Vera Gottliebe Anna von Lehndorff-Steinort, taiteilijanimeltään Veruschka, (s. 14. toukokuuta 1939 Königsberg) on saksalainen malli, näyttelijä ja valokuvataiteilija. Hän kuuluu itäpreussilaiseen aatelissukuun ja on myös Lehndorff-Steinortin kreivitär.
Veruschkan isä oli kreivi Heinrich von Lehndorff-Steinort, joka palveli toisen maailmansodan aikana Wehrmachtin yliluutnanttina. Lehndorff-Steinort oli mukana Hitlerin murhaamista suunnitelleessa heinäkuun 20. päivän salaliitossa, minkä vuoksi hänet teloitettiin syyskuussa 1944. Isänsä kuoleman jälkeen Veruschka oli perheineen sodan loppuun saakka vangittuna eri keskitysleireillä.
1950-luvulla Veruschka opiskeli muotoilua ja muutti vuosikymmenen loppupuolella Firenzeen, jossa hän ryhtyi 20-vuotiaana ammattimalliksi. Veruschka työskenteli lyhyen aikaa myös Pariisissa ja New Yorkissa, kunnes asettui vuonna 1961 Müncheniin. Vuonna 1966 hän esiintyi Michelangelo Antonionin kulttimaineeseen nousseessa elokuvassa Blow-Up – erään suudelman jälkeen. Veruschka nousi 1960-luvulla yhdeksi aikakauden parhaiten palkatuista malleista, jonka kerrottiin ansainneen jopa 10 000 dollaria päivässä. Hän vieraili 1970-luvun alussa myös Suomessa ja toimi Friitala Oy:n mallina.[1]
Veruschka lopetti mallintyöt vuonna 1975 riitauduttuaan Vogue-lehden päätoimittajan kanssa. Hän on myöhemmin näytellyt pieniä rooleja useissa elokuvissa aina 2000-luvulle saakka. Tunnetuimpia niistä ovat Frankenstein-filmatisointi Hirviölle morsian (2005) sekä James Bond -elokuva Casino Royale (2006), jossa hänellä on cameorooli. 2000-luvulla Veruschka on jälleen palannut lavoille, esiintyen muun muassa Lontoossa vuonna 2010 järjestetyssä muotinäytöksessä.