Sophie Cottin o.s. Ristaud, (1770 Pariisi, Ranska – 25. elokuuta 1807 Pariisi, Ranska[1]) oli ranskalainen kirjailija. Hän julkaisi viisi varhaisromanttista tyyliä edustavaa romaania.
Sophie Ristaud avioitui 17-vuotiaana varakkaan pankkiirin Jean Paul Marie Cottinin kanssa. Jäätyään leskeksi 20-vuotiaana hän muutti Pariisiin, jossa vietti lopun elämänsä.
Ranskan suuren vallankumouksen hirmuhallinnon aikana Cottin lahjoitti osan omaisuudestaan vallankumoustribunaalin puhemiehenä toimineelle Fouquier-Tinvillelle koettaessaan turhaan pelastaa kaksi perheensä jäsentä mestauslavalta.
Lokakuussa 1795 hän vastaanotti kotiinsa Vaublancin kreivin, pitkäaikaisen poliitikon, joka oli joutunut maanpakoon ja tuomittu poissaolevana kuolemaan osallistuttuaan kuningasmielisten kapinaan 13. vendémiaire-kuuta vallankumouksen vuonna IV. Pakopaikan järjesti kirjailijan ystävättären puoliso, pitkäaikainen poliitikko Jean-Baptiste-Marie-François Bresson.[2]
Kirjallisuus ja kirjoittaminen olivat aluksi Cottinille pelkkä harrastus ilman julkaisutarkoitusta, mutta lopulta hän julkaisi viisi romaania: Claire d'Albe, Malvina, Amélie de Mansfield, Mathilde ja Elisabeth ou les Exilés de Sibérie, jotka Alexandre Petitot kokosi vuonna 1817 viisiosaiseksi teokseksi.
Romaaneissaan Cottin loi oman tyylinsä. Hän ei harrastanut ylitsevuotavia kuvailuja eikä teeskentelevää sievistelyä muttei myöskään miesmäistä tyyliä, kuten aikalaisensa Mme de Staël.[3] Cottinin teoksia leimaa romanttinen melankolia. Henkilöiden tunne-elämää kuvataan vahvoin vedoin mutta he elävät pikemmin mielikuvitusmaailmassa kuin todellista elämää.[4]
Teoksista tuli suosittuja. Eräiden tietojen mukaan Cottin lahjoitti kirjoista saamiaan tuloja köyhille, toisten mukaan tulot tarvittiin hän omassa taloudessaan.[4]