La Estrambotica Anastasia

La Estrambótica Anastasia on vuonna 2004 valmistunut venezuelalainen telenovela. Telenovelan tuotti Coral International Radio Caracas Televisionille (RCTV). Käsikirjoituksesta vastasi Martin Hahn.

Monet telenovelan näyttelijöistä esiintyivät aiemmin myös telenovelassa Mi Gorda Bella (suom.Tuhkimotarina). Sarjan jälkeen osa heistä siirtyi kuvaamaan telenovelaa Amor a Palos. Telenovelan tunnusmusiikkina on Chenoan En tu cruz me clavaste. Sarjan pääosissa nähdään Norkys Batista (Anastasia) ja Juan Pablo Raba (Aureliano). Norkysilla on sarjassa muitakin rooleja esim. Alexandra ja Catalina, jotka ovat Anastasian identtisiä siskoja.

Varoitus: Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Vaatimattomissa oloissa kasvanut Anastasia uneksii maineesta ja kunniasta. Anastasian haave toteutuu, kun hän pelastaa suuren jalokivifirman vararikolta. Anastasia nauttii julkisuudesta ja tienaa elantonsa mallina.

Anastasia tapaa köyhän Aurelion, mutta myös Anastasian sisko, kuuro ja arka kenen mukaan? Alexandra on kiinnostunut Aureliosta. Aurelio ja Alexandra menevät naimisiin, mutta Aurelio jättää hänet Anastasian vuoksi.

Etsiessään vapauttaan Anastasia tutustuu Borosfkyn perheen varjopuoliin, ja saa vähitellen selville salaisuuksia Unelmien rististä, virheettömästä ja arvokkaasta jalokivestä. Unelmien risti kuului aikoinaan yhdelle Venäjän keisarinnoista.

Caracasissa alkaa liikkua sarjamurhaaja, joka murhaa Borofskyn perheenjäseniä ja tuttavia. Murhaaja on ottanut pääkohteekseen Anastasian, joka viettääkin muutaman päivän hänen panttivankinaan.

Etsiessään tietä pois Borosfkyn imperiumista, Anastasia joutuu onnettomuuteen, jossa hänen siskonsa Alexandra menehtyy. Hänen siskonsa ruumis katoaa mukanaan suurin osa Borosfkyen perinnöstä. Se saa Anastasian palaamaan takaisin Borofskyjen kartanoon saadakseen selville häntä vastaan punotun suunnitelman.

Alexandra tekee yllättävän paluun kuolleista Anastasian ex-miehen Ovidion avulla. Hän ei ole enää hiljainen ja arka, vaan vetää vertoja luonteeltaan ja kauneudeltaan jopa siskolleen Anastasialle. Alexandra kantaa kuitenkin kaunaa siskoilleen, varsinkin Anastasialle, koska kokee tämän vieneen Aurelianon häneltä.

Vasta sarjan lopussa Anastasia, Catalina ja Alexandra sopivat erimielisyytensä. Kaikki kolme löytävät onnen oikean miehen kanssa, ja Anastasia ja Aureliano menevät naimisiin.

Tärkeimmät henkilöt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Anastasia Valbuena de Borofsky

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Anastasia on kauniskenen mukaan? 23-vuotias nainen. Hänellä on kaksi identtistä kaksossiskoa, Alexandra ja Catalina. Anastasiaa esittää Norkys Batista.

Anastasia on malli. Hän on Borofskyn timanttiliikkeen keulahahmo, ilman Anastasiaa firma olisi ajautunut konkurssiin. Anastasia on tienannut miljoonia mallina, ja hänestä on nopeasti tullut hyvin tunnettu. Anastasian ura alkoi Borofskyn timanttiliikkeen mainoskampanjassa. Kampanjan kärjessä Anastasia onnistui palauttamaan vanhan timanttiyhtiön suosion ja hänestä tuli Borofskyjen lopullinen keulahahmo.

Perhe ja sukulaiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Anastasian läheisimmät sukulaiset ovat siskot Alexandra ja Catalina, tytär Claudia, sekä aggressiivinen aviomies Ovidio. Anastasian muita läheisiä ovat Don Toño, Yolanda, Agripina, Teobaldo, Pia, Gregoria, Aureliano, ja muut Borofskyn perheeseen kuuluvat.

Anastasia on hyvin päättäväinen ja fiksu. Hän on ystävällinen ja luotettava. Kiltistä luonteestaan huolimatta Anastasia osaa olla määräilevä. Anastasia on myös huomaavainen ja avulias.

Aureliano Paz

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aureliano on Don Toñon ja Yolandan 25-vuotias poika. Aurelianoa esittää Juan Pablo Raba.

Aureliano on luonteeltaan hyvin huomaavainen ja hän ottaa aina kaikki huomioon. Aurelianoon on helppo tutustua hänen mukavan ja hellävaraisen luonteensa takia.

Perhe ja Sukulaiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aurelainon lähisukuun kuuluvat vanhemmat Don Toño ja Yolanda, sekä pikkusisko Yadira. Aurelianon vaimo oli Alexandra, mutta myöhemmin Aureliano alkoi seurustella Alexandran siskon Anastasian kanssa. Aurelianon parhaita ystäviä ovat Maco ja Santiago.

Alexandra Valbuena

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alexandra on Anastasian ja Catalinan identtinen ja kuuro kaksoissisko. Alexandraa esittää Norkys Batista.

Alexandra on hyvinkin arka. Hän on huomaavainen kuten Anastasia. Alexandra on huolehtivainen eikä jätä koskaan mitään tärkeää asiaa hoitamatta. Alexandra osaa kiltistä luonteestaan huolimatta kieroilla: hän esitti Anastasiaa saadakseen Aurelianon itselleen.

Perhe ja Sukulaiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alexandran perheeseen kuuluvat kaksi siskoa, Anastasia ja Catalina, sekä siskontytär Claudia, joka on Anastasian tytär. Muu perhe on kummitäti Demetria ja Aureliano, joka myöhemmin oli Alexandran aviomies.

Catalina Valbuena

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Catalina on Anastasian ja Alexandran identtinen sisko. Catalinaa esittää Norkys Batista.

Catalina on luonteeltaan hyvin rohkea. Catalina on aina valmis puolustamaan läheisiään. Jos joku satuttaa Catalinan läheisiä, Catalina kostaa heidän puolestaan. Catalina on huomattavasti siskojaan pahempi suustaan.

Perhe ja Sukulaiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Catalinan sukulaisia ovat lähinnä Anastasia, Alexandra ja Claudia. Anastasia ja Alexandra ovat Catalinan siskoja, ja Claudia on Catalinan siskon, Anastasian tytär. Muuhun lähiperheeseen kuuluvat mm. kummitäti Demetria.

Yolanda on Aurelianon ja Yadiran äiti. Yolandaa näyttelee Mayra Alejandra Rodriquez.

Yolandalla ei ole varsinaista uraa. Hän on työskennellyt Borofskyjen keittiössä kokkina. Yolandasta on ollut suuri apu Borofskyjen yrityksessä.

Yolanda on hyvin rauhallinen, ellei sitten ole kysymys hänen läheisistään, kuten Don Toñosta. Yolanda on aina hyvin avulias ja auttavainen. Yolanda on kauan ollut huolissaan ovimiehensä Don Toñon töiden paljoudesta. Yolandan pehmeän ja lempeän kuoren alla kummittelevat "menneisyyden haamut".

Perhe ja Sukulaiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yolandan lähiperhettä ovat aviomies Don Toño, Aureliano, ja Yadira. Muuta perhettä ovat tyttäret Agripina ja Bromelia. Lähes kaikki Borofskyn perheen jäsenet kutsuvat Yolandaa äidiksi.

Don Toño Borofsky

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Don Toño, oikealta nimeltään Antonio on Aurelianon ja Yadiran isä. Don Toñoa esittää Gustavo Rodriguez.

Don Toño on Borofskyn timanttiyrityksen omistaja. Hänen työnsä on lähinnä istua työhuoneessaan sekä ohjeistaa muita.

Don Toño on varsinainen työnarkomaani. Kaikki perheen jäsenet ovatkin hyvin huolissaan Don Toñosta, ja tämän liiasta työn teosta. Yolanda, Toñon vaimo, on monta kertaa käskenyt Toñoa pitämään lomaa töistään.

Perhe ja Sukulaiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Don Toñon lähiperhettä ovat vaimo Yolanda ja lapset Aureliano ja Yadira. Aurelianoa Don Toño ei ole koskaan myöntänyt lailliseksi pojakseen, mutta kutsuu tätä silti pojakseen. Muita Don Toñon sukulaisia ovat kaikki Borofskyn perheenjäsenet.

Ovidio Borofsky

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ovidio on Agripinan ja Teobaldon nuorempi poika. Ovidiota esittää Saul Marin.

Ovidio on johtajana Borofskyjen timanttiyhtiössä. Ovidion vaimo on Anastasia ja heillä on yhteinen tytär Claudia.

Ovidio on aggressiivinen ja äkäinen hahmo. Ovidion aggressiivisuus johtuu siitä, että hän mustasukkainen vaimostaan Anastasiasta, ja syyttääkin tätä jatkuvasti pettämisestä. Ovidio ei siedä Aurelianoa, ja on yrittänyt jopa tappaa tämän.

Perhe ja Sukulaiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ovidion lähisukua ovat vanhemmat Agripina ja Teobaldo, isoveli Santiago, vaimo ja tytär. Ovidion muuhuun perheeseen kuuluu mm. hänen tätinsä Constanza.

Violeta Silva (Dad Dager)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Violetalla oli menneisyydessään suhde väärän miehen kanssa, jonka vuoksi hän tunsi kauan häpeää. Nyt nainen on kuitenkin päässyt yli menneisyydestään ja on palannut Caracasiin. Violeta on rakastunut Santiagoon. Hän on luonteeltaan kapinoiva ja hyväntahtoinen, mutta voi myös halutessaan olla vaativa ja spontaani.

Santiago Borofsky (Luciano D'Alessandro)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Santiago on Agripinan ja Teobaldon vanhempi poika. Santi on veljensä Ovidion täydellinenkenen mukaan? vastakohta, pappi ja perheen ainoa moralisti.

Agripina Borofsky (Dora Mazzone)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Agripina on Teobaldon vaimo, ja Santiagon sekä Ovidion äiti. Hän seuraa muotielämän muutoksia tarkkaan. Agripina ei pidä miniästään Anastasiasta ja hänen kahdesta siskostaan Catalinasta ja Alexandrasta johtuen heidän köyhistä olosuhteistaan. Agripina pitää siskoksia muutenkin outoina. Hän kutsuu itseään suureksi Grippyksi. Agripina vihaa Violeta Silvaa, koska kuvittelee tämän vokottelevan hänen miestään, Teobaldoa. Agripina ei edes huomaa sitä, että hänen miehensä on osoittanut kiinnostusta Violetaan. Agripina vastustaa myös Aurelianoa johtuen hänen köyhyydestään.

Claudia Borofsky Valbuena (Susana Kloster)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Claudia on Anastasian ja Ovidion noin 3-4 -vuotias tytär. Claudia on usein hoidossa tädillään Alexandralla. Alexandran lisäksi Claudiaa hoitavat Yadira ja Gregoria. Claudian mielitekemistä on keinuminen tai uiminen. Claudiaa on hemmoteltu elämänsä aikana. Hän on hyvin kiltti tyttö. Claudia haaveilee olevansa prinsessa ja siksi hänet nähdäänkin usein valkoisessa prinsessapuvussa. Claudiasta pitää lähes koko Borofskyn suku.

Maria Gracia - (Marianela González)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maria Gracia on Bromelian ja Aquilesin ainoa, hemmoteltu tytär. Hänen isoveljensä Leon on taitava lääkäri. Aurelianon palattua kotiin Maria Gracia osoitti häntä kohtaan suurta kiinnostusta. Myöhemmin hän ihastui Mateoon. Sarjamurhaaja tappoi Maria Gracian.

Aquiles - (Flavio Caballero)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aquiles on Bromelian hupsu mies. Hän kärsii seksuaalisesta kyvyttömyydestä, ja yrittää vimmatusti salata sitä vaimoltaan. Aquilesilla ja Bromelialla on kaksi aikuista lasta, Leon ja Maria Gracia.

Bromelia - (Kiara)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bromelia on yksi Don Toñon tyttäristä. Hän on naimisissa Aquilesin kanssa ja heillä on kaksi lasta, Leon ja Maria Gracia. Hänen poikansa Leon on lääkäri. Kun Bromelian tytär Maria Gracia kuoli, syytti hän tyttärensä kuolemasta Mateota. Bromelia ei tiedä mitään miehensä seksuaalisesta kyvyttömyydestä ja ihmettelikin miksi hän käyttäytyi oudoksi.

Pia - (Yoletty Cabrera)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pia on Nicolaksen äiti ja yksi Don Toñon lapsista. Piaa eivät timantit ja jalokivet kiinnosta, vaan hän tyytyy tavallisiin koruihin. Pia on aina pitämässä poikansa Nicolaksen puolia. Hän tunsi rakkautta Macoa kohtaan, vaikka tämän tunteet kohdistuivat Goyitaan, Pian siskoon.

Teobaldo Borofsky - (Manuel Salazar)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teobaldo Agripinan mies sekä Ovidion sekä Santiagon isä. Teobaldo on rakastunut Violetaan, joka taas rakastaa hänen poikaansa Santiagoa. Teobaldo on Borofskyn jalokiviliikkeen johtaja, vaikka liikkeen omistaakin hänen isänsä Toño. Teobaldo vannoi Violetalle rakkauttaan, mutta tämä ei kuunnellut häntä.

Nicolas - (Carlos Felipe Álvarez)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nicolas on Pian ainut poika. Hän on erittäin utelias ja haluaa tietää kaikesta kaiken. Pahaksi onnekseen Nicolas alkaa tuntea rakkautta serkkuaan Clementinaa kohtaan. Nicolaksella on myös paljon ystäviä, kuten Maria Gracia ja Yadira.

Yadira Paz - (Daniela Navarro)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yadira on Yolandan ja Don Toñon tytär, hän ei kuitenkaan ole heidän ainoa lapsensa, vaan hänellä on useita sisaruksia. Yadira auttaa usein äitiään Yolandaa keittiössä. Hänellä on hyvät välit Nicolaksen ja Maria Gracian kanssa. Yadira on myös osallistunut Anastasian tyttären Claudian hoitamiseen. Luonteeltaan Yadira on utelias.

El Maco - (Ivan Tamayo)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

El Maco on Aurelianon vanha ystävä. Hänen lempinimensä tulee etunimen ja sukunimen alkukirjaimista (Manuel Colon). Maco on rakastunut Gregoriaan, ja on pelastanut hänet raiskaajalta. Macolla oli säpinää myös Gregorian siskon Pian kanssa.

Constanza Borofsky - (Hilda Abrahamz)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Constanza on yksi Toñon tyttäristä. Constanzalla on kaksi tytärtä, Clementina ja Emilia Margarita. Emilia Margarita on hänen adoptiolapsensa, mutta Clementina on hänen biologinen tyttärensä entisestä avioliitosta. Constanzalla on jo pitkään ollut riitaa siskonsa Agripinan kanssa. Constanza on Borfskyn perheyrityksen timanttisuunnittelija.

Mateo - (Rodolfo Renwick)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mateo on rakastunut Constanzaan, vaikka kaikki olettavatkin tämän kiinnostuksen kohdistuvat Constanzan tyttäriin, Emilia Margaritaan ja Clementinaan. Jossain välissä kaikki luulivat Mateolla ja Maria Gracialla olevan suhde, koska he viettivät aikaa paljon yhdessä.

Emilia Margarita - (Kareliz Ollarves)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Emilia Margarita on Constanzan adoptio-tytär, joka on ihastunut Mateoon. Emilia Margarita sai kummallisen yhteyden kauan sitten kuolleeseen Venäjän keisarinnaan (?)

Rouva Helenaan.

Demetria - (Gabriela Santeliz)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Demetria on Anastasian, Alexandran ja Catalinan kummi. Hän työskentelee Don Toñolla. Demetria on harkitseva ja päättäväinen. Hänelle tärkeintä maailmassa ovat identtiset kolmoset, joista hän aina on huolehtinut.

Gregoria "Goyita" Borofsky - (Crisol Carabal)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gregoria on Don Toñon tytär. Hän on ihastunut el Macoon. Gregoria ihailee suuresti laulaja Chenoaa, joka oli Borofskyjen vieraana. Gregoria on energinen, ja hänestä saattaa olla juttuseuraa moneksi tunniksi. Gregoria on aina valmis auttamaan muita. Hän on yksi niistä jotka osallistuvat usein Claudian hoitamiseen. Gregoria on itsevarma ja päättäväinen, mutta osaa halutessaan olla vaativa ja itsepäinen.

Clementina - (Prakriti Maduro)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Clementina on Constanzan biologinen tytär entisestä avioliitosta. Hänen haaveenaan on kirjoittaa kirja. Hän on rakastunut Joseitoon. Clementina välittää paljon adoptiosiskostaan Emilia Margaritasta. Clementina on suuri unelmoija, kuten Alexandra. Clementina pitää ihmisistä, jotka pitävät hänestä. Celementinan ystäviin kuuluvat, Nicolas, Maria Gracia ja monia muita hänen ikäisiään.

Leon - (Miguel Augusto Rodriguez)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leon on lääkäri. Hän on Aquilesin ja Bromelian poika sekä Maria Gracian isoveli. Leon on hoitanut paljon Don Toñoa, tällä kun on vakava sydänvika. Leon haluaa omistautua työhönsä kunnolla, siksi lähes kaikki pitävät hänestä. Suurimman osan ajastaan Leon viettää joko töissä tai kotona.

Joseito - (Freddy Aquino)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joseito on nuori mustalaispoika. Hän on rakastunut Clementinaan. Sarjamurhaaja tappoi Joseiton.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Telenovelan tunnusmusiikki on nimeltään En tu cruz me clavaste. Kappaleen esittää argentiinalaissyntyinen espanjalainen laulaja Chenoa, joka teki yllätysvierailun sarjassa esittämällä itseään. Muita sarjan kappaleita ovat mm. Axel Fernandon Eso (Anastasia ja Aurelianon tunnusmusiikki) ja Miguel Nandezin Luz, joka siivittää Santiagon ja Violetan rakkaustarinaa.

Näyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Norkys Batista - Anastasia Valbuena de Borosfky/Alexandra/Catalina
  • Juan Pablo Raba - Aureliano Paz
  • Mayra Alejandra Rodriguez - Yolanda Paz
  • Gustavo Rodriguez - Don Toño Borosfky
  • Dad Dager - Violeta Silva
  • Saul Marin - Ovidio Borosfky
  • Hilda Abrahamz - Constanza
  • Flavio Caballero - Aquiles
  • Dora Mazzone - Agripina
  • Manuel Salazar - Teobaldo
  • Kiara - Bromelia
  • Luciano D'Alessandro - Santiago
  • Crisol Carabal - Gregoria
  • Ivan Tamayo - Maco
  • Marianela Gonzalez - Maria Gracia
  • Yoletty Cabrera - Pia
  • Rodolfo Renwick - Mateo
  • Gabriela Santeliz - Demetria
  • Prakriti Maduro - Clementina
  • Carlos Felipe Alvarez - Nicolas
  • Kareliz Ollarves - Emilia Margarita
  • Miguel Augusto Rodriguez - Leon
  • Freddy Aquino - Joseito
  • Daniela Navarro- Yadira
  • Susana Kolster - Claudia