Tummavaskiyökkönen | |
---|---|
Tieteellinen luokittelu | |
Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
Kunta: | Eläinkunta Animalia |
Pääjakso: | Niveljalkaiset Arthropoda |
Alajakso: | Kuusijalkaiset Hexapoda |
Luokka: | Hyönteiset Insecta |
Lahko: | Perhoset Lepidoptera |
Alalahko: | Glossata |
Osalahko: | Erilaissuoniset Heteroneura |
Yläheimo: | Yökkösmäiset Noctuoidea |
Heimo: | Yökköset Noctuidae |
Alaheimo: | Metalliyökköset Plusiinae |
Suku: | Autographa |
Laji: | mandarina |
Kaksiosainen nimi | |
Autographa mandarina |
|
Katso myös | |
Tummavaskiyökkönen, vanhemmassa kirjallisuudessa siperianvaskiyökkönen, (Autographa mandarina) on levinneisyydeltään itäinen, kirjava yöperhoslaji.
Laji muistuttaa ulkonäöltään erehdyttävän paljon huomattavasti yleisempää kirjovaskiyökköstä (Autographa pulchrina) tai vähemmissä määrin gammayökköstä (Autographa gamma). Etusiivet ovat melko kapeat, yleissävyltään tumman punertavanruskeat ja niiden kuviointi on kirjovaskiyökköseen verrattuna tasaista. Sekä sisempi että ulompi poikkiviiru erottuvat selvästi mutkittelevina hopeanvalkoisina juovina ja erityisesti sisempi poikkiviiru on silmiinpistävä. Ulommassa poikkiviirussa on pieni, loiva mutka sisäänpäin. Siiven keskellä on suuri ja kirkkaanvalkoinen kreikan gamma-kirjainta muistuttava täplä. Aaltoviiru erottuu selvästi mustana ja tekee terävän W-kirjaimen muotoisen mutkan. Takasiivet ovat harmaanruskeat, ulkoreunaa kohti tummenevat ja niiden alapinnalla on pieni, pistemäinen keskipilkku. Siipiväli 34–38 mm.[1][2]
Lajin levinneisyys painottuu Keski- ja Itä-Aasiaan. Suomessa tummavaskiyökkönen on verraten uusi tulokas, joka tavattiin ensimmäisen kerran vuonna 1972, mutta tunnistettiin maalle uudeksi lajiksi vasta 1978.[2] Nykyisin tummavaskiyökköstä tavataan laajalti eteläisessä Suomessa ja pohjoisimmat havainnot ovat Kokkola-Ilomantsi-linjalta. Perhoset lentävät pääasiassa heinäkuulta syyskuulle.[3]
Tummavaskiyökkönen elää luultavasti metsissä ja aroilla.[2] Perhoset tulevat valolle.[4]
Toukka elää erilaisilla matalilla ruohovartisilla kasveilla.[5]