Valdeón on espanjalainen pääasiassa lehmänmaidosta valmistettava sinihomejuusto.
Valdeón-juusto on peräisin nimensä mukaisesti Posada de Valdeónin alueelta Espanjan pohjoisosassa sijaitsevalta Picos de Europa-vuorilta. Vuoristo tunnetaan myös monista muista juustoistaan. Juustolla on Euroopan unionin suojattu alkuperänimitys.[1]
Valdeón-juuston pääraaka-aine on lehmänmaito, mutta juuston valmistukseen käytetään noin 5 % vuohenmaitoa ja tiettyinä vuodenaikoina pieni määrä lampaanmaitoa. Vuohenmaito tekee juustosta hieman hapanta. Juuston valmistukseen käytettävä maito voi olla pastöroitua tai raakamaitoa. Lehmänmaito saadaan parda-rotuisesta karjasta ja vuohenmaito florida-rotuisista vuohista. Valmistuksen aikana juusto kuivasuolataan vuorisuolalla ja juusto kypsyy paikallisissa luolissa kahdesta neljään kuukautta. Juusto kääritään tavallisesti folioon tai perinteisemmän menetelmän mukaan joskus vaahteranlehtiin. Lehtien paikallinen nimi on plageru ja niiden tarkoitus on antaa kuoren hengittää kypsymisen aikana. Lisämakua niistä ei kuitenkaan varsinaisesti tule.[1]
Valmiin juuston siniset tai vihertävät suonet aiheuttaa Penicillium roqueforti -lajin home. Juuston muu sisältö on norsunluunvalkoista ja sen rakenne on voin kaltainen. Juuston makua on kuvailtu miedosti mausteiseksi ja suolaiseksi. Juustoa voidaan tarjoilla sellaisenaan, tai sitä voidaan käyttää muussa ruuanlaitossa. Juuston kanssa voidaan tarjoilla makeaa valkoviiniä.[1]