Xuddur Hudur, Huddur Hadama, Hodur, Oddur |
|
---|---|
Xuddur |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio | Somalia |
gobol | Bakool |
Aikavyöhyke | UTC+3 |
Xuddur (myös Hudur, Huddur Hadama, Hodur tai Oddur) on Etelä-Somaliassa sijaitsevan Bakoolin alueen eli gobolin pääkaupunki.[1]
Vuonna 2008 siellä arvioitiin olevan noin 13000 asukasta. Sheikh Mukhtar Mohamed Hussein, joka oli presidenttinä ennen Siad Barren valtaannousua, oli syntynyt Xuddurissa.
Al-Shabaab on taistellut alueen hallinnasta, hallitus valtasi sen maaliskuussa 2012 mutta Al Shahaab otti sen takaisin maaliskuussa 2013. Tuhansia asukkaita on paennut kodeistaan.[1] Kansainvälinen punainen risti on jakanut lapsille ruoka'apua.[2] Xuddurissa on esiintynyt myös leishmaniaasia.[3] Levottomuuksien lisäksi myös epävarmat ilmasto-olot vaikuttavat alueen ruokahuoltoon.[4]