Yrjö Hietanen

Mitalit
Hietanen (oikealla) ja Kurt Wires vuoden 1952 kesäolympialaisissa.
Hietanen (oikealla) ja Kurt Wires vuoden 1952 kesäolympialaisissa.
Maa:  Suomi
Miesten melonta
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Helsinki 1952 kajakkikaksikot
1 000 metriä
Kultaa Kultaa Helsinki 1952 kajakkikaksikot
10 000 metriä

Yrjö Jalmari Hietanen (12. heinäkuuta 1927 Helsinki – 26. maaliskuuta 2011 Helsinki[1]) oli suomalainen kilpameloja ja kaksinkertainen olympiavoittaja Helsingin kisoista 1952 parinaan Kurt Wires[2]. Lontoon olympiakisoihin 1948 hän ei päässyt Suomen heikon valuuttatilanteen vuoksi mutta hän osallistui vielä Melbournen olympiakisoihin 1956. Hän kilpaili kajakkiluokissa.

Hietanen edusti koko uransa ajan Merimelojia. Hän liittyi seuraan 1943 ja oli sen puheenjohtaja 1983–1987.[2] Hän sai opetusministeriön Pro Urheilu -tunnustuspalkinnon vuonna 2000.[3]

Hietanen omisti osaksi sähköalan yrityksen Oy C. A. Lindbergin, jonka toimitusjohtaja hän oli. Hän luopui omistuksesta 1984.[2]

Varhainen elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hietanen syntyi vuonna 1927 Helsingissä perheensä toiseksi lapseksi. Kolmas poika syntyi vuonna 1936. Isä työskenteli kengitysseppänä ja myöhemmin autonkuljettajana. Isän matkustellessa paljon pojat olivat enemmän äidin hoidettavina. Perhe asui jonkin aikaa muun muassa äidinäidin luona ennen kuin oma talo valmistui Marjaniemeen vuonna 1936. Ennen sotia he muuttivat takaisin keskikaupungille. Yrjö Hietanen aloitti kansakoulun Kalliossa ja jatkoi Herttoniemessä, Mellunkylässä ja Snellmanin kansakoulussa. Hän meni vuonna 1940 Helsingin valmistavaan ammattikouluun opiskelemaan sähköasentajaksi.[4] Vuonna 1942 hän meni Oy Strömberg Ab:lle muuntaja-asentajaoppilaaksi, ja vuodet 1943–1952 hän työskenteli Sähkö-Seppo Oy:llä sähkömoottorien korjaajana.[5]

Hietanen harrasti nuorempana muun muassa pallopelejä, erityisesti pesäpalloa. Hän liittyi Helsingin Toverien pikajuoksuharjoituksiin vuonna 1940 ja olisi päässyt esiintymään seuran 25-vuotisjuhlissa Helsingin olympiastadionilla, ellei olisi sairastunut.[4]

Melonta päälajiksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hietanen innostui melonnasta isoveljensä Niilon jäljillä ja kävikin noutamassa Marjaniemestä tämän kanootin käyttöönsä veljen ollessa sodassa. Hietanen liittyi Merimelojiin ja sai heti vuonna 1943 kehotuksen osallistua Pekka Harjolan kanssa kaksikolla juniorien Suomen-mestaruuskilpailuihin, jossa he voittivat kultaa 1 000 metrillä.[4] Ensimmäisen aikuisten Suomen-mestaruutensa Hietanen voitti yksiköllä 500 metrin kilpailussa vuonna 1947 ollessaan armeijassa suorittamassa asevelvollisuuttaan.[4][6][7] Mestaruus tiesi paikkaa maaotteluedustajaksi Tanskaan.[4][7]

Hietanen valittiin Jouko Kilpiän kanssa Lontoon olympialaisiin 1948 Suomen edustajaksi kajakkikaksikoiden 10 000 metrille, mutta heikon valuuttatilanteen vuoksi rahat eivät riittäneet heidän lähettämiseensä kisoihin, joten Lontoossa kilpailivat myös 1 000 metrille valitut Ture Axelsson ja Nils Björklöf,[8] jotka saavuttivat molemmilla matkoilla pronssia.[9] Vuonna 1950 Hietanen ja Kilpiä voittivat 10 000 metrillä Suomen-mestaruuden[6] ja pääsivät lähtemään maailmanmestaruuskilpailuihin, mutta heidän ollessaan noutamassa melojaan veistämöltä juuri ennen MM-kilpailuja Kilpiä kaatui polkupyörällä ja hänen kämmenluunsa murtui.[8] He sijoittuivat MM-kilpailuissa kuudenneksi 10 000 metrillä ja yhdeksänneksi 500 metrillä.[8] Vuonna 1951 Hietanen voitti Suomen-mestaruuden yksiköiden 500 metrillä.[6] Pohjoismaiden-mestaruuskilpailuissa hän sijoittui Ture Axelssonin parina kaksikoiden 10 000 metrillä neljänneksi mutta heidän erilaiset melontatyylinsä eivät tuntuneet sopivan yhteen.[8]

Kaksi olympiakultaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parin kuukauden rauhallisemman jakson jälkeen Hietanen aloitti marraskuussa 1951 kovan harjoittelun tähtäimessään seuraavana kesänä pidettävät Helsingin olympialaiset. Olympiaehdokkaat kokoontuivat tammikuussa 1952 leirille Vierumäelle ja maaliskuussa hiihtoleirille Kittilään. Toukokuussa oli ensimmäinen avovesileiri Espoon Solvallassa.[8] Siellä paluuta kilparadoille tehnyt Kurt Wires ehdotti Hietaselle kilpailemista samassa kaksikossa ja pyrkimistä menestykseen olympialaisissa.[10] He voittivat katsastuksissa Axelssonin ja Björklöfin ja pääsivät olympiaedustajiksi sekä tuhannelle että 10 000 metrille.[11]

Olympiakisojen aikana Hietanen ja Wires asuivat huonekavereina Santahaminassa. Ensimmäisenä loppukilpailuna oli 10 000 metriä. Kilpailurata oli heille tuttu, joten kilpailua odotellessa he olivat vain puolisen tuntia vesillä ja tekivät sen jälkeen lähes tunnin juoksulenkin. Kilpailussa, jossa päästiin matkaan vasta toisella lähtöyrityksellä, he meloivat 3 300 metrin radalla 18 kajakin joukon kärjessä voidakseen säilyttää oman tahtinsa. Viimeisellä 600 metrillä ruotsalaispari Gunnar Åkerlund – Hans Wetterström saavutti heitä, mutta eroa jäi kolmisenkymmentä senttimetriä[11] ja ajassa 0,4 sekuntia.[12] Suomalaiset voittivat kultaa ajalla 44.21,3.[12]

Seuraavana päivänä ohjelmassa oli 1 000 metrin kilpailu.[13] Alkuerässä Hietanen ja Wires sijoittuivat toiseksi, edellään ruotsalaispari Lars Glassér – Ingemar Hedberg. Kajakkikaksikkojen loppukilpailu oli ohjelmassa päivän viimeisenä kilpailuna.[14] Hietanen keskittyi matkan varrella vain tahdin pitämiseen eikä Wireksestä poiketen ollut tietoinen tilanteesta.[10] Koska Wires ja Hietanen meloivat hieman eri kallistuksilla, olivat he virittäneet istuimiensa alle pienet kiilat, jotta he saisivat kajakin kulkemaan suorassa. He olivat 400 metrin kohdalla vielä neljäntenä mutta nousivat loppumatkasta ja voittivat kultaa kymmenen sentin erolla ruotsalaisiin; molemmat saivat ajan 3.51,1.[14]

Suomen Olympiakomitea palkitsi Hietasen ja Wireksen vuoden parhaina olympiavoittajina amerikansuomalaisten lahjoittamalla hopeisella kahvikalustolla. Urheilutoimittajain Liiton Vuoden urheilija -äänestyksessä he sijoittuivat kuudenneksi.[14]

Viimeiset kilpavuodet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1953 Hietanen keskittyi kilpailemaan yksikössä.[15] Hän voitti Suomen-mestaruuden 500 metrillä.[6] Pohjoismaiden-mestaruuskilpailuissa hän sijoittui viidenneksi 500:lla ja 1 000 metrillä sekä saavutti pronssia 4 × 500 metrin viestissä.[15] Vuonna 1954 Hietanen voitti Suomen-mestaruuden yksiköiden 1 000 metrillä.[6] MM-kilpailuissa Mâconissa hän kilpaili kaksikoissa ja sijoittui Jouko Kilpiän kanssa 10 000 metrillä kuudenneksi sekä jäi pikkuveljensä Jorman kanssa alkueriin 500:n ja 1 000 metrin kilpailuissa.[15]

Vuonna 1956 Hietanen voitti Simo Kuismasen parina Suomen-mestaruuden kaksikoiden 1 000:lla ja 10 000 metrillä.[6] Ennen loppuvuodesta järjestettyjä Melbournen olympialaisia melojat olivat lokakuussa kolme viikkoa leirillä Italiassa mutta sitten tuli tauko, jolloin ei päästy vesille. Hietanen ei myöskään viihtynyt Melbournen kylmässä säässä, ja hän ja Kuismanen sijoittuivat olympialaisten 10 000 metrillä seitsemänneksi.[15]

Kilparatojen ulkopuolella

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hietanen tapasi tulevan vaimonsa Merimelojien vappujuhlissa vuonna 1947. He kihlautuivat vuonna 1950 ja avioituivat Helsingin olympialaisten jälkeen vuonna 1952. Heille syntyi poika vuonna 1956 Melbournen olympiakisojen alla.[15]

Hietanen siirtyi vuonna 1956 työskentelemään C. A. Lindbergin sähkömekaaniseen korjaamoon, jonka osakas hänestä vielä samana vuonna tuli.[15] Vuonna 1969 hänestä tuli toimitusjohtaja.[16]

Hietanen on toiminut Suomen Kanoottiliiton hallituksessa 1950-luvulla ja myöhemmin uudelleen.[15]

Urheilusaavutukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • kaksi olympiakultaa Helsinki 1952 yhdessä Kurt Wireksen kanssa (melonta, kajakkikaksikot 1 000 metriä ja 10 000 metriä)
  • seitsemäs Melbournen olympialaisissa 1956 yhdessä Simo Kuismasen kanssa (melonta, kajakkikaksikot 10 000 metriä)

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Helsingin kisojen olympiavoittaja Yrjö Hietanen on kuollut 4.4.2011. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 6.4.2011. Viitattu 4.4.2011.
  2. ↑ a b c Kuolleet, Melonnan olympiavoittaja, Helsingin Sanomat 1.5.2011, sivu C 8 Artikkelin verkkoversio (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. ↑ Ensimmäiset Pro Urheilu -tunnustuspalkinnot jaettu 29.5.2012. Yle. Viitattu 31.5.2021.
  4. ↑ a b c d e Rinne, Pekka (toim.): Kultaa, kunniaa, kyyneleitä, III osa, s. 458. Pohjanlahden Kustannus Oy, 1980. ISBN 951-95416-5-9
  5. ↑ Rinne, Pekka (toim.): Kultaa, kunniaa, kyyneleitä, III osa, s. 459. Pohjanlahden Kustannus Oy, 1980. ISBN 951-95416-5-9
  6. ↑ a b c d e f Virtamo, Keijo (toim.): Fokus-Urheilu 2, s. 232. Otava, 1970.
  7. ↑ a b Siukonen, Markku: Urheilukunniamme puolustajat – Suomen olympiaedustajat 1906–2000, s. 66. Graface, 2001. ISBN 951-98673-1-7
  8. ↑ a b c d e Rinne, Pekka (toim.): Kultaa, kunniaa, kyyneleitä, III osa, s. 460. Pohjanlahden Kustannus Oy, 1980. ISBN 951-95416-5-9
  9. ↑ Pihlaja, Juhani: Urheilun käsikirja, s. 362. TietoSportti, 1994. ISBN 951-97170-0-5
  10. ↑ a b Rinne, Pekka (toim.): Kultaa, kunniaa, kyyneleitä, III osa, s. 454. Pohjanlahden Kustannus Oy, 1980. ISBN 951-95416-5-9
  11. ↑ a b Rinne, Pekka (toim.): Kultaa, kunniaa, kyyneleitä, III osa, s. 455. Pohjanlahden Kustannus Oy, 1980. ISBN 951-95416-5-9
  12. ↑ a b Rinne, Pekka (toim.): Kultaa, kunniaa, kyyneleitä, III osa, s. 456. Pohjanlahden Kustannus Oy, 1980. ISBN 951-95416-5-9
  13. ↑ Rinne, Pekka (toim.): Kultaa, kunniaa, kyyneleitä, III osa, s. 468. Pohjanlahden Kustannus Oy, 1980. ISBN 951-95416-5-9
  14. ↑ a b c Rinne, Pekka (toim.): Kultaa, kunniaa, kyyneleitä, III osa, s. 457. Pohjanlahden Kustannus Oy, 1980. ISBN 951-95416-5-9
  15. ↑ a b c d e f g Rinne, Pekka (toim.): Kultaa, kunniaa, kyyneleitä, III osa, s. 461. Pohjanlahden Kustannus Oy, 1980. ISBN 951-95416-5-9
  16. ↑ Rinne, Pekka (toim.): Kultaa, kunniaa, kyyneleitä, III osa, s. 462. Pohjanlahden Kustannus Oy, 1980. ISBN 951-95416-5-9

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]