Thomas Kinkade

Thomas Kinkade

Thomas Kinkade (19586. huhtikuuta 2012 Monte Sereno, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen taidemaalari.[1][2] Hän tuli tunnetuksi 1980-luvulta lähtien tekemistään idyllisistä maisemamaalauksista.[3] Hän käytti teoksissaan myös raamatullisia teemoja ja viittauksia.[4] Kinkade halusi kertomansa mukaan puhutella taiteellaan laajaa yleisöä.[3] Hänestä tuli yleisön parissa suosittu, mutta hän ei saavuttanut arvostelumenestystä vaan taidekriitikot usein pitivät hänen tuotantoaan kitschinä.[4][3]

Kinkade varttui Placervillessä Kaliforniassa. Hänellä oli kaksi sisarusta. Kinkade sai varhaista tukea Glenn Wesselsiltä ja aloitti opinnot Kalifornian yliopistossa, Berkeleyssa. Hän siirtyi sieltä ArtCenter College of Designiin ja keskeytti lopulta opintonsa. Kinkade ystävystyi taiteilija-kirjailija James Gurneyn kanssa. Kaksikko muutti New Yorkiin ja julkaisi yhdessä kirjan The Artist's Guide to Sketching. Kinkade palasi Kaliforniaan ja meni vuonna 1982[5] naimisiin Nanette-nimisen naisen kanssa.[3] Pariskunnalle syntyi neljä lasta.[5] Kinkade ryhtyi omien sanojensa mukaan vuonna 1980 uudestisyntyneeksi kristityksi, minkä hän kertoi myös vahvasti vaikuttaneen taiteeseensa.[6] Kinkaden usein kitschiksi kuvailluista teoksista massatuotettiin näköispainoksia, ja Kinkade johti omaa yritystään, joka perusti franchising-periaatteella gallerioita kauppakeskuksiin eri puolille Yhdysvaltoja.[3][7] Hän piti kohtaamaansa kritiikkiä elitistisenä.[3]

Vuonna 2001 Kinkade kertoi The New York Timesille, että halusi tarjota taiteellaan vaihtoehdon uutistarjonnan välittämälle maailmankuvalle ja muistuttaa ihmisiä siitä, että maailmassa ei ole pelkkää rumuutta.[3] Vuonna 2004 Etelä-Kaliforniassa pidettiin Kinkaden retrospektiivinäyttely, jonka yhteydessä taiteilija kertoi, ettei kokenut olevansa vastakkainasettelussa modernimpaa taidetta tekeviä vastaan. Samalla hän nimesi Franz Klinen ja Robert Rauschenbergin eräiksi suosikkitaiteilijoistaan.[4] Vuonna 2006 Los Angeles Times julkaisi jutun, jossa Kinkadea syytettiin häikäilemättömyydestä liiketoimissa ja asiattomasta käytöksestä henkilökohtaisessa elämässä.[5][4] Kinkade oli poliittisesti konservatiivi ja vieraili usein George W. Bushin luona Valkoisessa talossa.[8][4]

Kinkade kärsi viimeisinä vuosinaan alkoholismista.[2] Hänet pidätettiin 11. kesäkuuta 2010 Carmel-by-the-Seassa rattijuopumuksesta, josta hänet myöhemmin tuomittiin kymmenen päivän vankeusrangaistukseen.[9] Hän oli asumuserossa vaimostaan. Kinkade kuoli huhtikuussa 2012 kotonaan tapaturmaiseen alkoholi- ja diatsepaamimyrkytykseen. Ruumiinavausraportin mukaan myötävaikuttavina tekijöinä kuolemaan olivat kohonneen verenpaineen ja sepelvaltimotaudin aiheuttamat sydänongelmat.[2]

  1. Thomas Kinkade Park West Gallery, viitattu 13.7.2024 (englanniksi)
  2. a b c Autopsy: Thomas Kinkade died from overdose of alcohol, valium The Florida Times-Union 8.5.2012, viitattu 13.7.2024 (englanniksi)
  3. a b c d e f g Alexxa Gotthardt, Thomas Kinkade, the Painter Art Critics Hated but America Loved Artsy 11.10.2018, viitattu 13.7.2024 (englanniksi)
  4. a b c d e David Ng, Thomas Kinkade -- loved by many, loathed by art critics Los Angeles Times 9.4.2012, viitattu 13.7.2024 (englanniksi)
  5. a b c Kim Christensen, Dark Portrait of a ‘Painter of Light’ Los Angeles Times 5.3.2006, viitattu 13.7.2024 (englanniksi)
  6. Dan Wooding, Thomas Kinkade: he credited Jesus Christ for his inspiration and ability God Reports 8.4.2012, viitattu 13.7.2024 (englanniksi)
  7. Kenneth Baker, Thomas Kinkade: A Case Study In Kitsch SFGate 4.2.2001, viitattu 13.7.2024
  8. Stephen Lowman, Thomas Kinkade: Is the “Painter of Light” also a “Painter of the Right”? Washington Post 24.3.2011, viitattu 13.7.2024 (englanniksi)
  9. Thomas Kincade Gets Jail Time NBC Bay Area 19.12.2010, viitattu 13.7.2024 (englanniksi)