Attila Fiola

Attila Fiola tammikuussa 2017.

Attila Fiola (s. 17. helmikuuta 1990 Szekszárd) on unkarilainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan puolustaja. Hän on edustanut kotimaassaan Paksia, Puskás Akadémiaa ja Fehérvária. Hän on pelannut kauden 2023–2024 loppuun mennessä Unkarin pääsarjassa 338 ottelua ja tehnyt niissä kolme maalia. Hän voitti Unkarin-mestaruuden vuonna 2018 ja Unkarin cupin vuonna 2019. Hän pelasi Eurooppa-liigassa kuusi ottelua kaudella 2018–2019.[1]

Fiola pelasi Unkarin alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa. Hän pelasi Unkarin A-maajoukkueessa ensimmäisen ottelunsa lokakuussa 2014 EM-karsinnassa Färsaaria vastaan. Euroopan-mestaruuskilpailuissa 2016 hän pelasi kokonaan ensimmäisen alkulohko-ottelun Itävaltaa vastaan mutta jäi sitten vaihtopelaajaksi. Kesälle 2021 siirtyneissä EM-kilpailuissa 2020 hän pelasi kaikki kolme ottelua avauskokoonpanossa ja teki toisessa, 1–1-tasapeliin päättyneessä alkulohko-ottelussa Ranskaa vastaan joukkueensa maalin. Hän on kesäkuun 2024 puoliväliin mennessä pelannut 58 A-maaottelua, joista 50 ottelua avauskokoonpanossa. Ensimmäisen maaottelumaalinsa hän teki maaliskuussa 2021 MM-karsintaottelussa Andorraa vastaan ja toisen sitten saman vuoden EM-kilpailuissa.[1]


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.