Franz von Dingelstedt

Franz von Dingelstedt noin vuonna 1840.

Franz von Dingelstedt (30. kesäkuuta 1814 Halsdorf, Saksa – 15. toukokuuta 1881 Wien) oli saksalainen näytelmäkirjailija, runoilija, lehtimies ja teatterinjohtaja. Hän luotsasi muun muassa Wienin Burgtheateria. Dingelstedt tuli kuuluisaksi runollaan Weserlied, jonka Gustav Pressel on säveltänyt lauluksi. Hänen tunnetuin kirjallinen työnsä lienee Lieder eines kosmopolitischen Nachtwächters ('Kosmopoliittisen yövahdin lauluja').

Dingelstedt oli 1851 Münchenin ja 1857 Weimarin hoviteatterin, 1867 Wienin hovioopperan ja 1872 Burgtheaterin johtaja. Hänen pääteoksiaan olivat Lieder eines kosmopolitischen Nachtwächters (1841), Gedichte (1845), Nacht und Morgen, Zeitgedichte (1851), murhenäytelmä Das Haus der Barneveldt (1850), Heptameron (1841, novelli), romaanit Unter der Erde (1840), Die Amazone (1868); Studien und Kopien nach Shakespeare (1858), omaelämäkerrallinen teos Münchener Bilderbogen (1879) ja Litterarisehes Bilderbuch (1880). Hänen kootut teoksensa ilmestyivät 1877. Dingelstedtillä oli notkea muotoaisti, hän oli rakastettava ja lämminsydäminen, mutta häneltä puuttui omintakeinen luova taiteilijapersoonallisuus, niin ettei hän runoilijana saanut aikaan sitä, mihin hänen alkutuotantonsa antoi toiveita. Teatterinjohtajana hän sitä vastoin oli suuri taiteilija, uusien suuntien aukoja ja teatterielämän eloisa innostaja.^[1]

Elämä

Dingelstedt syntyi Halsdorfissa Hessen-Kasselissa. Hän opiskeli isänsä toivomuksesta teologiaa Marburgin yliopistossa vuosina 1831–1834. Dingelstedt liittyi kahteen opiskelijajärjestöön: Corps Schaumburgiaan ja Corps Guestphaliaan.^[2] Hän ei kuitenkaan valinnut kirkollista uraa - opiskeluaikanaan hän oli kirjoittanut komedioita ja "sopimattomia" lauluja, kuten hän itse kertoi eräässä kirjeessään ystävälleen Julius Hartmannille.^[3] Sen sijaan hän sai opettajanpaikan Hannoverin lähistöltä. Vuonna 1836 Dingelstedt valmistui maisteriksi kasselilaisesta Lyceum Fridericianumista (nykyisin Friedrichsgymnasium). Samaan aikaan aikakauslehti Europassa julkaistiin hänen satiirinen esikoisrunoelmansa Bilder aus Hessen-Kassel, jossa hän teki pilaa Hessen-Kasselista samaan tapaan kuin Heinrich Heine oli irvaillut Göttingenille teoksessaan Harzreise vuonna 1826. Dingelstedtin runot aiheuttivat siinä määrin pahennusta, että hänet siirrettiin rangaistukseksi Fuldan gymnasiumiin 1838. Vuonna 1839 Dingelstedt kirjoitti romaanin Unter der Erde, josta tuli menestysteos. Vuonna 1841 julkaistiin anonyymisti hänen kenties tunnetuin teoksensa Lieder eines kosmopolitischen Nachtwächters. Kirjan poliittisluontoiset runot olivat merkittävä lisä oman aikansa poliittiseen runouteen. Teoksen suosion siivittämänä Dingelstedt päätti valita kirjallisen uran.

Vuonna 1841 Dingelstedt otti etäisyyttä opettajan ammattiinsa ja aloitti työn Augsburger Allgemeine Zeitung -sanomalehdessä. Nachtwächter-laulujensa vuoksi hän oli kiistelty hahmo, joten hänet lähetettiin kirjeenvaihtajaksi Pariisiin ja edelleen Lontooseen sekä Wieniin. Lontoossa hän tapasi kuuluisan böömiläisen oopperalaulajan Jenny Lutzerin (1816-1877) ja avioitui tämän kanssa 1844. Vuonna 1845 Dingelstedt julkaisi runoja oman aikansa elämänmenosta. Seuraava runokokoelma ilmestyi 1852 ja saavutti varsin vähän huomiota. Dingelstedtin tragedia Das Haus der Barneveldt (1850) oli menestys, ja hänet valittiin sen ansiosta erään müncheniläisen teatterin johtajaksi. Hän nousi pian sikäläisten kirjallisuuspiirien keskiöön. Dingelstedt joutui paikallisen jesuiittaklikin silmätikuksi ja hänet erotettiin tehtävistään hatarien syytösten perusteella. Säveltäjä Franz Lisztin avittamana Dingelstedt sai vastaavanlaisen työpaikan Deutsches Nationaltheater und Staatskapelle Weimarista vuonna 1857; pesti kesti vuoteen 1867 ja oli menestyksekäs. Dingelstedt kunnostautui eritoten ottamalla kaikki William Shakespearen historialliset näytelmät teatterinsa ohjelmistoon. Hän oli tehnyt itseään tunnetuksi vanhassa teatterikaupungissa jo vuonna 1850 laatimalla prologin Richard Wagnerin Lohengrin-oopperaan, joka sai kantaesityksensä Weimarissa. Vuonna 1867 Dingelstedtista tuli Wienin hovioopperan johtaja. Ura jatkui 1872 Hofburgtheaterin johtajana aina hänen kuolemaansa asti.

Baijerin kuningasLudvig II aateloi Dingelstedtin vuonna 1867. Itävallan keisari teki hänestä vapaaherran 1876. Dingelstedt on haudattu puolisonsa viereen Wiener Zentralfriedhof -hautausmaalle (5A-4-80). Vuonna 1894 hän sai nimikkokadun - Dingelstedtgasse - Wienin Rudolfsheim-Fünfhausin kaupunginosaan. Myös alasaksilaisessa Rintelnin kaupungissa ja Fuldan Ziehers-Südin kaupunginosassa sijaitsee Dingelstedtin mukaan nimetyt kadut.

Teokset

Franz von Dingelstedt noin vuonna 1879.

• [anonyymi] Bilder aus Hessen-Kassel. Teoksessa Europa. Chronik der gebildeten Welt. 4 (1836). S. 69–80.
• Gedichte. Kassel / Leipzig 1838.
• Die neuen Argonauten. Ein komischer Roman. Fulda 1839.
• Das Weserthal von Münden bis Minden. Kassel 1839.
• Sechs Jahrhunderte aus Gutenbergs Leben. Kleine Gabe zum großen Feste. Kassel 1840.
• [anonyymi] Lieder eines kosmopolitischen Nachtwächters. Hampuri 1841. Digitalisat der Aufl. 1842: Pedagogical Digital Library^{[vanhentunut linkki]}
• [Sylvester Jordanin kanssa] Zeitstimmen aus Hessen. 1840–1848. Kassel 1848.
• Das Haus der Barneveldt. Dresden 1850a.
• Der Goethe-Tag. Sanomalehdessä Augsburger Allgemeine Zeitung 4. syyskuuta 1850. S. 3947–3949. (1850b)
• Nacht und Morgen. Stuttgart 1851.
• Studien und Copien nach Shakespeare. Pest / Wien / Leipzig 1858.
• Die Amazone. Stuttgart 1868.
• Eine Faust-Trilogie. Dramaturgische Studie. Berliini 1876.
• Sämmtliche Werke. 12 Bd. Berliini 1877.
• Literarisches Bilderbuch. Berliini 1878.
• Münchener Bilderbogen. Berliini 1879.
• Lieder eines kosmopolitischen Nachtwächters. Studienausgabe mit Kommentar u. Einl. hg. v. Hans-Peter Bayerdörfer. Tübingen 1978.

Lähteet

1. Dingelstedt, Franz von, Tietosanakirja osa 2, palsta 316, Tietosanakirja Osakeyhtiö 1909
2. Kösener Korps-Listen 1910, 165, 8
3. Werner Deetjen (Hrsg.): Franz Dingelstedt und Julius Hartmann. Eine Jugendfreundschaft in Briefen. Leipzig 1922. S. 64