Defenders of the Faith Judas Priest | ||
---|---|---|
Studioalbumin tiedot | ||
Äänitetty | Ibiza Sound Studios, Ibiza, heinä-elokuussa 1983 | |
Julkaistu | tammikuussa 1984 | |
Tuottaja(t) | Tom Allom | |
Tyylilaji | heavy metal | |
Kesto | 38.57 | |
Levy-yhtiö | Columbia | |
Judas Priestin muut julkaisut | ||
Screaming for Vengeance 1982 |
Defenders of the Faith 1984 |
Turbo 1986 |
Defenders of the Faith on Judas Priestin menestysalbumi vuodelta 1984. Albumi myi Yhdysvalloissa kultaa jo maaliskuussa samana vuonna ja ylitti platinarajan 1988. Albumi nousi sijalle 18. Billboard-listalla USA:ssa ja pysyi sillä peräti kymmenen kuukautta, kun ”Some Heads Are Gonna Roll” sai paljon radiosoittoa. Britanniassa levy ylsi listalla sijalle 19. Kappaleista ”Freewheel Burning” ja ”Love Bites” tehtiin myös musiikkivideot.
Rob Halford ei ollut levyn ilmestymisen aikoihin paljastanut muulle yhtyeelle homoseksuaalisuuttaan, mutta se purkautui välillä esiin miehen sanoituksissa. Omien sanojensa mukaan Halford "ujutti" albumille "homosanoituksia". Defenders...-levyllä se näkyy muun muassa kappaleessa ”Jawbreaker”. Hän ei kuitenkaan tohtinut sanoi bändikavereilleen, että "Täähän kertoo, jätkät, tosi isosta kyrvästä!"[a] Vuonna 2020 ilmestyneessä kirjassaan Halford toteaa, että kertoi vasta "aivan äskettäin" muille yhtyeen jäsenille mistä kappaleessa on kyse. He totesivat naureskellen, että "Ai jaa, nyt kun kerroit, niin selvä juttuhan tuo!"[1]
”Eat Me Alive” -kappaleen fellaatio-aihe sen sijaan ei jäänyt ollenkaan epäselväksi. Halford kertoo, että hän suhtautuu sanoituksiinsa suurella vakavuudella, kirjoittaa tekstit selvin päin, koettaa pitää ajatukset kirkkaina ja keskittyy työhön. Poikkeuksen sääntöön tekee ”Eat Me Alive”. Yhtyeen jäsenet olivat juopotelleet baarissa, ja sen jälkeen piti mennä vielä studioon viimeistelemään kappale, josta oli olemassa vain runko. Sanoitukset puuttuivat. "Pää täynnä olutta ja viiniä päätin, että kappale kertoo siitä, kuinka nautinnollista on saada hyvää suuseksiä." Myöhemmin sekä kännisanoittelu että eräs sen yksityiskohta harmittivat Halfordia: Kappaleen sisältöön kuuluu, että fellaation vastaanottaja osoittaa sen antajaa aseella päähän.[1] Tämä liittyy surullisenkuuluisaan ampumistapaukseen, joka vei Judas Priestin oikeuteen Yhdysvalloissa.[2]
Kaikki kappaleet kirjoittanut kolmikko Glenn Tipton, Rob Halford ja K. K. Downing.
Vuoden 2001 version bonuskappaleet
|
---|
Studioalbumit | |
---|---|
Konserttitallenteet | |
Kokoelmat | |
Videografia |