815 Naval Air Squadron

815 Naval Air Squadron
Toiminnassa 1939-
Valtio  Yhdistynyt kuningaskunta
Puolustushaarat merivoimat
Rooli esikuntalaivue
Osa joukkoa Fleet Air Arm
Koko lentolaivue
Tukikohta RNAS Yeovilton (HMS Heron)
Kalusto Westland Lynx
Motto Strike deep
Sodat ja taistelut Falklandin saaret 1982
Komentajat
Nykyinen komentaja Louis Wilson-Chalon

815 Naval Air Squadron (815 NAS) oli Britannian Kuninkaallisen laivaston ilmavoimien lentolaivue. Se on ollut vuodesta 1993 alkaen Euroopan suurin helikopterilaivue. Sen lentueet ovat jatkuvasti palveluksessa Britannian kuninkaallisen laivaston tai Royal Fleet Auxiliaryn aluksilla. Aluksina ovat muun muassa tyypin 42 ja tyypin 45 hävittäjät sekä tyypin 23 fregatit. Normaalisti aluksilla palvelee kaksi kaksihenkistä lentomiehistöä sekä seitsemän henkinen tekninen henkilöstö aina kuusi kuukautta kerrallaan.

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laivue perustettiin 9. lokakuuta 1939 RNAS Worthy Downissa 811 ja 822 laivueiden HMS Courageousin 17. syyskuuta upotessa pelastuneista. Laivue varustettiin kahdellatoista Fairey Swordfish torpedopommittajalla. Laivueen suunniteltu siirto 15. tammikuuta 1940 RNAS Hatstoniin peruutettiin ja se lakkautettiin 10. marraskuuta liittämällä kalusto ja henkilöstö 774 laivueeseen.[1]

Laivue perustettiin uudelleen 23. marraskuuta 1939 saman päällikön alaisuudessa täydennyslaivueeksi kalustonaan yhdeksän Fairey Swordfishiä. Laivue siirrettiin helmikuussa 1940 Cardiffiin ja huhtikuussa edelleen Bircham Newtoniin RAF:n Rannikkolennostoon, jonka osana se suojasi toukokuussa Dunkirkin evakuointia. Laivue siirrettiin kesäkuussa HMS Illustriousille, jonka mukana se siirtyi elokuussa Välimerelle. Laivue suoritti Välimerellä torpedo, pommitus ja miinanlaskutehtäviä Benghazissa, Rhodoksella ja Tobrukissa.[1]

Laivue muodosti 12. marraskuuta vastaisena yönä Tarantoon hyökänneen osaston rungon. Laivueen ainoa ja hyökkäyksen toisena tappiona oli sen komentavan upseerin koneen putoaminen. Laivueen komentaja tähystäjineen jäivät sotavangeiksi. Laivueen koneet upottivat joulukuussa Sisilian rannikolla kaksi italialaista rahtialusta.[1]

HMS Illustriousin vaurioitui pahoin 10. tammikuuta 1941 Saksan ilmavoimien syöksypommittajien pommeista. Samalla moni laivueen koneista tuhoutui ainoastaan viiden koneen lentäessä Maltalle, missä koneet liitettiin muihin HMS Illustriousilta pelastettuihin 819 ja 821X laivueiden koneisiin. Näin saatiin muodostettua täysi 12 koneen laivue. Se siirrettiin Dekheilan aavikkokentälle, jossa 815. laivue muodostettiin 21. tammikuuta. Se siirrettiin edelleen tammikuun lopulla Kreetalle pommittamaan vihollisen saattueita ja miinoittamaan meriväyliä. Laivueesta siirrettiin myös lentue Kreikan mantereelle.[1]

Laivue evakuoitiin huhtikuussa takaisin Dekheilaan ja sieltä edelleen kuukautta myöhemmin Kyprokselle häiritsemään Vichyn Ranskan Syyrian rannikon meriliikennettä upottaen hävittäjän ja vaurioittaen toista. Laivue palasi elokuussa Dekheilaan, jossa se tuki brittien 8. Armeijan operaatioita läntisellä aavikolla. Laivueen kalusto vaihdettiin kahteentoista Fairey Albacoreen ja kahteen ASV-tutkalla varustettuun Fairey Swordfishiin, minkä jälkeen laivue suoritti yöllisiä hyökkäyksiä lentotukikohtiin, panssarimuodostelmia vastaan ja sukellusveneiden torjuntalentoja. Laivueesta siirrettiin lisäksi osasto Kyprokselle sukellusvenepartiointiin. Laivue tuki maajoukkoja käytyessä taisteluja Libyassa alkuvuodesta 1942. Lisäksi laivue iski sukellusveneisiin upottaen muun muassa 2. kesäkuuta U-652:n yhdessä ilmavoimien 203. laivueen Bristol Blenheimin kanssa. Laivueesta muodostettiin kolmen koneen laivatykistön tulenjohtoon erikoistunut lentue 2. maaliskuuta 1943. Laivue lakkautettiin 24. heinäkuuta 1943 Mersa Matruhissa.[1]

Laivue perustettiin uudelleen 1. lokakuuta 1943 RNAS Lee-on-Solentissa torpedopommittajalaivueena kalustonaan 12 Fairey Barracuda Mk II -konetta. Muodostettaessa laivue liitettiin 52. laivaston torpedopommittajalaivueeseen. Laivue siirrettiin helmikuussa 1944 HMS Begumille kuljetettavaksi Intiaan, missä se liitettiin 12. Laivaston torpedopommittajalennostoon. Laivue siirrettiin heinäkuussa HMS Indomitablelle osaksi Brittiläistä Tyynenmeren laivastoa.[1]

Laivue osallistui elokuussa hyökkäyksiin Emmahavenin satamaan Sumatralla, syyskuussa Sigliin ja lokakuussa Nikobaareille. Hyökkäyksissä selvisi, että Barracudat on korvattava Grumman Avengereilla. Laivue siirrettiin ilman kalustoaan marraskuussa HMS Activityllä Britteinsaarille noutamaan uutta kalustoa.[2]

Laivue varustettiin joulukuussa 1944 uusilla Barracuda Mk II koneilla RNAS Machrihanishissa vähän ennen kaluston vaihtoa tammikuussa 1945 Barracuda Mk III koneisiin. Laivueeseen liitettiin huhtikuussa 825X lentueen Grumman Wildcatit ja se siirrettiin kuukautta myöhemmin tukialuskoulutukseen HMS Campanialle.[2] Wildcatit poistettiin laivueesta samoin kuin Barracudat ennen sen siirtoa saattuetukialus HMS Smiterille, jolla se siirrettiin takaisin Kaukoitään. Ennen laivueen kalustamista Grumman Avengereilla sota Japania vastaan päättyi. Laivue siirrettiin syyskuussa takaisin Englantiin HMS Fencerillä. Laivue varustettiin lokakuussa Fearnissa kahdellatoista tuliterällä Barracuda III:lle ennen kuin se lakkautettiin 11. tammikuutaa 1945 Rattrayssa.[2]

Laivue perustettiin uudelleen 1. joulukuuta 1947 Eglingtonissa sukellusveneentorjuntalaivueeksi numeroimalla 744. laivue uudelleen. Sen kalustona oli 12 Barracuda III:sta ja sen kotitukikohtana oli Londonderry. Laivue toimi pääosin maakentältä, mutta toisinaan harjoituksissa se palveli myös tukialuksilla. Joulukuussa 1951 laivueen vahvuus laskettiin kymmeneen koneeseen ja toukokuussa 1953 sen kalusto vaihdettiin kahdeksaan Avenger TBM-3E koneeseen, jotka myöhemmin korvattiin AS.4 ja AS.5 versioilla. Tammikuussa 1954 laivue siirrettiin HMS Eaglelle Välimerelle lähtöä varten ja myöhemmin samana vuonna HMS Illustriousille kotivesillä tapahtuvaan harjoitteluun. Laivue vietti toisen jakson Välimerellä heinäkuussa 1955 HMS Albionin kannella. Laivue lakkautettiin 13. lokakuuta 1955 Rosythissa, jonne se siirrettiin lentotukialukselta. Sen koneet luovutettiin Abbotsinchiin.

Laivue perustettiin uudelleen 6. helmikuuta 1956 Eglingtonissa sukellusveneentorjuntalaivueeksi kalustonaan kahdeksan Gannet AS.1 sekä yksi T.2 lentokone, joka oli tarkoitettu maatukikohdassa tapahtuvaan lentokoulutukseen. Laivue AS.1 koneineen siirrettiin tammikuussa 1957 HMS Ark Royalille, jonka kannella laivue teki toukokuussa kolmen viikon purjehduksen Yhdysvaltoihin. Laivue vieraili matkan aikana USS Saratogalla, jonka laivue teki vastavierailun HMS Ark Royalille. Laivueen kalusto vaihdettiin joulukuussa AS.4 versioksi, jonka jälkeen vierailuja jatkettiin sekä pohjoiseen että Välimerelle. Laivue lakkautettiin 15. heinäkuuta 1958 Culdrosessa.

Seuraavaksi siitä muodostettiin 1. lokakuuta 1958 Eglingtonissa helikopterilaivue, jonka kalustona oli 12 Whirlwind HAS.7 helikopteria. Laivue toimi laivaston helikopteri sukellusveneentorjuntakoulutuskeskuksena. Konerikkojen vuoksi laivueen kalusto asetettiin lentokieltoon ja helikopterit poistettiin lopulta maaliskuussa 1959 palveluskäytöstä. Laivueen kalustoksi vaihdettiin HAR.3. Laivue siirrettiin huhtikuussa Portlandiin, jossa se lakkautettiin 28. elokuuta 1959 nimeämällä se 737. laivueeksi.

Laivue perustettiin uudelleen 8. syyskuuta 1959 Culdrosessa sukellusveneentorjuntalaivueena kalustonaan kahdeksan Whirlwind HAS.7:ää. Koulutuksen jälkeen laivue siirrettiin HMS Albionille tammikuussa 1960 Välimeren purjehdusta varten ja edelleen Kaukoitään. Laivue palasi Britteinsaarille, jonne saavuttuaan se lakkautettiin 16. joulukuuta. Laivueen kalusto luovutettiin Fleetlandsiin.

Kahdeksan Wessex HAS.1 olivat 4. heinäkuuta 1961 Culdrosessa perustetun laivueen kalustona. Se siirrettiin marraskuussa HMS Ark Royalille Välimeren purjehdusta varten, mutta konerikot pakottivat laivueen palaamaan joulukuussa kotimaahan Maltalta HMS Victoriousilla. Maaliskuussa 1962 laivue kykeni palaamaan Välimerelle HMS Ark Royalille, jonka kannelle se jatkoi Kaukoitään. Laivue palasi Britteinsaarille joulukuussa ja se palkittiin Boyd Trophyllä uuden Wessex HAS.1 helikopterin käyttöönotosta.

Seuraavana vuonna laivue teki jälleen purjehduksen Kaukoitään HMS Ark Royalilla. Laivue siirrettiin vuoden lopulla maihin Adenissa, missä se tuki heimokapinan kukistamisessa. Tammikuussa 1964 laivue siirtyi HMS Centaurille, missä se avusti 45 Commandon maihin siirtämisessä Tanganjikaan. Kommando-osasto meni tukahduttamaan kansannousua. Palattuaan 30. huhtikuuta Adeniin laivue siirrettiin 14. toukokuuta takaisin HMS Centaurille. Se kävi muun muassa Singaporessa ennen paluutaan Adeniin 15. heinäkuuta. Laivue lähti joulukuussa Britteinsaarille saapuen 20. joulukuuta Culdroseen.

Kesäkuussa 1965 laivue lähti HMS Ark Royalin kannella Kaukoitään. Se vieraili joulukuussa muun muassa Australiassa ennen paluutaan Britteinsaarille kesäkuussa 1966. Laivue palasi HMS Ark Royalille pysyen kuitenkin kotivesillä. Laivue lakkautettiin 7. lokakuuta 1966 Culdrosessa.

Laivueen suunniteltu uudelleen perustaminen HMS Tigerille vuonna 1971 peruuntui kesäkuussa. Se perustettiin vasta 1. tammikuuta 1981 Yeoviltonissa esikuntalaivueena, johon liitettiin Lynx-laivueita. Laivueet siirrettiin 702. laivueesta. Laivue siirrettiin heinäkuussa 1982 Portlandiin, jossa se jatkoi hallinnointi tehtävässä. Esikunnan alaisuudessa toimivat laivueet palvelivat kaikkialla maailmassa osallistuen kaikkiin 1980-luvun kahakoihin kuten Falklandin sotaan 1982, Libanon 1983 ja Adenin operaatioihin sekä Karibian meren saarten avustuslentoihin 1986.

Osa Lynx-laivueista liitettiin syyskuussa 1986 829 laivueen alaisuuteen ja niitä siirrettiin huhtikuussa 1988 lisää Waspien poistuessa käytöstä. Laivueet hallinnoivat Lynx-kalustoa yhdessä huhtikuuhun 1993, jolloin kaikki Lynx-laivueet palautettiin 815. laivueen hallintaan ja 829. laivue lakkautettiin. Laivueeseen liitettiin heinäkuussa 1992 700L laivue, joka oli tarjonnut tyyppikoulutuksen kalustolle.

Elokuusta 1990 helmikuuhun 1991 osa laivueen hallinnoimasta kalustosta oli palveluksessa Persianlahdella.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Finnis Bill: The History of the Fleet Air Arm from Kites to Carriers. Shrewsbury: Airlife Publishing Ltd, 2000. ISBN 1-84037-182-X (englanniksi)
  • Wragg David: Fleet Air Arm Handbook 1939-1945. Gloucestershire: Sutton Publishing Ltd, 2001. ISBN 0-7509-3430-1 (englanniksi)
  • Jackson A J: Blackburn Aircraft since 1909. England: Funk & Wagnalls, 1968. (englanniksi)
  • Taylor H A: Fairey Aircraft since 1915. England: Naval Institute Press, 1988. ISBN 0-87021-208-7 (englanniksi)
  • Kay Anthony L & Smith J R: German Aircraft of the Second World War. Lontoo: Putnam, 2002. ISBN 0-85177-920-4 (englanniksi)
  • Polmar Norman: Aircraft Carriers - A History of Carrier Aviation and its Influence on World Events Vol. 1, 1909-1945. Dulles, Virginia: Potomac Bools Inc, 2006. ISBN 1-57488-663-0 (englanniksi)
  • Sturtivant, Ray & Ballance, Theo: The Squadrons of the Fleet Air Arm. Tornbridge, Kent: An Air-Britain Publication, 1994. ISBN 0-85130-223-8 (englanniksi)

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f Wragg s. 152
  2. ↑ a b c Wragg s. 153

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]