Sigrid Schauman

Sigrid Maria Schauman
Sigrid Schauman vuonna 1901.
Sigrid Schauman vuonna 1901.
Henkilötiedot
Syntynyt24. joulukuuta 1877
Tšugujev, Venäjän keisarikunta
Kuollut22. helmikuuta 1979 (101 vuotta)
Helsinki
Ammatti taidemaalari, kriitikko

Sigrid Maria Schauman (24. joulukuuta 1877 Tšugujev, Harkovan kuvernementti, Venäjän keisarikunta – 22. helmikuuta 1979 Helsinki) oli suomalainen taidemaalari ja taidekriitikko.[1][2]

Taideopinnot ja taiteilijan ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuutensa Sigrid Schauman vietti perheensä kanssa Radomissa Puolassa[3]. Schaumanin vanhemmat olivat everstiluutnantti Waldemar ja Elin Maria Schauman. Hänen vanhempansa olivat pikkuserkkuja keskenään, molemmat kuuluivat Schaumanin tunnettuun ja arvostettuun aatelis- ja upseerisukuun. Äidinpuoleinen isoisä oli Porvoon piispa Frans Ludvig Schauman. Hänen isoveljensä olivat Rafael ja Eugen Schauman. Perheen äidin kuoltua Schaumanit muuttivat Suomeen vuonna 1885.

Sigrid opiskeli Helsingissä Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1899–1901 ja 1904.[1] Hänen opettajiaan olivat muun muassa Carl Jahn, Albert Gebhard ja Helene Schjerfbeck.[3] Vuonna 1901 hän osallistui ensimmäistä kertaa teoksillaan taidenäyttelyyn Ateneumissa.

Päätettyään taideopinnot Suomessa Schauman opiskeli aluksi N. V. Dorphin ateljeessa Kööpenhaminassa (1904–1906). Sen jälkeen hän työskenteli Italiassa (1908–1910), Pariisissa (1910) ja Egyptissä (1910). Ulkomaan kokemuksista tärkeimpiä olivat yhteydet orfismin ja simultanismin edustajiin Sonja ja Robert Delaunayhin, joiden tavan käyttää värejä ja valoa voi havaita Schaumanin maalauksissa.[3]

Sigrid Schauman liittyi katoliseen kirkkoon 1930-luvulla, vaikka hän tuli merkittävästä luterilaisesta suvusta.[4]

Schauman oli eräs Prisma-ryhmän perustajista vuonna 1956. Näön heikkeneminen vei 1960-luvun lopulla Schaumanilta maalauskyvyn. Vielä vuotta ennen kuolemaansa Schauman osallistui 100-vuotisjuhlansa kunniaksi järjestetyn retrospektiivisen näyttelyn avajaisiin Amos Andersonin taidemuseossa. Samana vuonna hän sai Ruotsin kuninkaalta Prinssi Eugen -palkinnon taiteellisesta toiminnastaan.[5]

Kriitikko, kirjoittaja ja opettaja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sigrid Schaumanin palattua kotimaahan hän muutti asumaan yhteen liikemies Reguel Wolffin kanssa, ja he saivat tyttären nimeltään Elisabeth. Wolf kuoli pian lapsen syntymisen jälkeen. Yksinhuoltajana Sigrid Schaumanin täytyi yrittää etsiä pysyvämpiä tulolähteitä kuin mitä maalaustaiteen tekeminen tarjosi.[3] Vuonna 1920 hän aloitti taidekriitikon uran Dagens Press -lehdessä (vuodesta 1922 Svenska Pressen, vuodesta 1945 Nya Pressen) taidearvostelijana avustaen lehteä lähes 30 vuoden ajan. Hän julkaisi lehdessä yhteensä yli 1 500 taidearvostelua, haastattelua ja matkakuvausta.[5] Schauman oli kriitikkokollegansa Signe Tandefeltin kanssa johtavia suomenruotsalaisia päivälehtikriitikoita parin vuosikymmenen ajan.

Taidemaalarin tai arvostelijan rooleista Sigrid Schaumanin oli vaikea asettaa etusijalle kumpaakaan.[6] Kriitikon työn takia maalaaminen jäi sivuun joksikin aikaa. Ajanjakso oli myös merkittävä osa Suomen taidekritiikin historiaa. Sigrid Schauman oli kriitikkona erikoinen, suora, ja lahjomaton. Hän ilmaisi mielipiteensä selkeästi. Hän ei ollut pelkästään ruotsinkielisten taiteilijoiden hovikriitikko, vaan kiinnitti huomiota myös suomenkielisiin taiteilijoihin varsinkin uransa alussa. Myöhemmin hän suuntasi enemmän ruotsinkielisten ja pohjoismaisten taiteilijoiden arvosteluun.[3]

Viimeiset vuodet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen maailmansodan jälkeen Schauman toimi Vapaan taidekoulun opettajana vuosina 1945–1946. Hän jäi eläkkeelle vuonna 1949, mutta jatkoi maalaamista Helsingin kaupungin apurahan sekä valtion taiteilijaeläkkeen turvin.

Sigrid Schauman oli sotien jälkeen poliittisesti Urho Kekkosen idänpolitiikan kriitikko ja hyvin antikommunistinen, hänestä Kekkonen oli kommunisti. Hän oli Perustuslaillisen oikeistopuolueen jäsen jonka puheenjohtaja Georg C. Ehrnooth oli Sigridin ystävä.[7] Schaumanin kekkosvastaisuus ilmeni myös siinä että hän palautti vuonna 1953 Pro Finlandia -mitalin Taiteilijaseuralle ja ilmoitti, että hän ei suostu vastaanottamaan mitalia, koska sen myöntäjä oli tuolloinen pääministeri Urho Kekkonen.[7]

Vuonna 1964 Schauman julkaisi elämäkerrallisen kirjan veljestään Eugenista Min bror Eugen (Veljeni Eugen Schauman).

Sigrid Schauman kuoli 101 vuoden ikäisenä 22. helmikuuta vuonna 1979.[8] Hänen hautajaisensa pidettiin katolisessa Pyhän Marian kirkossa Meilahdessa. Hänet haudattiin Näsimäen hautausmaalle Porvooseen. Schaumanin hauta sijaitsee hänen veljensä Eugenin haudan vieressä.[8]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Granbacka, Camilla: Taide ja tunteet: Sigrid Schaumanin elämä. ((Sigrid Schauman: Med palett och penna, 2018.) Suomentanut Liisa Kasvio) Helsinki: Parvs, 2019. ISBN 978-952-7226-26-1

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Sigrid Schauman Suomen Taitelijaseura. Viitattu 27.10.2024.
  2. ↑ Schauman, Sigrid Kansallisgalleria. Arkistoitu 7.3.2016. Viitattu 2.3.2016.
  3. ↑ a b c d e Konttinen, Riitta: ”Schauman, Sigrid (1877–1979)”, Suomen kansallisbiografia, osa 8, s. 744–745. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-449-5 Teoksen verkkoversio.
  4. ↑ Kolsi, Eeva-Kaarina: 101-vuotiaaksi elänyt Sigrid Schauman oli kuvataiteilija ja yksinhuoltaja, jonka veli teki Suomen tunnetuimman poliittisen murhan. Ilta-Sanomat. 24.3.2019. Viitattu 24.3.2019.
  5. ↑ a b Sigrid Schauman – elämänvaiheet Turun taidemuseo. Arkistoitu 7.2.2019. Viitattu 18.5.2008.
  6. ↑ Ojanperä, Riitta (toim.): Taide, aika, ajatus, s. 186. Suomen Taiteilijaseura, 1989. ISBN 951-95546-6-1
  7. ↑ a b Granbacka, s. 202.
  8. ↑ a b Granbacka, s. 212.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Enckell, Carolus ym.: Sigrid Schauman 1877–1979: Valon syleilyssä — Sigrid Schauman 1877–1979: Omfamnad av ljus. (Turun taidemuseon julkaisuja, 1/2002) Helsinki: WSOY, 2002. ISSN 0789-9610 ISBN 951-0-27212-4

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]