1977 yhtyeen Love Gun-studioalbumilla.

"Shock Me" päätyi jälleen singlen b-puoleksi 2. huhtikuuta 1978, kun yhtyeen Double Platinum-kokoelma-albumia varten uudelleen miksattu kappale "Strutter" julkaistiin uudelleen singlenä nimellä "Strutter '78", b-puolenaan niin ikään uudelleen miksattu "Shock Me", jonka oli myös pitänyt päätyä Double Platinumille.[3] Koska kappale ei lopulta ilmestynyt albumilla, se päätettiin julkaista "Strutter '78":n b-puolella.[3]

Musiikkilehti Guitar Worldin lukijat äänestivät Frehleyn kappaleessa esittämän kitarasoolo-osuuden sijalle 50. lehden 100 Greatest Guitar Solos (suom. 100 parasta kitarasooloa) -listalla.[4]

Kappaleen taustaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
"Shock Me" oli ensimmäinen Kissin kappale, jolla yhtyeen soolokitaristi Ace Frehley toimi päälaulajana.

Kissin esiintyessä 12. joulukuuta 1976 Floridan Lakelandissa, Civic Centerissä, Frehley sai sähköiskun joka innoitti hänet kirjoittamaan kappaleen.[5] Kissin jäsenten oli lavalle mennessään määrä laskeutua portaita, jonka aikana yhtyeen jäsenet pitivät tiukasti kiinni viereisestä kaiteesta etteivät olisi kaatuneet lavalle mennessään.[5] Kyseisenä iltana Frehleyn kitara ei ollut maadoitettu oikeaoppisella tavalla,[5] eikä yhtye vielä tuolloin käyttänyt langattomia kitaroita,[6] minkä vuoksi Frehley sai suuren sähköiskun koskiessaan metalliseen kaiteeseen.[5] Jännite oli niin suuri, että hänen sormenpäänsä olivat täynnä palovammoja, ja yhtyeen muut jäsenet - laulaja ja rytmikitaristi Paul Stanley, basisti-laulaja Gene Simmons ja rumpali Peter Criss - esiintyivät hetkellisesti kolmihenkisenä koska eivät olleet tietoisia Frehleyn kunnosta.[5] Yhtye keskeytti esiintymisensä ymmärtäessään, ettei Frehley saapuisi lavalle, mutta huolimatta huonosta kunnostaan hän lopulta pystyi esiintymään moitteitta.[1] Onnettomuuden jälkeen Kiss onkin suosinut esiintyessään langattomia kitaroita.[7]

Muut yhtyeen jäsenet innoittivat esiintymisen jälkeen, että Frehley kirjoittaisi kokemuksestaan kappaleen.[8] Vaikka Frehley sävelsikin kappaleen, hän ei aluksi ollut kovin innokas laulamaan sitä, mutta lopulta Stanley ja Simmons saivat hänen mielensä muuttumaan.[8] Frehley oli joka tapauksessa kappaletta levyttäessään hyvin hermostunut, ja hän lauloikin Love Gun -albumille päätyneen lopullisen lauluosuutensa studion lattialla selällään maaten,[8] ja hän myös pyysi tuottajana toiminutta Eddie Krameria himmentämään studion valaistusta jotta laulaminen kasvot valoihin kohdistettuna helpottuisi.[8]

Esittäminen konserteissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Frehleyn vuonna 2002 Kississä korvannut Tommy Thayer on sittemmin esittänyt kappaletta yhtyeen konserteissa.

Ilmestyessään "Shock Me" vakiinnutti paikkansa Kissin kiertueen settilistassa. Kappaleen jälkeen Ace Frehley esitti kitarasoolonsa, jonka tunnetuimpia efektejä ovat kitaran savuaminen ja tuleen sytyttäminen. Aiemmin hän oli esittänyt oman ohjelmanumeronsa joko "Cold Gin"- tai "She"-kappaleen jälkeen. Alive II-livealbumia seuranneen maailmankiertueen jälkeen kappaleen esittäminen Kissin konserteissa kuitenkin harveni, koska Frehley päätyi esittämään myös Dynasty- ja Unmasked-studioalbumeilla ilmestyneitä kappaleita, joilla hän toimi laulajana.[9]

Frehley erosi Kissistä vuonna 1982, eikä kappaletta kuultu enää yhtyeen ohjelmistossa 1980-luvulla. Kissin esiintyessä vuonna 1995 Music Televisionin suositussa Unplugged-ohjelmassa Frehley palasi Peter Crissin kanssa jakamaan lavan Stanleyn ja Simmonsin kanssa ensimmäisen kerran 15 vuoden tauon jälkeen, mutta kyseisessä esiintymisessä Frehley esitti "Shock Men" sijasta The Rolling Stonesin "2,000 Man"-kappaleen, jonka Kiss oli nauhoittanut vuonna 1979 ilmestyneelle Dynasty-albumilleen.[10] Esiintyminen Music Televisionin ohjelmassa nostatti valtaisat huhut Frehleyn ja Crissin palaamisesta yhtyeeseen, ja tämä tapahtuikin jo vuonna 1996 huikean menestyksekkään paluukiertueen merkeissä. Alkuperäisen kokoonpanon paluukiertueella myös "Shock Me" teki paluun yhtyeen ohjelmistoon. Vuoden 1998 Psycho Circus-albumia seuranneella maailmankiertueella Frehleyn uusi kappale "Into the Void" vei kuitenkin "Shock Men" paikan konserttiohjelmistossa.[11]

Kissin alkuperäisen kokoonpanon jäähyväiskiertueella Frehley esitti kappaletta vielä muutamaan otteeseen, sillä "2,000 Man" ja "Into the Void" olivat onnistuneet lyhyessä ajassa vakiinnuttamaan paikkansa hyvin Kissin konserteissa. Frehley jätti yhtyeen virallisesti vuonna 2002, ja hänen korvaajakseen hankittu Tommy Thayer esitti kappaletta sittemmin Kissin Alive 35-maailmankiertueella.[12][13] Sittemmin "Shock Me" on jälleen jäänyt ulkopuolelle Kissin ohjelmistosta, ja sittemmin Thayer on esittänyt konserteissa omia kappaleitaan "When the Lightning Strikes" ja "Outta This World".

Frehley on esittänyt kappaletta ahkerasti sooloartistina toimiessaan aina 1980-luvulta lähtien.

Mukana julkaisuilla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

"Shock Me" löytyy seuraavilta Kissin julkaisuilta;

  1. a b Frehley, Ace: Ei kaduttavaa, s. 175. Like Kustannus.
  2. a b Kiss - "Christine Sixteen/Shock Me" - The Casablanca Singles 1974-1982-kokoelmaboksin vihko. The Island Def Jam Music Group.
  3. a b Kiss - "Strutter '78/Shock Me" - The Casablanca Singles 1974-1982-kokoelmaboksin vihko. The Island Def Jam Music Group.
  4. 100 Greatest Guitar Solos: 50) "Shock Me" (Ace Frehley) Guitar World. Viitattu 17.1.2013. (englanniksi)
  5. a b c d e Frehley, Ace: Ei kaduttavaa, s. 174. Like Kustannus.
  6. Leaf, David & Sharp, Ken: Maskin takaa, s. 197. Like Kustannus.
  7. Leaf, David & Sharp, Ken: Maskin takaa, s. 198. Like Kustannus.
  8. a b c d Leaf, David & Sharp, Ken: Maskin takaa, s. 352. Like Kustannus.
  9. Frehley, Ace: Ei kaduttavaa, s. 225. Like Kustannus.
  10. Kiss Album Discography - MTV Unplugged (1996) The KissFAQ. Arkistoitu 16.1.2013. Viitattu 17.1.2013. (englanniksi)
  11. Frehley, Ace: Ei kaduttavaa, s. 279. Like Kustannus.
  12. Frehley, Ace: Ei kaduttavaa, s. 285. Like Kustannus.
  13. Frehley, Ace: Ei kaduttavaa, s. 296. Like Kustannus.