Victor de Broglie

Tämä artikkeli kertoo poliitikosta. Sotapäälliköstä kerrotaan artikkelissa Victor-François de Broglie.
Victor de Broglie
Victor de Broglie, Edouard Hocquartin piirros vuodelta 1843.
Victor de Broglie, Edouard Hocquartin piirros vuodelta 1843.
Ranskan pääministeri
12. maaliskuuta 1835–22. helmikuuta 1836
Monarkki Ludvig Filip I
Edeltäjä Édouard Mortier
Seuraaja Adolphe Thiers
Henkilötiedot
Syntynyt28. marraskuuta 1785
Pariisi, Ranska
Kuollut25. tammikuuta 1870 (84 vuotta)
Pariisi, Ranska
Tiedot
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Achille Charles Léonce Victor, Broglien 3. herttua (28. marraskuuta 1785 Pariisi – 25. tammikuuta 1870 Pariisi)[1][2] oli ranskalainen poliitikko, joka toimi Ranskan pääministerinä vuosina 1835–1836.

Victor de Broglie kuului piemontelaistaustaiseen de Broglien aatelissukuun, joka oli asettunut Ranskaan vuonna 1643 ja saanut herttuan arvon 1742. Hänen isänsä Claude Victor de Broglie oli kenraali, joka teloitettiin vallankumouksen aikana giljotiinilla vuonna 1794.[1] Broglie nimitettiin jäseneksi (auditeur) Ranskan valtioneuvostoon vuonna 1809 ja Napoleon lähetti hänet asiamiehenään useille diplomaattisille komennuksille eri maihin. Ensimmäisen Bourbon-restauraation yhteydessä hänet nimitettiin kesäkuussa 1814 päärien kamarin jäseneksi. Satapäiväisen keisarikunnan jälkeen Broglie herätti huomiota puolustamalla marsalkka Michel Neytä ja hän oli ainoa, joka äänesti päärien kamarissa Neyn kuolemantuomiota vastaan. Restauraatioaikana Broglien katsottiin olevan lähellä doktrinaareina tunnettua ryhmää, joka kannatti perustuslaillista monarkiaa ja vaikutti Ludvig XVIII:n aikana hyväksyttyyn lakiin lehdistönvapaudesta.[2] Broglie arvosteli liiallista taantumuksellisuutta ja perusti 1828 Revue française -nimisen vapaamielisen lehden.[1]

Heinäkuun vallankumouksen jälkeen vuonna 1830 Broglie toimi muutaman kuukauden ajan Ranskan opetusministerinä ja vuosina 1832–1834 ulkoministerinä.[2][1] Hän pyrki lähentämään Ranskaa ja Englantia. Maaliskuusta 1835 helmikuuhun 1836 Broglie oli pääministerinä, mutta vetäytyi sen jälkeen pitkäksi aikaa syrjään politiikasta. Toukokuussa 1847 hänet nimitettiin Ranskan lähettilääksi Lontooseen, mutta hän palasi kotimaansa politiikkaan helmikuun vallankumouksen jälkeen. Broglie ei hyväksynyt uutta vallankumousta ja tultuaan toukokuussa 1849 valituksi kansalliskokoukseen hän kuului konservatiiviseen, ”linnakreiveinä” tunnettuun ryhmään, jotka vastustivat sekä kumouksellista sosialismia että paluuta itsevaltiuteen. Hän ei hyväksynyt myöskään presidentti Louis-Napoleon Bonaparten vallankaappausta joulukuussa 1851 ja vetäytyi sen jälkeen lopullisesti politiikasta. Myöhempinä elinvuosinaan Broglie keskittyi kirjallisiin töihin. Hänet valittiin Ranskan akatemiaan vuonna 1855.[2]

Victor de Broglien poika Albert de Broglie oli monarkistinen poliitikko, joka toimi 1870-luvulla kahdesti Ranskan pääministerinä.[1]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e Nordisk familjebok (1905), s. 229–232 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 28.7.2013.
  2. ↑ a b c d Victor, 3e duke de Broglie (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 28.7.2013.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]