Titanochelon

Titanochelon
Titanochelon bolivari
Titanochelon bolivari
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Matelijat Reptilia
Lahko: Kilpikonnat Testudines
Alalahko: Pystytaivuttajat Cryptodira
Heimo: Maakilpikonnat Testudinidae
Suku: Titanochelon
Pérez-García & Vlachos, 2014
Lajit
  • T. bacharidisi (Vlachos et al., 2014)
  • T. bolivari (Hernández-Pacheco, 1917)
  • T. eurysternum (Gervais, 1848–1852)
  • T. ginsburgi (de Broin, 1977)
  • T. gymnesica? (Bate, 1914)
  • T. leberonensis (Depéret, 1890)
  • T. schafferi (Szalai, 1931)
  • T. steinbacheri (Karl, 1996)
  • T. perpiniana (Depéret, 1885)
  • T. vitodurana (Biedermann, 1862)
Katso myös

  Titanochelon Wikispeciesissä
  Titanochelon Commonsissa

Titanochelon (nimen merkitys: ”titaanikilpikonna”[1]) on sukupuuttoon kuollut maakilpikonnien heimoon kuuluva kilpikonnasuku. Siihen kuuluvat lajit luettiin aiemmin sukuun Cheirogaster, mutta nykyään kyseiseen sukuun lasketaan kuuluvan vain eoseenilla eläneitä lajeja, kun taas Titanochelon-lajit elivät mioseenilta eteenpäin.[2] Titanochelon hävisi mantereelta varhaisella pleistoseenilla, noin kaksi miljoonaa vuotta sitten.[1][2][3][4] Syynä oli luultavasti ilmaston lämpeneminen. Suuret maakilpikonnat tarvitsevat lämpimät olosuhteet selviytyäkseen, sillä ne eivät voi kaivaa koloja pienempien sukulaistensa tapaan. Lisäksi Eurooppaan Afrikasta saapunut Homo erectus on saattanut vaikuttaa Titanochelonin sukupuuttoon.[4] Välimeren saarilta Baleaareilta ja Maltalta on kuitenkin löydetty mahdollisesti Titanochelon-suvulle kuuluvia kilpikonnia, jotka elivät vielä keskisellä pleistoseenilla, noin 200 000 vuotta sitten.[1][2][3] Varmasti Titanochelonille kuuluvia fossiileja on löydetty Euroopasta (Portugali, Espanja, Ranska, Sveitsi, Saksa, Itävalta, Kreikka, Bulgaria, Turkki) ja Vähästä-Aasiasta. Suvun lajit vaihtelivat kooltaan keskikokoisesta suureen.[1] Titanochelon schafferi -lajin kilven pituus oli noin 185–200 senttiä, ja se oli yksi suurimmista koskaan eläneistä maakilpikonnista.[2]

  1. a b c d Pérez-García, Adán & Vlachos, Evangelos: New generic proposal for the European Neogene large testudinids (Cryptodira) and the first phylogenetic hypothesis for the medium and large representatives of the European Cenozoic record. Zoological Journal of the Linnean Society, 27.10.2014, 172. vsk, nro 3, s. 653–719. doi:10.1111/zoj.12183 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 1.5.2019. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. a b c d Rhodin, Anders G. J. & Thomson, Scott & Georgalis, Georgios L. & Karl, Hans-Volker & Danilov, Igor G. & Takahashi, Akio & S. de la Fuente, Marcelo & Bourque, Jason R. & Delfino, Massimo & Bour, Roger & Iverson, John B. & Shaffer, H. Bradley & van Dijk, Peter Paul: Turtles and Tortoises of the World During the Rise and Global Spread of Humanity: First Checklist and Review of Extinct Pleistocene and Holocene Chelonians. Chelonian Research Monographs, 16.4.2015, 5. vsk, nro 8, s. 1–66. Chelonian Research Foundation. doi:10.3854/crm.5.000e.fossil.checklist.v1.2015 ISSN 1088-7105 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 2.5.2019. (englanniksi)
  3. a b Pérez-García, Adán & Vlachos, Evangelos & Arribas, Alfonso: The last giant continental tortoise of Europe: A survivor in the Spanish Pleistocene site of Fonelas P-1. Palaeogeography, Palaeoclimatology, Palaeoecology, 15.3.2017, 470. vsk, s. 30–39. Elsevier. doi:10.1016/j.palaeo.2017.01.011 ISSN 0031-0182 Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 1.5.2019. (englanniksi)
  4. a b Flannery, Tim: Europe: A Natural History, s. 139. New York, NY: Atlantic Monthly Press, 2019. ISBN 978-0-8021-4695-3 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 1.5.2019). (englanniksi)
Tämä matelijoihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.