Kurī | |
---|---|
Avaintiedot | |
Alkuperämaa | Uusi-Seelanti |
Määrä | kuollut sukupuuttoon |
Rodun syntyaika | 1200-luku |
Alkuperäinen käyttö | liharuoka, vaate- ja aseenkoriste, uhrilahja, linnun metsästys |
Muita nimityksiä | gurī, pero, kararehe[1], Maori Dog, New Zealand Native Dog, gos de polinèsia, "polynesiankoira" |
FCI-luokitus | ei FCI-rotu |
Ulkonäkö | |
Paino | 13–15 kg |
Väritys | valko-musta tai keltainen |
Kurī on sukupuuttoon kuollut polynesialainen koirarotu, jota kasvattivat Uudessa-Seelannissa asuvat maorit. Sen nimitys kurī on maorin kieltä. Rotu hävisi 1800-luvun aikana.
Ulkonäöltään kurī oli pieni ja pitkäkarvainen. Sen koko oli suunnilleen sama kuin bordercollien. Sillä oli pieni pää, pystyt korvat[2] ja voimakkaat leuat. Kuono muistutti terrierien kuonoa, ollen suippokärkinen[2]. Niska ja olkapäät olivat kookkaat ja jalat lyhyet. Väritys oli valkoinen mustin merkein.[2] Joillakin yksilöillä turkki oli keltainen. Koiran häntä oli tuuhea ja pystykorvan hännän kaltainen.[2] Kurīt painoivat noin 13–15 kiloa ja ne olivat kookkaampia kuin muut Polynesian saarten koirat.[1] Kurīn ulkonäköä on kuvailtu rumaksi.[3]
Rodun luonnetta on kuvailtu laiskaksi ja hajuaistia heikoksi. Joidenkin kuvausten mukaan se ei myöskään haukkunut.[3] Joutilaaseen henkilöön tai pelkurina pidettyyn saatettiin viitata koiriin liittyvillä nimillä[4].
Jotkin maorien suullisen perinteen tarinat kertovat villiintyneistä kurīsta. Koirien annettiin syödä kalojen ruuantähteitä, mutta tästä huolimatta nälkä vei ne usein leirien ulkopuolelle, missä ne kohtasivat alkuperäisiä eläinlajeja - liskoja, sammakoita ja lintuja - joita ne alkoivat saalistaa.[2] Waitomossa on luola nimeltä Ruakurī, joka merkitsee koiran luolaa tai pesää. Tarinan mukaan eräs linnustaja joutui koirien hyökkäyksen kohteeksi luolan lähellä, minkä takia niiden etsimiseksi järjestettiin pyydystysretkiä. Villiintyneiden koirien nappaamiseen käytettiin tāwhiti-nimistä ansaa. Eri puolilla Uutta-Seelantia on Tāwhitikurī-nimisiä paikkoja, joka viittaa tāwhitin käyttöpaikkaan. Eteläsaarella koirien nappaamiseen käytettiin kiimaisia kesyjä koiria, jotka houkuttelivat luokseen villiintyneitä.[5]
Kurīt polveutuivat Uuden-Seelannin ensimmäisten siirtolaisten 1200-luvulla saarille tuomista koirista[1]. Toisen teorian mukaan maorit olisivat vieneet ne saarille jo 900-luvulla.[2] Rodun levinneisyydestä saarilla ei tiedetä paljoa, mutta ilmeisesti se ei ollut rotuna kovin menestyksekäs[3]. Kuitenkin kapteeni James Cookin mukana olleet tiedemiehet kohtasivat niitä vuosien 1770–1779 välillä tehtyjen matkojen aikana useissa eri paikoissa eri puolilla Uutta-Seelantia. .
Kurīn tarkkaa häviämisajankohtaa ei tiedetä. Ne ilmeisesti harvinaistuivat ensin niiden risteydyttyä eurooppalaisten mukanaan tuomien koirarotujen kanssa ja hävisivät lopulta tästä syystä kokonaan[1] vain muutaman vuoden kuluttua eurooppalaisten siirtolaisten tulosta alueelle[3]. Eurooppalaisten siirtolaisten tultua kaikki villiintyneet koirat ammuttiin havaittaessa ja lopulta ne hävitettiin kokonaan. Tosin tuolloin kurīt olivat jo paljolti sekoittuneet villiintyneisiin eurooppalaisiin rotuihin.[5] 1800-luvun lopulla oli enää mahdotonta löytää puhdasrotuisia yksilöitä mistään osasta Uutta-Seelantia.[2]
Uuden-Seelannin museon kokoelmissa on vuonna 1876 Waikavan lähistöllä villinä eläneen kurīn ja sen täysikasvuisen pennun jäännökset[6].
Kurīt olivat maoreille tärkeä ravinnon lähde. Toisin kuin monille muille Tyynenmeren saarille asettuneet polynesialaiset, maorit eivät tuoneet mukanaan sikoja ja kanoja. Tästä syystä koiran lihan tärkeys korostui. Ensimmäiset siirtolaiset saattoivat kuitenkin esimerkiksi harjoittaa moanmetsästystä, minkä takia koiria oli tarjolla olevan ruuan määrän takia runsaammin ja ne tapettiin nuorempina, jolloin niiden liha oli parempilaatuista. Koirien lukumäärän takia maorien ei myöskään tarvinnut huolehtia kannan säilymisestä. Myöhemmin maorit ruokkivat koiria lähinnä kalalla ja ne tapettiin vanhempina.[1] Koiran lihaa pidettiin herkkuna. Kapteeni Cookin mukaan kurīn liha maistui lampaalta.[2]
Koiran nahkaa käytettiin asusteissa, luita koruissa ja hampaita ongenkoukuissa. Koiria myös uhrattiin Tūmatauenga-sodanjumalalle.[5]
Maorien suullisen perinteen mukaan koiria on käytetty myös apuna lintujen pyydystämisessä. 1800-luvulla niitä tiedetään käytetyn kiivin, kakapon, vekaluhtakanan ja sulttaanikanan metsästyksessä. Kiiviä metsästettäessä metsästäjä matki kiivin ääntelyä ja sen tullessa lähelle hän päästi koiran nappaamaan sen. Huonosti lentäviä sulttaanikanoja peloteltiin lentämään vastatuuleen, jolloin koirat saivat otettua ne kiinni.[5]
Monien maorien tarinoiden mukaan koiria oli jo Hawaikilla, josta maorit uskovat esi-isiensä saapuneen Uuteen-Seelantiin. Erään tarinan mukaan koirat liittyivät Uuden-Seelannin asuttamiseen. Hawaikilaisella päällikkö Houmaitawhitilla oli koira nimeltä Pōtaka Tawhiti, jonka eräs kilpaileva päällikkö Uenuku söi. Houmaitawhitin poika Tamatekapu huomasi tapahtuneen koiran hengen ulvoessa Uenukun vatsassa. Tapahtuma aloitti sodan Hawaikilla, jonka takia Tamatekapu lopulta matkusti Uuteen-Seelantiin. Useissa eri kertomuksissa koirat liittyvät myös tavalla tai toisella kanootteihin, joilla siirtolaiset tulivat saarille.[4]