Ruusuvuori tunnetaan moderneista töistään. Kuuluisin näistä on Hyvinkään kirkko (1961). Muita hänen suunnittelemiaan kirkkoja ovat Huutoniemen kirkkoVaasassa (1964) sekä Tapiolan kirkkoEspoossa (1965). Hän suunnitteli myös Hyvinkään Rauhanummen hautausmaan kappelin (1972). Kirkkojen lisäksi Ruusuvuori suunnitteli monia yksityisasuntoja, toimistorakennuksia ja muita rakennuksia. Rakennusmateriaalina hän käytti betonia ja puuta.
Hyvinkään kirkko toi Ruusuvuorelle paljon kansainvälistä mainetta. Kirkon geometrinen muoto perustuu kahteen erikokoiseen, vastakkain asetettuun tetraedriin. Toisiinsa liittyvinä ne luovat talosta pyramidia muistuttavan monumentaalisen teoksen. Rakennuksen pohjakaava muodostuu kahdesta kolmiosta, joista pienempi on sakasti ja suurempi on itse kirkkosali. Yhdessä ne muodostavat epäsäännöllisen nelikulmion. Kolmioaihe toistuu kirkkosalissa monin tavoin. Kirkkosalin yläosassa ja alttarin vieressä on ikkunat, joista tuleva valo korostaa rakennuksen muotoja. Hyvinkään kirkkoon piirtämiään muotoja Ruusuvuori käytti myöhemminkin: selkeä rakenteellinen ajattelu yhdistettynä pelkistettyyn, askeettisen runolliseen muotokieleen.[2]
Ruusuvuoren suunnittelema Mikkelin poliisitalo on minimalistisen betoniarkkitehtuurin taidonnäyte. Mittavin Ruusuvuoren työ on Helsingin kaupungintalokorttelien saneeraus, joka kaikkine vaiheineen kesti lähes 30 vuotta (1961–1988). Ulkomailla toteutettuja Ruusuvuoren töitä ovat esimerkiksi Etiopian Addis Abebaan rakennettu kolmen tornitalon kompleksi Real Estate Development Center Building (1976), Sveitsin Grenolier’n Stünkel-talo (1972) ja Tukholman ateljee Klingspor (1983).[2]
Ruusuvuori voitti Tampereen Hervannan yleissuunnitelmakilpailun 1968, mutta myöhemmin Tampereen kaupungin virkamiehet paljolti vesittivätkin Ruusuvuoren suunnitelman kompromisseillaan, mistä Ruusuvuori pahoitti mielensä.[3][4][5]
Ruusuvuori oli Arkkitehti-lehden päätoimittaja 1956–1957 ja Suomen rakennustaiteen museon johtaja kahteen otteeseen, vuosina 1975–1978 ja 1983–1988.[6][7] Museon johtamisen välissä olleen viisivuotiskauden 1978–1983 hän oli taiteilijaprofessorina.[7]
↑Ruusuvuori, Aarno hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
↑ abcOtavan suuri ensyklopedia. Täydennysosa 2, s. 10294–10295, art. Ruusuvuori, Aarno. Helsinki: Otava, 1991. ISBN 951-1-05125-3
↑Vahter, Timo: Tamperelaista arkkitehtuurisanastoa. Lagerstammsbladet, 2003, nro 2, s. 12–13. Tampere: Tampereen teknillisen yliopiston arkkitehtikilta. Artikkelin verkkoversio. (PDF) Viitattu 19.9.2008. (suomeksi)
↑Hervanta-Historiikki. (Arkkitehtien ajatukset.) Tampereen kaupungin verkkosivut. 25.09.2002. Tampere: Tampereen kaupunki. Viitattu 19.9.2008. (suomeksi)
Tuomi, Timo: ”Ruusuvuori, Aarno (1925–1992)”, Suomen kansallisbiografia, osa 8, s. 426–427. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-449-5Teoksen verkkoversio.
Norri, Marja-Riitta – Kärkkäinen, Maija (toim.): Aarno Ruusuvuori: Structure is the Key to Beauty — Järjestys on kauneuden avain. Helsinki: Suomen rakennustaiteen museo, 1992. ISBN 951-9229-75-2