Sylvi Kekkonen

Sylvi Kekkonen
Sylvi Kekkonen vuonna 1961
Sylvi Kekkonen vuonna 1961
Suomen tasavallan presidentin puoliso
1.3.1956–2.12.1974
Edeltäjä Alli Paasikivi
Seuraaja Tellervo Koivisto
Henkilötiedot
Syntynyt12. maaliskuuta 1900
Pieksämäki, Suomen suuriruhtinaskunta
Kuollut2. joulukuuta 1974 (74 vuotta)
Helsinki, Suomi
Ammatti kirjailija
Puoliso Urho Kekkonen
Lapset Matti Kekkonen, Taneli Kekkonen

Sylvia (Sylvi) Salome Kekkonen (o.s. Uino; 12. maaliskuuta 1900 Pieksämäki – 2. joulukuuta 1974 Helsinki) oli suomalainen kirjailija ja tasavallan presidentti Urho Kaleva Kekkosen puoliso.

Perhe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sylvi Uinon vanhemmat olivat kirkkoherra Kauno Edvard Uino (1863–1916)[1] ja Emilia Salome Stenberg (1868–1948).[2] Hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1918 Mikkelissä. Sisällissodan aikana Uino hoiti molempien puolten haavoittuneita Mikkelissä ja jatkoi sairaanhoidon harjoittelijana.[3]

Uino työskenteli lyhyen aikaa Suomen Käsityön Ystävissä ja pidempään Etsivän Keskuspoliisin kansliassa henkilökortiston pitäjänä. Etsivällä Keskuspoliisilla työskennellessään hän tapasi tulevan puolisonsa Urho Kekkosen, joka oli Uinon esimies.[4] Pari avioitui vuonna 1926.

Vuonna 1928 syntyivät kaksoset Matti ja Taneli, minkä jälkeen Sylvi Kekkonen ei enää tehnyt ansiotyötä.[2] Kekkoset olisivat halunneet lisää lapsia, mutta Sylvi sai useita keskenmenoja. Myöhemmin Sylvin vaikea kohdunulkoinen raskaus johti kiireelliseen leikkaukseen.[4]

Tasavallan presidentin puoliso

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luonteeltaan Sylvi Kekkosta on kuvailtu älylliseksi, pidättyväiseksi ja sisäänpäinkääntyneeksi. Toisaalta myöhemmin on myös katsottu, että Sylvi jäi julkisessa roolissa miehensä varjoon ja että sen vuoksi suuri yleisö ei oppinut tuntemaan tämän moniuloitteista ja vahvaa luonnetta.[4]

Presidentin puolisona hän osallistui edustamistehtäviin parhaansa mukaan, vaikka julkista toimintaa haittasi nivelreuma.[2]

Sylvi Kekkonen tyynnytteli miehensä kiukunpurkauksia ja sai tämän silottelemaan kirjoituksiaan, mutta toisaalta hänellä oli joskus hyvinkin kärkeviä mielipiteitä poliitikoista. Tamminiemen pesänjakajat -teoksessa todetaan, että Sylvi Kekkonen oli ainoa kriitikko, jota Urho Kekkonen kuunteli ja jonka mielipiteet hän otti huomioon. Monien ystävyyssuhteiden raju katkeaminen presidentin kahdella viimeisellä kaudella johtui juuri hänen vaimonsa, suuren "kotidiplomaatin" poissaolosta.

Kun Kekkoset olivat Yhdistyneeseen kuningaskuntaan vuonna 1961 tekemänsä valtiovierailun yhteydessä saaneet lahjaksi Morris Minin, Sylvi Kekkonen ilmoittautui autokouluun ja suoritti ajokortin salaa mieheltään. Urho Kekkosella ei koskaan ollut ajokorttia, mutta oma auto antoi Sylvi Kekkoselle vapauden ajaa esimerkiksi Naantalin Kultarantaan tai perheen kesämökille Suomusjärvelle. Muutamaa vuotta myöhemmin Sylvi Kekkonen sai lahjaksi ensimmäisen länsimaihin tuodun Moskvitš Eliten, mutta tämän auton hän antoi tasavallan presidentin kanslian käyttöön.[5]

Sylvi Kekkonen kuoli pitkän sairauden jälkeen Meilahden sairaalassa 2. joulukuuta 1974 ja hänen kuolemansa vuoksi perinteinen itsenäisyyspäivän vastaanotto Presidentinlinnassa peruutettiin. Hänet haudattiin Hietaniemen hautausmaalle samaan hautaan vanhempiensa kanssa.[5]

Kirjallinen ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sylvi Kekkonen harrasti syvällisesti kirjallisuutta, piti kotonaan kirjallista salonkia ja kirjoitti pienimuotoista proosaa. Hänen ensimmäinen julkaistu teoksensa oli mietelmäkokoelman Kiteitä 1949. Kolme vuotta myöhemmin ilmestyi muistikuvien kokoelma Kotikaivolla. Pienoisromaani Käytävä (1955) kuvasi sairaanhoitajan maailmaa ja pääteokseksi luonnehdittu Amalia (1958) sitä, miten itsensä epäonnistuneeksi tunteva nainen kamppailee omanarvontuntonsa puolesta ja luopuu inhimillisistä toiveistaan. Sylvi Kekkosen viimeinen teos oli lapsuusmuistelma Lankkuaidan suojassa (1968).[2] Professori Kai Laitinen on luonnehtinut Kekkosen kirjailijanjälkeä: ”Hän puhuu lukijalleen koruttomasti, luottavaisesti ja läheltä.”

Vuonna 1949 Sylvi Kekkonen alkoi järjestää kotonaan kirjallisia keskusteluiltoja. Kirjailija Marja-Liisa Vartio on kuvaillut ilmapiiriä kotoisaksi ja vapautuneeksi. Hänen mukaansa Kekkonen oli yleensä mietteliäs ja hiljainen mutta saattoi joskus puhjeta hymyyn, kun vierasjoukko oli täynnä nuoruuden tärkeyttä ja itsevarmuutta. Keskusteluilloista muodostui vähitellen foorumi, jossa eri ikäpolvet tapasivat toisiaan ja heidän näkökantansa kohtasivat. Niihin osallistuivat muun muassa Eeva Joenpelto, Kirsi Kunnas, Kai Laitinen, Lassi Nummi ja Kaari Utrio. Presidentti Kekkonenkin otti osaa keskusteluun, jos hänellä oli aikaa, ja näin hän tutustui 1950-luvun modernisteihin.[6]

Sylvi Kekkonen koki, että hänen asemansa vaikeutti kirjailijantyötä vaikuttamalla kustantajan, kriitikkojen ja kollegoiden asenteisiin.[4]

Kekkosen nimeä kantava kirjallisuustapahtuma Sylvi Symposiumi on järjestetty Pieksämäellä vuodesta 2000.[7]

Kulttuurivaltuuskunnan johtajana Kiinassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keväällä 1953 Sylvi Kekkonen johti suomalaista kulttuurivaltuuskuntaa, joka teki puolitoista kuukautta kestäneen vierailun Kiinaan. 17-jäseniseen valtuuskuntaan kuuluivat muiden muassa kirjailijat Pentti Haanpää ja Matti Kurjensaari, kuvataiteilija Aimo Kanerva, kansatieteilijä Kustaa Vilkuna ja SKDL:n kansanedustaja Mauri Ryömä, joka toimi valtuuskunnan varajohtajana. Monen valtuuskunnan jäsenen osalta kyseessä oli ensimmäinen ulkomaanmatka, ja seurueen sekalainen kokoonpano aiheutti poliittisia jännitteitä. Riitoja aiheutti myös alkoholi, sillä varsinkin Pentti Haanpää ryypiskeli matkan aikana runsaasti. Sylvi Kekkoselle itselleen matka oli rasittava sekä henkisesti että fyysisesti: toisaalta hän oli erakkoluonne ja inhosi jäykkiä muodollisuuksia ja puheiden pitämistä, toisaalta häntä oli silloin jo pitkään vaivannut perinnöllinen nivelreuma.[8]

Matkan jälkeen Sylvi Kekkonen ylläpiti suhteitaan Kiinaan elämänsä loppuun saakka ja osallistui muun muassa Kiinan Helsingin-suurlähetystössä järjestettyhin tapahtumiin. Sylvi Kekkosen päiväkirja Kiinan-matkalta löytyi Kekkosen arkistosta Orimattilasta vuonna 1995, ja se julkaistiin Pekka Lähteenkorvan, Timo Soikkasen ja Henna Lohennon toimittamana kirjana vuonna 2020 nimellä Sylvin matkassa – yksityiset päiväkirjat Kiinasta. Kirjassa on rinnakkain otteita Sylvi Kekkosen päiväkirjasta ja muiden valtuuskunnan jäsenten matkakertomuksista.[8]

Sylvi Kekkosen Kiinan-matka herätti myös Urho Kekkosessa kiinnostusta Kiinaa kohtaan. Erityisesti Suomen Pekingin-suurlähettilääksi vuonna 1961 nimitetyn Joel Toivolan toiveena oli saada Kekkonen vierailemaan Kiinassa. Kiinan ja Neuvostoliiton suhteet kuitenkin kärjistyivät 1960-luvun alussa, ja kahden suurvallan välirikko tuli koko maailman tietoon juuri Toivolan nimityksen aikaan lokakuun lopulla 1961. Kiinan Helsingin-suurlähettiläs esitti Suomen ulkoministeriön välityksellä Kekkoselle vierailukutsun loppuvuonna 1962. Ulkoministeriön poliittisen osaston päällikkö Max Jakobson katsoi, että Suomen presidentin vierailu Kiinassa voitaisiin silloin vallinneessa ilmapiirissä tulkita Neuvostoliitossa epäystävälliseksi eleeksi. Urho Kekkosen vierailu Kiinassa ei lopulta koskaan toteutunut, vaikka asiaa tunnusteltiin varovasti useaan otteeseen vielä 1970-luvullakin.[9] Ensimmäisenä Suomen valtionpäämiehenä Kiinassa vieraili Mauno Koivisto lokakuussa 1988.[10]

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kiteitä (1949, toinen, uusittu painos 1964)
  • Kotikaivolla (1952)
  • Käytävä (1955)
  • Amalia (1958)
  • Lankkuaidan suojassa (1968)
  • ”Hurri”, antologiassa Sitä koiraa en unohda koskaan (1969, Otava)
  • Kekkonen, Urho: Rakas Häiskä: Urho ja Sylvi Kekkosen kirjeenvaihtoa vuosilta 1924–1945. Toimittanut Ari Uino (1997, Otava)
  • Sylvi Kekkosen muisto. Toimittanut Aili Palmén (1975, Otava)
Sylvi Kekkonen on haudattu äitinsä suvun hautaan Hietaniemen hautausmaalle. Hänen nimensä on haudan edessä olevassa laattakivessä.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Uino, Kauno Edvard. Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899. Helsingin yliopisto.
  2. ↑ a b c d Korppi-Tommola, Aura: ”Kekkonen, Sylvi (1900–1974)”, Suomen kansallisbiografia, osa 5, s. 84–85. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-446-0 Teoksen verkkoversio.
  3. ↑ Näin kaunis Sylvi Kekkonen oli nuorena - katso kuva Ilta-Sanomat. 22.1.2015. Viitattu 22.4.2024.
  4. ↑ a b c d Sylvi Kekkonen oli vahva nainen: kotona hänen sanansa oli laki www.apu.fi. 23.5.2020. Viitattu 22.4.2024.
  5. ↑ a b Eeva Ketvel: Reuma ei lannistanut Sylvi Kekkosta. UKK: Ilta-Sanomien erikoislehti 2010, s. 52–55. Helsinki: Sanoma News.
  6. ↑ Sylvin salongissa väiteltiin kirjallisuudesta. Iltalehden Viikonvaihdeliite, 2010, nro 21, s. 19.
  7. ↑ Sylvi Symposiumi alkaa uudelleen Savon Sanomat. 1.6.2016. Viitattu 22.4.2024.
  8. ↑ a b Kaarela, Annukka: Sylvi Kekkosen Kiinan-päiväkirjat julki – muistiinpanot valottavat uusia puolia Urho Kekkosen puolisosta 31.12.2020. Suomenmaa.
  9. ↑ Timo Soikkanen, Henna Lohento ja Pekka Lähteenkorva: Sylvin matkassa: yksityiset piväkirjat Kiinasta, s. 144–154.
  10. ↑ Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1990, s. 23. Helsinki: Otava, 1989. ISBN 951-1-10908-1.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Sylvi Kekkonen.
Edeltäjä:
Alli Paasikivi 		Suomen tasavallan presidentin puoliso
1956–1974 		Seuraaja:
Tellervo Koivisto