Talvivinokkaat

Talvivinokkaat
Talvivinokas (Sarcomyxa serotina)
Talvivinokas (Sarcomyxa serotina)
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Sienet Fungi
Kaari: Kantasienet Basidiomycota
Alakaari: Avokantaiset Agaricomycotina
Luokka: Varsinaiset avokantaiset Agaricomycetes
Alaluokka: Agaricomycetidae
Lahko: Agaricales
Alalahko: Phyllotopsidineae
Heimo: Sarcomyxaceae
Suku: Talvivinokkaat
Sarcomyxa
P. Karst. (1891)[1]
Lajit[2][3]

Talvivinokkaat (Sarcomyxa) on Agaricales-lahkoon kuuluva vinokassuku. Suvusta tunnetaan neljä lajia, joista kaikkia esiintyy Aasiassa. Talvivinokasta (Sarcomyxa serotina) tavataan lisäksi Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa, mukaan lukien Suomessa. Sarcomyxa edulis -lajia arvostetaan Itä-Aasiassa ruoka- ja lääkesienenä.

Kuvaus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvivinokkaat kuuluvat itiöemien muodon puolesta vinokkaisiin. Lakin malto on hyytelömäistä. Heltat ovat tiheässä, hieman johteiset. Keilo- ja pleurokystidien muoto vaihtelee sukkulamaisesta nuijamaiseen. Itiöt ovat amyloideja, ja niiden muoto vaihtelee makkaramaisesta sylinterimäiseen. Itiöpöly on valkoista.[4]

Levinneisyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Talvivinokkaita Japanissa

Talvivinokkaita tavataan Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa.[5] Sarcomyxa edulis tunnetaan ainakin Aasiasta (Kiinasta, Japanista ja Venäjän Kaukoidästä),[6] kun taas talvivinokas (Sarcomyxa serotina) tunnetaan Euroopasta, Aasiasta ja Pohjois-Amerikasta.[7][8] Japanissa tavataan ilmeisesti molempia lajeja.[7] Joidenkin lähteiden mukaan Sarcomyxa edulis -lajia tavataan myös Yhdysvalloissa.[9] Vuonna 2023 kuvattiin kaksi uutta lajia Kiinasta: Sarcomyxa baishanzuensis ja Sarcomyxa ochracea.[3]

Kasvupaikka ja -aika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvivinokkaat ovat lahottajasieniä, jotka kasvavat kuolleilla lehtipuilla.[4][7] Niitä tavataan keskisyksystä alkutalveen. Japanissa Sarcomyxa edulis on aikaisempi laji kuin Sarcomyxa serotina.[7]

Taksonomia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvivinokkaiden luokittelu on ollut kiistanalaista. Tyyppilaji talvivinokas (Sarcomyxa serotina) on eri aikoina luokiteltu useisiin eri sukuihin, muun muassa nahkavinokkaisiin (Panellus). Geenitutkimusten mukaan se ei kuitenkaan ole sukua varsinaisille nahkavinokkaille, ja laji onkin 2000-luvulla siirretty Sarcomyxa-sukuun. Suku sisältää myös lajin Sarcomyxa edulis, joka kuvattiin alun perin vuonna 2003,[7][9] sekä lajit Sarcomyxa baishanzuensis ja Sarcomyxa ochracea, jotka kuvattiin vuonna 2023.[3]

Vuonna 2020 kuvattiin uusi Sarcomyxaceae-heimo, johon talvivinokkaat luokiteltiin ainoana sukuna.[4] Vuonna 2024 julkaistun tutkimuksen perusteella myös vuotavinokkaat (Tectella) kuuluvat samaan heimoon. Tutkimuksen mukaan Sarcomyxaceae kuuluu Phyllotopsidineae-alalahkoon.[10][11] Aiemmin heimo on luokiteltu alalahkoon Pleurotineae tai omaan Sarcomyxineae-alalahkoonsa.[12]

Talvivinokkaat ja ihminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjoismaissa talvivinokkaiden syömisellä ei ole mitään perinteitä.[13] Sarcomyxa edulis -lajia käytetään kuitenkin Itä-Aasiassa ruoka- ja lääkesienenä. Sitä arvostetaan muun muassa miedon makunsa ja lihaisan koostumuksensa vuoksi. Kiinalaisessa lääketieteessä alkoholiin uutettua talvivinokasta käytetään hoitona muun muassa vatsakipuun. Sarcomyxa edulis -lajia viljellään kaupallisesti varsinkin Pohjois-Kiinassa.[9] Sarcomyxa edulis tunnetaan japaniksi nimellä mukitake, kun taas Sarcomyxa serotina -lajille on ehdotettu nimeä osomukitake.[7]

Talvivinokkaiden mausta on ristiriitaista tietoa.[7] Kun Yu-Cheng Dai kumppaneineen kuvasi Sarcomyxa edulis -lajin Itä-Aasiasta, tutkijaryhmä piti makua merkittävänä erona eurooppalaiseen talvivinokkaaseen, joka heidän mukaansa on karvaan makuinen. Dai oli kerännyt Suomesta talvivinokkaita, mutta hänen yllätyksekseen sienet olivat hyvin karvaita, kun taas hänen Kiinassa syömänsä sienet olivat olleet mietoja.[6] Vuoden 2014 japanilaisessa tutkimuksessa todettiin, että myös Sarcomyxa serotina -lajia tavataan Itä-Aasiassa. Makueroa ei japanilaisista sienistä havaittu, vaan molemmat lajit olivat maultaan mietoja.[7]

Suomalaisissa ja ruotsalaisissa sienikirjoissa talvivinokkaan (Sarcomyxa serotina) makua on kuvattu joko miedoksi tai hieman karvaaksi.[13] Erään yhdysvaltalaisen sienikirjan mukaan karvas maku tulee sienen vanhetessa; nuoret sienet ovat miellyttävän makuisia. Pitkä keittoaika ja lakin pintakerroksen kuoriminen voivat kuitenkin vähentää karvautta.[8]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Sarcomyxa P. Karst. Index Fungorum. Viitattu 14.12.2022. (englanniksi)
  2. ↑ He, Mao-Qiang et al.: Notes, outline and divergence times of Basidiomycota. Fungal Diversity, 27.11.2019, 99. vsk, nro 1, s. 105–367. doi:10.1007/s13225-019-00435-4 ISSN 1878-9129 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 14.12.2022. (englanniksi)
  3. ↑ a b c Cai, Qing et al.: Two new species of Sarcomyxa (Agaricales) from China. Mycological Progress, 8.5.2023, 22. vsk, nro 6, s. 38. doi:10.1007/s11557-023-01883-8 ISSN 1861-8952 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 20.11.2023. (englanniksi)
  4. ↑ a b c Olariaga, I. et al.: Phylogenetic origins and family classification of typhuloid fungi, with emphasis on Ceratellopsis, Macrotyphula and Typhula (Basidiomycota). Studies in Mycology, 1.6.2020, 96. vsk, nro 1, s. 155–184. doi:10.1016/j.simyco.2020.05.003 Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 14.12.2022. (englanniksi)
  5. ↑ Miller, Orson K., Jr.: The genus Panellus in North America. The Michigan Botanist, 1970, 9. vsk, s. 17–30. Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 14.12.2022. (englanniksi)
  6. ↑ a b Dai, Yu-Cheng & Niemelä, Tuomo & Qin, Guo-Fu: Changbai wood-rotting fungi 14. A new pleurotoid species Panellus edulis. Annales Botanici Fennici, 2003, 40. vsk, nro 2, s. 107-112. Finnish Zoological and Botanical Publishing Board. ISSN 0003-3847 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 14.12.2022. (englanniksi)
  7. ↑ a b c d e f g h Saito, Teruaki & Tonouchi, Akio & Harada, Yukio: Biological characteristics and molecular phylogeny of Sarcomyxa edulis comb. nov. and S. serotina. Japanese Journal of Mycology, 1.11.2014, 55. vsk, nro 2, s. 19−28. doi:10.18962/jjom.jjom.H25-13 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 14.12.2022. (englanniksi, japaniksi)
  8. ↑ a b Winkler, Daniel: Fruits of the Forest: A Field Guide to Pacific Northwest Edible Mushrooms, s. 305. Seattle, Washington: Skipstone, 2022. ISBN 978-1-68051-531-2 Google-kirjat (viitattu 14.12.2022). (englanniksi)
  9. ↑ a b c Tian, Fenghua & Li, Changtian & Li, Yu: Genomic Analysis of Sarcomyxa edulis Reveals the Basis of Its Medicinal Properties and Evolutionary Relationships. Frontiers in Microbiology, 1.7.2021, 12. vsk, s. 652324. doi:10.3389/fmicb.2021.652324 ISSN 1664-302X Artikkelin verkkoversio. Viitattu 14.12.2022. (englanniksi)
  10. ↑ Vizzini, A. et al.: Family matters inside the order Agaricales: systematic reorganization and classification of incertae sedis clitocyboid, pleurotoid and tricholomatoid taxa based on an updated 6-gene phylogeny. Studies in Mycology, 31.1.2024, 107. vsk, s. 67–148. doi:10.3114/sim.2024.107.02 ISSN 1872-9797 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.4.2024. (englanniksi)
  11. ↑ Kalichman, Jacob: Generic names of agarics & Agaricales (pdf) agaric.us. 6.4.2024. Viitattu 19.4.2024. (englanniksi)
  12. ↑ Wang, Geng-Shen et al.: Phylogenetic and taxonomic updates of Agaricales, with an emphasis on Tricholomopsis. Mycology, 7.11.2023, s. 1–30. Taylor & Francis. doi:10.1080/21501203.2023.2263031 ISSN 2150-1203 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 20.11.2023. (englanniksi)
  13. ↑ a b Tikkanen, Jouni: Talvivinokas on sieni joka kestää kohmetta Suomen Luonto. 4.12.2018. Viitattu 14.12.2022.