Isha-säätiö | |
---|---|
Isha Foundation | |
![]() Järjestön logo |
|
Perustettu | 1992 |
Perustaja | Jaggi Vasudev |
Tyyppi | säätiö |
Toimiala | jooga, luonnonsuojelu, sosiaaliturva |
Kotipaikka |
![]() |
Toiminta-alue | Pääsääntöisesti Intia, mutta myös muu maailma |
Tukijamäärä | noin 11 milj. vapaaehtoista |
Viralliset kielet | englanti |
Aiheesta muualla | |
Sivusto |
Isha-säätiö on Intiassa toimiva voittoa tavoittelematon säätiö. Nimi isha tarkoittaa kutakuinkin "muodoton jumalainen".[1]. Säätiön tavoite on sen itsensä mukaan toimia mahdollisimman monipuolisesti ihmisten hyvinvoinnin hyväksi: se pyrkii tarjoamaan ohjelmia ja toimintaa fyysiseen, psyykkiseen ja hengelliseen kehittymiseen.[2]
Isha-säätiön perusti joogaopettaja ja mystikko Jaggi Vasudev (myös nimellä Sadhguru). Vasudev koki uskonnollisen heräämisen 1980-luvulla ja päätti jakaa sen koko maailman kanssa. Hän aloitti kiertelevänä joogaopettajana Etelä-Intiassa, kunnes perusti Isha-säätiön vuonna 1992. Säätiön päämaja, eli ashram, perustettiin Coimbatoren kaupunkiin, Velliangiri-vuorten juurelle Tamil Nadun läntiselle rajalle.[3].
Vuonna 2017 säätiön päämajan maille pystytettiin Adiyogi Shiva -patsas, joka on maailman korkein rintakuva.[4]
Ishan toiminta on kokonaan vapaaehtoisten varassa.[1] Vapaaehtoisten määrä on arviolta noin 11 miljoonaa maailmanlaajuisesti.[3]. Toimintaa koordinoidaan erilaisina projekteina, jotka säätiön oman ilmoituksen mukaan ovat koskettaneet jo 200 miljoonaa ihmistä. Projektien teemoja ovat mm. ympäristö, koulutus tai työllisyys.[2].
Säätiön alkuperäiseen toimintaan kuuluvat jooga ja meditaatio. Se tarjoaa joogaohjausta kaikentasoisille harrastelijoille sekä mahdollisuutta kouluttautua joogaopettajaksi.[5]
Project GreenHands (PGH) alkoi vuonna 2004. Sen tavoitteena on istuttaa puita ja estää aavikoituminen pääsääntöisesti Etelä-Intiassa.[6].
Isha Vidhyan tavoitteena on kohentaa maaseudun lapsien saaman koulutuksen tasoa. Projekti alkoi vuonna 2006. Projekti koostuu kahdesta lähestymistavasta: kymmenestä Isha Vidhya -kouluista, joissa opiskele hieman yli 7700 lasta sekä valtion koulujen tukiohjelma, jonka piirissä on 72 opettajaa Tamil Nadussa.[7].
Action for Rural Rejuvenation (ARR) alkoi vuonna 2003 ja sen tarkoituksena on voimaannuttaa maaseudun yhteisöjä ja ylläpitää niiden elinvoimaisuutta. Projektiin kuuluvat mm. liikkuvat terveyskeskukset, vedenpuhdistamoiden rakentamista, vapaa-ajan liikuntamahdollisuuksien järjestämistä sekä terveysvalistus.[8].
Keskuksia on ympäri maailmaa jokaisella mantereella Etelä-Amerikkaa ja Etelämannerta lukuun ottamatta:[9]
Maa | Keskuksien määrä | Muuta |
---|---|---|
![]() |
54 | |
![]() |
1 | |
![]() |
2 | 1 Hongkongissa |
![]() |
1 | |
![]() |
1 | |
![]() |
1 | |
![]() |
1 | |
![]() |
1 | |
![]() |
1 | |
![]() |
1 | |
![]() |
1 | Isha Institute of Inner Sciences |
![]() |
1 | |
![]() |
1 | |
![]() |
1 | |
![]() |
1 | |
![]() |
1 | |
![]() |
1 | |
![]() |
1 | |
![]() |
1 | |
![]() |
1 | |
![]() |
1 | |
![]() |
1 | |
![]() |
1 | |
![]() |
1 | |
![]() |
1 | |
![]() |
1 | |
![]() |
1 | |
![]() |
1 | |
![]() |
1 | |
![]() |
1 | |
![]() |
59 | Isha Institute of Inner Sciences |
![]() |
8 | |
![]() |
1 | |
![]() |
1 | |
![]() |
1 | |
![]() |
1 | |
![]() |
1 | |
![]() |
1 | |
![]() |
1 | |
![]() |
3 | |
![]() |
1 |