Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Tanssiteatteri Tsuumi on helsinkiläinen tanssiteatteri, joka yhdistää perinteistä ja modernia kansantanssia. Ryhmän jäsenet ovat tanssin ja musiikin ammattilaisia. Kriitikko Auli Räsäsen mukaan "Tsuumi on tehnyt kansantanssille saman kuin Värttinä kansanlaululle: päivittänyt tradition, tuonut kansanperinteen energisyyden ja karhean ilmaisuvoiman pölyisistä arkistoista ihmisten ulottuville ja nautittavaksi.” lähde?
Ryhmän taiteellisina johtajina toimivat Reetta-Kaisa Iles ja Tuomas Juntunen.
Tsuumin on perustanut vuonna 1998 Hilu Toivonen-Alastalo. Tanssiryhmä tuottanut lähes 50 ensi-iltaa ja esiintynyt lukuisilla kotimaisilla ja ulkomaisilla estradeilla. Ryhmä on ollut mukana muun vuonna 2011 ensi-iltansa saaneessa Anna Liisa musikaalissa Tampereen Työväen Teatterissa, vuonna 2007 ensi-iltansa saaneessa Punainen viiva -oopperassa Kansallisoopperassa.lähde? Savonlinnan Oopperajuhlien Juhassa Tsuumi esitti tanssiosuudet 2005.
Tsuumi esiintyi Eurovision laulukilpailujen 2007 semifinaalin väliaikanumerossa. Koreografiasta ja ohjauksesta vastaa Matti Paloniemi, joka on myös käsikirjoittanut numeron Tiina Puumalaisen kanssa. Musiikin on säveltänyt ja sen johtaa Hannu Kella. Esitys perustuu Kalevalaan, ja se luotaa suomalaisuuden juuria.
Tsuumi Sound System on tanssiryhmä Tsuumista irtaantunut helsinkiläinen nykykansanmusiikkiyhtye, joka ottaa musiikillisia vaikutteita folkista, rockista, popista, jazzista ja klassisesta musiikista. Bändiltä on ilmestynyt levyt Kesä Tanssii (1999), Risteys (2000), Avoin Kenttä (2002), Rajaton Tapaus (2004), Hotas (2007), Growing up (2009) ja Floating letters (2013) ja Blinking Light (2019).[1]
Yhtyeen jäsenet:
Nykykokoonpanossaan yhtye on toiminut vuodesta 2006.