Vally Weigl | |
---|---|
Vally Weigl vuonna 1927. |
|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Vally Weigl (o.s. Pick) |
Syntynyt | 11. syyskuuta 1894 Wien |
Kuollut | 25. joulukuuta 1982 (88 vuotta) New York |
Kansalaisuus | Yhdysvallat |
Ammatti | säveltäjä ja musiikkiterapeutti |
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
Vally Weigl (o.s. Pick) (11. syyskuuta 1894 Wien – 25. joulukuuta 1982 New York) oli itävaltalaissyntyinen, yhdysvaltalaistunut säveltäjä ja musiikkiterapeutti.[1]
Weiglin vanhemmat, lakimies Josef Pick ja Charlotte Pick (o.s. Rubinstein), kasvattivat hänet assimiloituneessa ja poliittisesti liberaalissa juutalaiskodissa. Hänellä oli sisko, Katherina (Käthe) Marianne. Vally Weigl opiskeli musiikkitiedettä Guido Adlerin johdolla Wienin yliopistossa. Lisäksi hän muun muassa sai yksityisopetusta säveltäjä Karl Weigliltä, josta myös tuli hänen puolisonsa vuonna 1921. Pariskunnalle syntyi vuonna 1926 poika Wolfgang Johannes.[1]
Itävalta liitettiin Natsi-Saksaan, ja Weiglit pakenivat vuonna 1938 Sveitsin ja Englannin kautta Yhdysvaltoihin. Weiglin äiti teki itsemurhan 1939, ja Käthe-sisko surmattiin Ravensbrückin keskitysleirillä. Weigl sai miehensä kanssa Yhdysvaltain kansalaisuuden vuonna 1943. Hän aloitti uudessa asuinmaassaan vakavan sävellystyön ja tuotti laajan valikoiman piano-, kamari- ja vokaaliteoksia. Hänen sävellystyylinsä mallina oli 1800-luvun lopun musiikki, ja hän piti etäisyyttä avant gardeen sekä Wienissä että Yhdysvalloissa. Weigl sävelsi vielä vanhoilla päivillään lähes täydellisestä kuulon menetyksestä huolimatta. Hän loi uran musiikkiterapeuttina valmistuttuaan Columbian yliopiston Teachers Collegesta vuonna 1953. Lisäksi hän tunsi kiinnostusta kieliä ja sekä kirjallisuutta kohtaan ja työskentelikin toistuvasti käännöstehtävissä.[1]
Weigl oli pasifisti ja aktiivinen kveekarien jäsenlähde?; kveekarit auttoivat häntä pääsemään Yhdysvaltoihin. Pasifismi on esillä joissain hänen teoksistaan (Requiem for Allison). Hänen musiikkiinsa vaikutti myös hänen rakkautensa luontoon. Laululla on tuotannossa keskeinen osa. Weigl omisti Jimmy Carterille Carl Sandburgin runoihin säveltämänsä kamarikantaatin The People, Yes!. Säveltäjä sai vuonna 1976 National Endowment for the Arts -apurahan.[1]
Jäätyään leskeksi vuonna 1949 Weigl vaali kuolleen miehensä musiikillista perintöä ja perusti tätä varten Karl Weigl -muistosäätiön.[1]