John Arthur Roebuck

John Arthur Roebuck
James Greenin muotokuva John Arthur Roebuckista vuodelta 1832.
James Greenin muotokuva John Arthur Roebuckista vuodelta 1832.
Henkilötiedot
Syntynyt28. joulukuuta 1802
Madras, Intia
Kuollut30. marraskuuta 1879 (76 vuotta)
Lontoo, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta
Ammatti lakimies
Poliitikko
Puolue sitoutumaton
Asema parlamentin jäsen
Vaalipiiri Bath (1832–1837, 1841–1847)
Sheffield (1849–1868, 1874–1879)
Puoliso Henrietta Falconer (1834–1879)
Lapset 1 tytär[1][2]

John Arthur Roebuck (28. joulukuuta 1802[2][3][4][5] – 30. marraskuuta 1879) oli englantilainen poliitikko. Hän edusti parlamentin alahuoneessa Bathia itsenäisenä liberaalina vuodet 1832–1837 ja 1841–1847 ja myöhemmin Sheffieldiä vuodet 1849–1868 ja 1874–1879.

Roebuck osoitti poliittisen uransa aikana useita erilaisia ristiriitaisia mielipiteitä ja kannatti ristiriitaisia tavoitteita. Hän vieraantui ajan mittaan yhä selvemmin aiemmista liberaalien piiristä löytyneistä tovereistaan ja lähentyi uransa loppuvaiheessa konservatiiveja. Vuonna 1844 poliitikko George Smythe luonnehti häntä pilkallisesti ”Bathin Diogeneeksi”, jonka teot olivat aina keskenään ristiriidassa.[1][3]

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roebuckin isä Ebenezer Roebuck (k. 1807) oli keksijä ja teollisuusmies John Roebuckin poika. John Arthur Roebuck syntyi Madrasissa Intiassa, missä Ebenezer toimi valtion virkamiehenä. Ebenezerin kuoltua tämän vaimo Zipporah Tickell matkusti Britanniaan ja meni uusiin naimisiin John Simpsonin kanssa, minkä jälkeen perhe muutti vuonna 1815 Ylä-Kanadaan.[2][6] Roebuck palasi Englantiin vuonna 1824 ja sai vuonna 1831 oikeuden lakimiehen ammatin harjoittamiseen, mutta ei koskaan ollut alalla erityisen aktiivinen eikä itse pitänyt lakimiehistä ihmisryhmänä.[3] Vuonna 1834 hän avioitui pappi Thomas Falconerin tyttären Henriettan kanssa, jonka kanssa sai ainakin yhden tyttären.[1][4][5]

Poliittisen uran alku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roebuck valittiin ensi kertaa alahuoneeseen Bathin vaalipiiristä vuoden 1832 vaaleissa William Napierin kieltäydyttyä asettumasta ehdolle ja kannatettua Roebuckia tehtävään. Roebuck piti 5. helmikuuta 1833 ensimmäisen puheensa alahuoneessa, ja siinä hän julistautui riippumattomaksi parlamentin jäseneksi. Hän osoitti halveksuntaa kaikkia hänen kanssaan eri mieltä olevia, eritoten whigejä, kohtaan.[2][6] Hän tuki Daniel O’Connellin oikeustaistelua Irlannin puolesta, kun taas irlantilaista chartisteihin kuuluvaa poliitikkoa Feargus O’Connoria hän luonnehti vuonna 1839 ”pahantahtoiseksi ja pelkurimaiseksi kansankiihottajaksi”.[1][5][7]

Roebuck teki vuonna 1835 ehdotuksen ylähuoneen ehdottoman veto-oikeuden poistamisesta ja muuttamisesta viivyttäväksi[1][5], tosin hän itse olisi halunnut lopettaa ylähuoneen instituutiona kokonaan. Veto-oikeuden muutos toteutui lopulta vuonna 1911 Parliament Actin myötä.[8] Hänen samana vuonna julkaisemansa Pamphlets for the People -traktaattisarjan sanomalehtiä kritisoiva osa The Stamped Press and its Morality sai The Morning Chronicle -lehden päätoimittajan John Blackin haastamaan hänet kaksintaisteluun. Kumpikaan osapuoli ei loukkaantunut, kun kaksintaistelu järjestettiin 19. marraskuuta 1835.[1][6]

Roebuckia ei valittu Bathista uudestaan vuoden 1837 vaaleissa, jolloin hän lähti uudelleen joksikin aikaa Kanadaan, missä osti maatilan asuttavakseen ja harjoitti jonkin verran lakimiehen tointa. Hän palasi alahuoneeseen samasta vaalipiiristä seuraavissa vaaleissa vuonna 1841.[3][4] Vuonna 1843 hänen aloitteensa sekulaarista opetuksesta maassa hylättiin alahuoneessa äänin 60 puolesta ja 156 vastaan.[1]

Roebuck jätti Bathin vaalipiirin lopullisesti jäätyään vailla edustajanpaikkaa vuoden 1847 vaaleissa ja siirtyi Sheffieldiin, mistä hänet valittiin alahuoneeseen ilman vastaehdokkaita toukokuussa 1849.[1][4]

Krimin sota

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roebuck kannatti monen muun brittiläisen liberaalin tavoin aluksi Krimin sotaa. Sodan kääntyessä epäsuotuisaksi hän kuitenkin alkoi voimakkaasti kritisoida maan johtoa. 23. tammikuuta 1855 Roebuck vaati äänestystä epäluottamuslauseesta hallitusta kohtaan. Alahuone äänesti 29. tammikuuta 1855 äänin 305 epäluottamuslauseen puolesta ja 148 sitä vastaan, ja pääministeri George Hamilton-Gordonin hallitus erosi seuraavana päivänä.[1][4][9] Roebuck nimitettiin johtamaan kymmenestä parlamentin jäsenestä koostuvaa komiteaa, joka tutki pääasiassa rintamaoloissa tapahtuvaan sairaanhoitoon ja sen puutteisiin liittyviä tekijöitä. Komitean haastattelemiin henkilöihin lukeutui useita kenraaleja, muun muassa John Fox Burgoyne ja lordit Raglan ja Lucan, useita alempia upseereita, lääkintähenkilöstöä sekä yksi aliupseeri. Komitean raportin ensi versio esitettiin parlamentille 18. kesäkuuta 1855 huolimatta siitä, että Hamilton-Gordonia pääministerinä seurannut lordi Palmerston oli yrittänyt saada Roebuckia ja alahuonetta yleensä luopumaan tutkimuksesta.[9][10]

Vuonna 1855 Roebuck oli myös yksi lyhytaikaisen Administrative Reform Association -järjestön vaikuttajista Charles Dickensin ja Samuel Morleyn ohella. Järjestö oli Krimin sodan ja sen aristokraattiseksi mielletyn johdon vastainen ja sai inspiraationsa suurelta osin George Trevelyanin ja Stafford Northcoten vuonna 1855 julkistaman raportin johdosta. Eräs sen tärkeimpiä tavoitteita oli saada maan valtionhallinnosta selkeämmin ymmärrettävää ja sen työntekijöiden värväämisestä puhtaammin osaamiseen perustuvaa.[11][12]

Joulukuussa 1855 Roebuck pyrki epäonnistuneesti Metropolitan Board of Works -paikallishallinnon puheenjohtajaksi. Asema olisi taannut hänelle mahdollisuuden vaikuttaa merkittävästi moderniin Lontooseen. Tehtävään kuitenkin valittiin 22. joulukuuta pidetyssä äänestyksessä John Thwaites Roebuckin jäädessä toiseksi.[1][13]

Krimin sodan jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Krimin sodan jälkeen Roebuck pyrki yhdistämään Britannian radikaalit liberaalit vaikuttajat yhdeksi kokonaisuudeksi, joka voisi onnistuneesti ajaa edistysmielisiä uudistuksia maassa. Edward Miall ja Thomas Milner Gibson olivat tähän halukkaita, mutta Roebuckin mukaan halajama Richard Cobden kieltäytyi, koska hänen mielestään Roebuck oli turhamainen halussaan saada aina ylimmän aseman.[14]

Roebuck ja Milner Gibson esittivät vuonna 1858 väittelyssä parlamentin alahuoneessa, että Yhdistyneen kuningaskunnan ei pitäisi estää Ranskaa rakentamasta kanavaa Suezille. Roebuck sai asiassa vastaansa insinööri Robert Stephensonin, jonka mielestä kanavan rakentaminen oli lähtökohtaisesti mahdotonta hänen vuonna 1847 tekemänsä tutkimusretken mukaan.[15]

Yhdysvaltain sisällissodan ollessa käynnissä Roebuck kannatti etelävaltioita ja luonnehti Unionin armeijan koostuvan ”Euroopan saastasta”, vaikka oli vuonna 1859 eräässä kirjeessään osoittanut ihailua Yhdysvaltoja kohtaan. Kesäkuussa 1863 hän esitti puheessaan, että Yhdistyneen kuningaskunnan pitäisi yhdessä tuumin Ranskan kanssa tunnustaa etelävaltioiden itsenäisyys.[3] Roebuckin mielestä etelävaltioiden asenne mustaan vähemmistöönsä oli myös itse asiassa vähemmän sortava kuin pohjoisvaltioiden.[16] Hän väitti, että myös pääministeri Palmerston oli hänen tapaansa etelävaltioiden kannattaja. Roebuck oli myös Itävallan keisarikunnan Italian hallinnon tukija. Vuonna 1864 hän erosi Reform Clubista, jonka jäsenenä oli ollut ennen tätä vuosikymmeniä.[1]

Vaikka Roebuck valittiin Sheffieldistä parlamentin alahuoneeseen vuosina 1852, 1857, 1859 ja 1865, hänen jyrkkenevät mielipiteensä ja yleinen poliittinen jääräpäisyytensä olivat osana vaikuttamassa siihen, että häntä ei valittu enää vuoden 1868 vaaleissa. Hänen sijastaan Sheffieldin vaalipiiristä alahuoneeseen nousi työväenluokalle ja ammattiliitoille myötämielinen A. J. Mundella. Roebuck oli sen sijaan tehnyt selväksi kielteisen mielipiteensä ammattiliittoja kohtaan ja luonnehtinut työväenluokkaa perheväkivaltaan taipuvaisiksi ja tuhlareiksi.[1][5][17][18] Hän oli myös suhtautunut vuoden 1867 vaalitavan uudistukseen epäilevästi ja varoittanut antamasta poliittista valtaa ”tietämättömien” haltuun.[6]

Vuoden 1874 vaaleissa Roebuck valittiin konservatiivipuolueen tukemana uudestaan alahuoneen jäseneksi Sheffieldistä Mundellan rinnalle. Roebuckin kanssa paikkaa tavoitteli myös Joseph Chamberlain.[6][18] Turkin sodassa hän kannatti osmanien valtakunnan tukemista Venäjää vastaan.[3] Hänestä tehtiin Privy Councilin jäsen 14. elokuuta 1878.[1][5]

Kuolema

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roebuck kuoli sydämen vajaatoimintaan Westminsterissä Lontoossa 30. marraskuuta 1879.[1][4][6]

Teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Pamphlets for the People, 1835 (traktaattisarja)[1][8]
  • Existing Difficulties in the Government of the Canadas. London: C. and W. Reynell, 1836. [1][5]
  • Plan for the Government of English Colonies, 1849[5]
  • History of the Whig ministry of 1830, to the passing of the Reform bill. London: J.W. Parker, 1852. [1][5]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Shepherd, John A.: The Crimean Doctors: A History of the British Medical Services in the Crimean War, Volume 1. Liverpool University Press, 1991. ISBN 978-0853231677 (englanniksi)
  • Harding, Ewing (toim.): From Palmerston to Disraeli (1856–1876). London: G. Bell and Sons, Ltd., 1913. (englanniksi)
  • Weston, Corinne: English Constitutional Theory and the House of Lords 1556-1832 (Routledge Revivals). Routledge, 2010. ISBN 978-0415578554 (englanniksi)
  • McCord, Norman; Purdue, Bill: British History 1815-1914. Oxford University Press, 2007. ISBN 978-0199233199 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Briggs, Asa: The Age of Improvement, 1783-1867. (2nd ed.) Routledge, 2000. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Vincent, David: The Culture of Secrecy: Britain, 1832-1998. Oxford University Press, 1998. ISBN 978-0198203070 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Hawkins, Angus: Parliament, Party and the Art of Politics in Britain, 1855–59. Macmillan Press, 1987. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Jeaffreson, John Cordy; Pole, William: The Life of Robert Stephenson, F.R.S. (Volume 2). Cambridge University Press, 2014. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Owen, David Edward: The Government of Victorian London, 1855-1889: The Metropolitan Board of Works, the Vestries and the City Corporation. Belknap Press, 1982. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q Rae, William Fraser: Dictionary of National Biography, 1885–1900, Volume 49, s. 95-97. Smith, Elder & Co, 1897. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d ROEBUCK, JOHN ARTHUR – Volume X (1871-1880) Dictionary of Canadian Biography. Viitattu 12.10.2019. (englanniksi)
  3. ↑ a b c d e f JOHN ARTHUR ROEBUCK.*. (maksumuuri) The Spectator, 20.11.1897. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  4. ↑ a b c d e f 1911 Encyclopædia Britannica, Volume 23, s. 451. (11th ed.) Cambridge University Press, 1911. (englanniksi)
  5. ↑ a b c d e f g h i Appletons' Cyclopædia of American Biography, s. 304. (1900 edition) D. Appleton & Company, 1900. (englanniksi)
  6. ↑ a b c d e f Simkin, John: John Roebuck Spartacus Educational. syyskuu 1997. Viitattu 13.10.2019. (englanniksi)
  7. ↑ McCord & Purdue 2007, s. 166
  8. ↑ a b Weston 2010
  9. ↑ a b McCord & Purdue 2007, s. 273-274
  10. ↑ Shepherd 1991, s. 381-391
  11. ↑ Vincent 1998, s. 35-36
  12. ↑ Briggs 2000, s. 376-377
  13. ↑ Owen 1982, s. 41
  14. ↑ Hawkins 1987, s. 74
  15. ↑ Pole & Jeaffreson 2014, s. 150
  16. ↑ Harding 1913, s. 46-47
  17. ↑ Dictionary of National Biography, 1901 supplement, Volume III, s. 210. Smith, Elder & Co, 1901. (englanniksi)
  18. ↑ a b Sheffield 1832-1885 (Hansard) api.parliament.uk. Viitattu 8.10.2019. (englanniksi)
Kansainväliset
Kansalliset
Taiteenala
Henkilöt
Muut